lauantai 29. kesäkuuta 2019

Kesäkuun kauneutta

No nyt se loma on sitten alkanut ja minä olen asettunut saareen ihailemaan kesäkuun lopun kauneutta. Vietän täällä saaressa yleensä juhannuksesta elokuulle ja tänne valitsemani kasvit ovatkin sellaisia, että ne kukkivat erityisesti  keskikesällä. Esimerkiksi monia pioneja olen siirtänyt kaupungista tänne, sillä en niiden kukinnasta koskaan ehtinyt nauttia siellä.
 Maltoin vihdoin ostaa kaksi runkoruusua reunustamaan käyntiä nurmikolle. Heti tuli sellainen englantilaisen puutarhan tunnelma. Nurmikkoa reunustavissa penkeissä ykköskasvina on mirrinminttu, sillä se kukkii juuri haluttuna aikana ja oikeastaan pidempäänkin.
 Pioneista osa on jo kukkinut, mutta varjossa kasvavista osassa on vielä nuppuja. Osa pioneista oli liian varjossa omenapuiden alla, eivätkä koskaan kukkineet. Olen niitä nyt siirtänyt paahteen puolelle mirrinminttujen sekaan ja siellä ne näyttävät pärjäävän yllättävän hyvin.
 Pionien takaa siintää tämän kesän ihme numero yksi: syömättä jääneet marhanliljan nuput.
Todistusaineistoa, mikäli ensi yönä käy kato parempiin suihin: ensimmäinen kukkakin on ehtinyt aueta. Minulla kävi aikoinaan näppäilyvirhe, kun tilasin näitä liljoja. Piti muistaakseni tilata kuusi kappaletta, mutta oli tullut ykkönen eteen. Niinpä näitä on mukavasti sekä kaupungissa että saaressa. Nämä ovat ihania, kun tekevät kukkia myös varjossa ja vieläpä täällä haasteellisessa kuivassa varjossa.  Harmi vaan, että aiemmin saaressa nämä on lähes aina syöty.
 Jo nämä nuput ovat minusta niin kauniita eri väreissään.
Toin kaupungista pelargonioitani hoidettavaksi. Ne pääsivät kaiteelle ottamaan aurinkoa ja toivottavasti nauttimaan vähän säännöllisemmästä kastelusta ja lannoituksesta kuin tähän asti. Ruukkukasvit ovat ongelmallisin kohta, kun muuttaa kesäksi toiseen puutarhaan. Kaupunkiin jää aina suuri määrä ruukkuja ja vähän tuurilla aina mennään, saavatko sadetta riittävästi. Isot ruukut ja monivuotiset kasvit pärjäävät yleensä ihan hyvin, mutta tällaiset pienet niin kuin nämä pelargonit otin mukaani. Mieheni välillä kurtistelee kulmiaan, kun matkaan edestakaisin kasvieni kanssa, mutta ottavathan ihmiset lemmikkinsäkin mukaan lomalle. Miksei pelargonejaan?
Kuistin edessä olevassa penkissä on iloinen tunnelma. Kirjolupiinia, sormustinkukkaa, lehtosalviaa, päivänkakkaraa ja kurjenpolvea sekamelskassa vuoroaan odottavien liljojen ja ruusujen kanssa. Niin kesäistä ja rentouttavaa tuijottaa kukkivaa sekamelskaa.
 Kaupungista siirtämäni palavarakkaus on rakastunut uuteen paikkaansa paahteen puoleisessa penkissä. Päivänkakkarat ovat sillekin juuri sopiva pari. Palavarakkaus saisi levitä myös mirrinminttujen väleihin ja tuoda kaivattua punaista väriä ympäri puutarhaa.
 Kasvihuoneen edessä myskimalvat tunkevat jopa lautojen välistä ilahduttamaan kauniin vaaleanpunaisilla kukilla. Tämä kasvi leviää vuosi vuodelta enemmän ja onkin päivänkakkaroiden ja mirrinmintun ohella yksi saaripuutarhan luottokasveista.
Ihanaa kesää kaikille!

