Mitä täällä on tapahtunut?

Olen ollut viikon koronassa ja vaikka tauti ei ole mikään vakava ollutkaan, on se vienyt oudolla tavalla kaiken voiman ja energian. En esimerkiksi ole viikkoon käynyt edes pihassa kurkkimassa, mitä yllätyksiä kevät on nostanut pintaan, vaikka normaalisti kävisin tätä tekemässä useita kertoja päivässä. Tänään alkaa olo olla jo parempi ja päätin käydä pienellä happihyppelyllä pihassa. Onneksi oli kamera mukana ja vaikka tokkuraisena aluksi otinkin kasan videoita kasveista kuvien sijaan, sain muutaman ihan järkevän kuvankin otettua, sillä täällä on todellakin viikossa tapahtunut! Lumikellot valkoisessa puutarhassa ovat jo lakoamssa maata kohden, mutta polun pieleen ovat nousseet ensimmäiset krookukset!

Viimeksi, kun kävin valkoisessa puutarhassa, piti luistella polkua pitkin. Nyt ei ole jäästä enää tietoakaan. Ympäröivässä taikinamarja-aidassa on jo silmut aukeamassa.

Koko alapiha on myös sulanut. Vain kohdassa, johon putoaa lumet katolla, oli vielä lunta.

Sieltäkin kivikovaksi jäätyneestä lumikasasta puskee piippoja. En tunnista. Ihan mustia ja tosi suuria. Olisikohan jotain tulppaaneja? Vai voiko ne vielä olla kasvussa?

Myös narsissit ovat lähteneet kasvuun. Nämä piipot tunnistaa siitä, että ovat lättäniä päästä.

Ja tällaisia helmililjojakin vielä! Mitä ihmettä täällä on tapahtunut? Tänään on monta astetta pakkasta ja alkoi sormet jo tässä kuvatessa jäätyä, mutta ilmeisesti viikolla on ollut sitten jo lämpimämpää. Ja tosiaan, nythän on pian huhtikuu! Apua! Kevät on ihan oikeasti nurkan takana.

Olen metsäpuutarhaan jättänyt leskenlehtiä kasvamaan, vaikka niiden lehdet kukinnan jälkeen ovatkin vähän epäsiistejä rötkäleitä. On ainakin ensimmäisille pörriäisille ruokaa, kunhan nämä pakkaset tästä taas väistyvät ja ötökät lähtevät uudelleen koloistaan. Olen muuten menossa viikonloppuna mehiläistenhoidon peruskurssille. Tarkoituksena olisi hankkia mehiläisiä sinne entiselle kyläkoululle. Odotan mielenkiinnolla.

Lumikellojen aika

Hiihtoloman lopulla muutama viikko sitten bongasin ensimmäisen lumikellon pihasta ja oikein säikähdin. Yleensä olen nenä maata viiltäen käynyt päivittäin pihaa läpi ja koittanut havaita pienimmänkin vihertävän piipon pään, mutta nyt koko talven puutarhan polut ovat olleet niin liukkaita, että kulkeminen puutarhassa on ollut lähes olematonta. Lisäksi on ollut niin paljon lunta ja tosiaan tuota jääkerrosta joka paikassa, etten ollut oikein voinut ajatella, että sieltä ne vaan taas puskisivat läpi muistuttamaan, että keväthän on ihan nurkan takana.

Olen istuttanut lumikelloja etupihan kalliolle sekä valkoiseen puutarhaan talon itäpäätyyn. Minun järkeni mukaan niiden kuuluisi nousta ensin tuolla kallion kupeessa, jossa aurinko lämmittää lähes koko päivän ja kallio alkaa kerätä aikaisin lämpöä, mutta jostain syystä nämä itäpäädyn lumikellot ovat aikaisempia. Voi toki olla eri lajikekin kyseessä eri paikoissa. En ole niin tarkasti perillä, mitä missäkin kasvaa.

Myös pohjoispuolella varjotarhassa on noussut piippoja. Epäilen näitä koiranhampaiksi, mutta en ole aivan varma. Varjotarhassa on outo kohta, joka on aina sulana paljon ennen muita varjon alueita. Mieheltäni kyselin, onko siinä jokin lämpöputki tai muuta, mikä selittäisi asian, mutta hänestä ei ole. En ole keksinyt, mistä tämä sulaksi tuleva alue voisi johtua. Tässä kyllä kasvaa vieressä iso mänty, jos se jotenkin vaikuttaa asiaan.

Valkoisessa puutarhassa olisi omenapuut pitänyt varmaan jo leikata. Tosin ovat vielä niin pieniä, että ehtii ne vaikka ensi vuonnakin sitten. Jänistuhoja ei ole onneksi ollut. Tosin kerrankin verkotin puut ajoissa. Saniaiset unohtuivat ruukkuihin talveksi, saa nähdä ovatko kevään jälkeen entisiä.

Ihan täysin talvi ei ole vielä otteestaan päästänyt. Ainakaan tätä terassille jäänyttä harjaa, joka on tiukasti jään sisällä jumissa. Mutta tänään on taivas sininen, aurinko paistaa, jää halkeilee ja lumikellot kurottelevat pintaan tiaisten kevätlaulun säestämänä.