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Vielä yksi kierros

Huomenna on tämän kesän viimeinen työpäivä. Sitten alkaa pitkä kesäloma. Huomiseksi on onneksi enää hallinnollisia hommia, joten voin tehdä ne saaresta käsin. Niinpä juoksin vielä yhden kierroksen kameran kanssa kaupunkipuutarhassani ja koitan kerätä tämän puutarhan tämän hetken parhaat palat ennen puutarhan vaihtoa.
Hypätään ohi lavatarhan ja aloitetaan kalliolta. Ilokseni huomasin, että persikkapuuni Maira kantaa kahta hedelmää. Se talvehti ongelmitta, kukki kauniisti ja pitkään, vaikka pariksi hallayöksi jouduinkin sen kietomaan harsoon. Olisipa kiva saada näitä maistaa. Aprikoosissakin oli raakileita, mutta se raukka kuivahti ja pudotti raakileensa.
 Rungollinen punaherukka katkeaa varmaan pian. Se on ihan täynnä punertuvia terttuja ja vaikka sillä on tukikeppi, tuntuu, ettei tuollaisen tikun päässä voi kasvattaa näin paljon marjoja. Vähän kirpeitä ovat vielä, mutta ah niin viinimarjamaisen makuisia.
Matka jatkuu kärhökäytävää pitkin varjotarhaan. Täällä ilokseni mysteerivarjolilja on avannut kukkansa ja on kuin onkin valkoinen! Näitä myytiin muutamalla eurolla taimistolla, sillä oli mennyt sekaisin, minkä värisiä ne ovat. Lapussa siis luki, että punainen tai valkoinen varjolilja. Toivoin valkoista ja nyt taidankin siirtää tämän valkoiseen puutarhaan.
 Vielä rönttöisellä alueella saniaistarhaa vastapäätä kasvaa punakoiso. Jostain se on tänne ilmestynyt ja kasvaa jo aika komeana. Aluksi ajattelin poistaa sen, mutta nyt olen alkanut pitää siitä. Se on jotenkin eksoottisen näköinen kukkiessaan. Lapsia täytyy vain muistuttaa, ettei saa popsia sen marjoja.
 Sitten käännymme itäpäätyyn ja valkoiseen puutarhaan, jossa vuorossa ovat kellot, sormustinkukat ja isotähtiputket. Osa sormustinkukista olikin pinkkejä ja revin ne sääliä tuntien maasta. Samoin kuin kymmenet ihanat harakankellot.
 Valkoisen puutarhan jälkeen käännös talon eteläpihalle, jossa tammen alla martagon-liljat ovat kukassa. Kauempana häämöttää ruusutarha, mutta sitä kuvasin jo niin paljon eilen, että antaa olla.
 Tai otin kuvan tästä pientä kitkemistä vaativasta muurinkellon valtaamasta alueesta, sillä lukijoissa on loistavia kärhötietäjiä. Mikäköhän tuo muurikellojen taustalla kukkiva kärhö voisi olla? Tässä vähän parempi kuva vielä.
Lopuksi laskeudun metsäpuutarhaan, mutta siellä on aika tylsännäköistä tähän aikaan vuodesta, kun magnolioiden, atsaleoiden ja rodojen kukinta on ohi. Vain Weigela ja Stewartia rostrata ovat aloittelemassa kukintaansa.  Kiva kun on muutamia kukkivia pensaita sielläkin keskikesällä. Loppukesästä alkaakin hortensiakausi. Pitkästä aikaa on muuten Endless summerissani kukkia tulossa. Se on jo ihme, jos se kukkii.
 Siinäpä kaupunkipiha pikakelauksella. On tämä kahden puutarhan välissä seilaaminen välillä ärsyttävää, mutta onneksi useimmiten se on vain ihanaa.

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Ylenpalttista

Viimeiset palaverit ennen lomaa ovat huomenna ja niitä varten tulin juuri kaupunkiin. Taivas on harmaanvalkoinen ja näyttää siltä, että saatamme saada sadetta. Jippii! Ruusutarha on onneksi niin yltäkylläinen kukinnassaan, että harmaa taivaskin unohtuu.
Ruusutarha oli ensimmäinen alue, jota aloin tehdä täällä kaupungissa. Esikoiseni nukkui vauvana helposti 20 tuntia vuorokaudessa, joten minulla oli aikaa kuokkia ja istutella. Syksyllä esikoiseni menee kouluun ja voin sanoa, että myös ruusutarhani alkaa olla koulukypsä.
 Ruusupensaat ovat tuuhentuneet ja kurjenpolvet, akileijat, prinsessapäivänkakkarat, sormustinkukat ja muut välikasvit ovat levinneet täyttämään tyhjät kohdat.
 Erilaisia kärhöjä putkahtelee pensaisiin kiipeilemää sieltä täältä. Tässä Easy Elegance Music Box -ruusussa kiipeilee Arabelle ja jokin isokukkaisempi kärhö, josta ei ole mitään muistikuvaa. Vähän epätodellisen näköinen kokonaisuus.
 New Dawn kasvoi viime kesänä ihan valtavasti. Epäilin jo, että sieltä kasvaa villiversoja, kun se puski parimetrisiä hujoppiversoja kohti taivaita. Taisi vain tykätä lämpimästä kesästä tai sitten kuusi vuotta on ollut riittävästi juurien kasvattamiseen. Nyt pitkät versot ovat aivan täynnä kukkia ja pitäisi sitoa ne paremmin pergolaan.
 Tämä kärhökaunotar on mielestäni Hagley Hybrid. Se on kiertynyt pergolan sijaan New Dawniin. Kaunis pari.
Jos minulla tulisi joku vieras katsomaan ruusutarhaa, esittelisin vaatimattomasti, että "Tää nyt vaan on tällanen sekanen istutus." Mutta jos ette kerro kenellekään, niin oikeasti olen sitä mieltä, että ruusutarhani on aivan ihana. Juuri sellainen kuin halusinkin. Vähän villi, värikäs ja täysin yltäkylläinen.
Syksyllä esikoinen saa kävellä ruusutarhan läpi naapurissa sijaitsevaan kouluun ja minä voin pyyhkiä onnenkyyneleitä suurten pensaiden takana - suunnattoman ylpeänä ihanasta koululaisesta ja tietenkin myös ihanasta ruusutarhastani.

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Toinen jalka lomalla

Mieheni aloitti jo loman ja hän siirtyi lasten kanssa saareen kesänviettoon. Itselläni on vielä kaksi viikkoa töitä jäljellä ja vaikka pystynkin osan viikosta tekemään etänä mökiltä käsin, joutuu itseään täällä vähän tavallista enemmän potkimaan työn ääreen.
 Ympäristö on tehty lomailuun ja pitkiin kesäisiin päiviin, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään muuta kuin tuijottaa kimalaisia kukissa. Enkä oikein tykkääkään täällä tehdä töitä. Tämä paikka on minulle sellainen irtiotto arjesta ja vaatimuksista. No, huomenna pitääkin lähteä kaupunkiin ja sitten keskiviikkona kevään viimeiselle työmatkalle Tukholmaan ja sitten loppuviikko onkin taas saaressa juhannuksen juhlintaa. Jaksaa, jaksaa...
 Mirrinmintut kukkivat jo komeasti nurmikon ympärillä. Haluaisin runkoruusut noihin isoihin ruukkuihin, mutten ole vielä malttanut ostaa. Ne voisi kaivaa talvehtimaan perunamaahan tai sitten koittaa kellaria.
Tuohon mirrinminttujen sineen voisi uppoutua tunneiksi. Niin ajattelevat myös perhoset, jotka parveilevat mirrinmintuissa. Tänään on ollut liikkeellä useita haalistuneita ohdakeperhosia sekä amiraali, kultasiipi ja naurisperhonen.
 Ja katsokaas tätä! Ensimmäistä kertaa martagon-liljat ovat näin pitkällä. En käsitä, että ne ovat jakaantuneet ja lisääntyneet ja näin täynnä nuppuja, vaikka ne mielestäni syödään aina heti niiden noustessa pintaan. Ikinä en ole niiden täällä nähnyt kukkivan, mutta jostain syystä tänä vuonna ei ole maistunut. Yhdestä varresta oli latva katkottu, mutta sekin löytyi syömättä käytävältä. Nyt sormet ja varpaat ristiin, että säilyisivät kukintaan asti.
 Minulla on ollut vaikea löytää vaaleanpunaisia kasveja, joita peurat eivät pistelisi poskeensa. Nyt kaivoin kotoa jostain valkoiseen puutarhaan levinneen puna-ailakin ja toin sen kokeiluun. Siitäkin on yksi latva napsaistu, mutta muuten kasvi on jätetty tältä erää rauhaan. Hyvä niin, ehtii siementää ympärilleen ennen syksyn tankkausten alkua, jolloin peuroille maistuu lähes kaikki.
 Tässä minimaisemassa sielu lepää. Ihania pikkuruisia kallion ja polun välillä.
 Kasvihuoneen takana betonirenkaiden edellä oli yritelmäni perunamaaksi. Viime vuonna peurat vetivät varret suihinsa, mutta tänä vuonna päätin vielä kerran yrittää. Luin jostain vanhan kansan vinkin, että istutusvakoon pitäisi laittaa silakkaa ja laitoinkin verkoista saatujen ahvenien perkeet kylväessäni perunoiden kylkeen maan uumeniin. Seuraavan kerran kun tulimme mökille, oli koko perunamaa kynnetty auki ja sekä perunat, että perkeet olivat kadonneet. Ehkä asialla olivat täällä löntystelevät mäyrät. Saivat oikein fish'n chisp -aterian kerralla. No, kyllästyin koko hommaan ja siirsin perunamaani päälle lautakehikkoja. Ajattelin istuttaa niihin vaikka jotain perinneperennoja, kuten saamani rohtosuopayrtit. Perunat ostan torilta.
 Kasvihuoneen ikkunasta oli tomaattikeppiin luikerrellut kärhö. Voisin olla ihan varma, että tässä kasvaa Piilu, mutta eikö piilu ole vaaleanpunainen? Nyt tämä kukkii suurilla valkoisilla kukilla. Voisiko kukinta olla erilainen vanhoilla versoilla, sillä niitä nämä varmasti ovat kun tähän aikaan kukkivat.
 Lasten leikkimökkiä kiipeilee jokin tarha-alppikärhö. En muista nimeä, mutta tosi näyttävä ja suuri on sen kukinta. Se kasvaa aina sisälle leikkimökkiin tuosta ikkunasta, vaikka siellä on ihan pimeää. Näiden kärhöjen aivoituksia en ymmärrä vieläkään.
Niityllä kasvihuoneen edessä leiskuvat mäkitervakot. Mökillä puutarha on juuri sopivan pieni. Täällä on aikaa nyhrätä ja istuskella. Muuta en lomalta kaipaakaan. Kunhan se kohta koittaa.

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Kivikkokasvien kauneutta

Minä olen ihan hulluna pikkuruisiin kivikkokasveihin. Parhaimmillaan ne ovat minusta monilajisina istutuksina, jolloin ne leviävät värikkääksi tilkkutäkiksi kivien lomaan, niin kuin yllä olevassa kuvassa tällä hetkellä ison koivun alla.
 Kalliolla lähes jokaisen penkin reunaan olen lisännyt ajuruohoa. Tässä kivien välissä se kukkii valkoisena. Se on minusta aivan ihana joka paikan kasvi, jota on tosi helppo lisätä vain nyppimällä tuppoja ja tökkäämällä ne toisaalle multaan.
 Kallion keskellä on kivillä rajattu isohko alue, jonka toisessa päässä kasvaa erilaisia kuivan paikan kasveja, kuten neilikoita, hanhikkeja ja hopeahärkkiä ja toinen puoli on vuorenkilpeä. Olen ajatellut pienentää pikkuhiljaa vuorenkilven osuutta tästä alueesta ja koska taannoiselta Viron puutarhamatkalta tarttui mukaan myös kalliolla viihtyviä kasveja, nyhdinkin alueen vuorenkilvestä puhtaaksi, toin metsäpuutarhasta hiekkamultaa kerroksen tilalle ja istutin uudet taimet sinne. Vuorenkilvet matkaavat tänään saareen.
 Nämä taimet olivat lähes kaikki sellaisia, joita valitsen sen perusteella, etten tunnistanut niitä tieteellisestä nimestä. Nyt jo sen aikaa kasveja harrastaneen yleisimmät latinankieliset nimet alkavat takaraivossa olla, mutta nyt lastasin ostoskoriin sellaisia kivikkokasvin näköisiä kasveja, joiden nimeä en tunnistanut. Aika hauska on niitä ollut googlailla nyt jälkikäteen.
 Linum perenne ´Nanum Sapphire' eli sinipellava. Viihtyy auringossa ja hiekkaisessa maassa. Saattaa talvehtia.
 Santolina chamaecyparissus eli nyhähopeayrtti. En tästä paljoa tietoa löytänyt. Kuulemma sopii hyvin hautausmaaistutuksiin ja on suojattava talveksi.
 Artemisia stelleriana eli hiekkamaruna. Tämän pitäisi olla kestävä Suomessakin.
 Ostin myös kaksi levisiaa. Niissä ei ollut lappuja. Toinen on nyt kukassa. Ihana vaaleankeltainen. Toivon todella, että talvehtiminen onnistuu ja malttamattomana odotan, minkä värinen se toinen mahtaa olla.
Arabis ferdinand-coburgi 'Variegata' eli kuninkaanpitkäpalo. Kirjavalehtinen kuninkaanpitkäpalko lähti mukaan, vaikkei se ollutkaan euron altaassa. Tästä pulitin 2,30€:)
 Ostin myös alppiasterin.
 Ja viimeisenä Draba azoides eli neulakynsimö. Kynsimöitä minulla ei ole ennestään yhtään. Ihana seurata, mitä tästä kehkeytyy.
 Nyt on enää tunnistamatta tuo oikealla oleva bonzai-malliseksi leikattu pikkupuu. Se löytyi alenurkasta ja ostin sen kolmella eurolla ja ajattelin googlailla jälkikäteen, mitä tuli ostettua. Lapussa luki leiunurk ja kovasti yritin tietoa tästä löytää, kunnes luovutin ja kysyin eestiä osaavalta kaveriltani, mitä tuli ostettua. Leiunurk tarkoittaa kuulemma löytönurkkaa. :D Kasvi jäi siis edelleen arvoitukseksi.
Tässä istutuspuuhissa punarinta kävi monta kertaa kurkkimassa työn edistymistä. Voitteko kuvitella, että punarinnalla on pesä tuolla lasten leikkimökin savupiipussa. Voiko suloisempaa enää olla!