maanantai 16. maaliskuuta 2020

Kaffepaussi

Niin kuin varmasti monet muutkin, minut on määrätty etätöihin. Vaikka tilanne muuten onkin tosi kurja, liittyy etätöihin hyviäkin puolia. Voi esimerkiksi pitää kahvitauon pihalla krookuksia ihaillen.
 Auringonsäteet saavat krookukset avaamaan nuppunsa. Tykkään, kun kevätkukkijoita kasvaa kasvien lomassa. Nämä siemenestä jokunen vuosi sitten kasvattamani neilikat sopivat tähän tarkoitukseen hyvin, sillä ne ovat talvellakin vihreänä.
Muistan kun viime keväänä pelästyin tässä kohtaa hirveää surinaa. Joku mehiläispesä oli herännyt ja mehiläiset tungeksivat näissä krookuksissa. Vielä ei ole mehiläisiä sentään näkynyt. Muurahaiset sen sijaan ovat lähteneet liikkeelle. Niillä on oma polkunsa eteisen läpi, jota ne marssivat aina keväisin.
Maksaruohopenkissäkin kukkii. Tässä on multaa vain ehkä 5-10cm, joten ihme, että nämä tässä selviävät. Maksaruohopenkki on kivasti sammaloitunut. Tässä pihassa kyllä sammaloituu kaikki. Jopa kivikkoistutuksetkin.

Etualalla pari kurjenmiekkaakin kukassa. Olisikohan nämä edellisvuotisia, kun niitä on vain kaksi. Yleensä tuntuu, että kurjenmiekat katoavat kukittuaan yhden kerran, mutta nyt nämä voisivat olla sellaisia selvinneitä. Muistaakseni istutin uusiakin jonnekin, mutta niitä on aina kymmenen yhtä lajia.
Tämä ehkä vahvistaa sen. En varmasti olisi istuttanut kurjenmiekan sipulia keskelle talvisaippoa, mistä se hädin tuskin näkyy. Se on siis varmasti edellisvuotinen ja saippo on vaan kasvanut sen ylle viime kesänä.
 Päätin siistiä yhden viljelylavan tässä samalla. Hyvää taukojumppaa. Kuukausimansikka ja persilja olivat talvehtineet tässä lavassa. Kovassa kasvussa oli myös rönsyleinikki ja nokkonen. Ne päätin kitkeä ja tuoda pari ämpärillistä uutta multaa. Viime keväänä kun tein nämä lavat, laitoin pohjalle oksia ja lehtiä ja hevosenlantaa aika kerroksen. Nyt se kerros on selvästi maatunut, sillä mullan pinta oli laskenut huomattavasti. Lisää multaa siis tarvittiin. Toivottavasti mansikka ja persilja eivät suutu tällaisesta mullan lisäämisestä, vaikka ne vähän tuonne upposivatkin. Onpas kiva tämä kevään ensimmäinen nokkosten polttelu sormissa. 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Seinien sävynä Magnolia

Viime postauksessa selittelin laiskanlaista kirjoitteluintoani sillä, että olen niin hullaantunut remonttihommista jouluna ostamassamme vanhassa kansakoulussa. Nyt ajattelin vähän raottaa, mitä minä täällä olen touhunnut. Minä kun aina niistä magnolioistani vouhotan, niin tietenkin maalisävy Magnolia viehätti minua heti. Maalasinkin yläkerran pienen vierashuoneen tuolla Tikkurilan sävyllä. Yläkerrassa oli ennen yksi iso huone, mutta jaoimme huoneen kahtia seinällä ja niin yläkertaan muodostui kaksi pientä makuuhuonetta. Alusta asti tämä huone huusi minusta vaaleanpunaista maalia seiniinsä ja alun perin suunnittelin tänne sävyä Flamingo, mutta vaihdoin sen tähän vähän hempeämpään Magnoliaan ja olen ollut sävyyn erittäin tyytyväinen.
Ovea huoneessa ei ollut, mutta onneksi vintiltä löytyi kasa vanhoja ovia. Tämä on ränsistyneisyydessään jotenkin niin viehättävä, etten taida tälle tehdä yhtään mitään.
Ikkuna tässä huoneessa on pohjoiseen ja valitsin kasveiksi amppeliin sulkasaniaisen ja ruukkuun kultapalmun, joka siis yleensä saa olla ikkunan edessä. Nyt se on kuvausta varten siirretty nurkkaan. Sille pitäisi löytää vielä joku hieno ruukku. Verho on mummini äidin virkkaama.
 Vähän kulissien takaa kuvia. Rakastan saniaisia, mutta ne vihaavat minua. Tai ehkä ne vihaavat elämää yleensä. Ainakin sisätiloissa. Pari viikkoa ja saniaiseni murenee silmissä. Patteri ei ole päällä, kosteutta on riittävästi ja silti tämä aina tapahtuu!! Taidan vaihtaa vanhaan kunnon rönsyliljaan tämänkin.
 Yöpöydät tilasin muistaakseni Ellokselta itselleni joululahjaksi. Päiväpeiton ompelin itse Jättirätin alennuskankaista. Koristetyynyt ovat vanhoja.
 Edelliset asukkaat jättivät vanhan vaaleanpunaisen peilin ja tännehän se sopi hienosti. Vielä huone kaipaa mattoja (mattopuut on melkein loimitettu jo..) ja ehkä jokunen taulu seinälle, mutta tämä alkaa olla muuten käyttövalmis ja odottaa vieraita yöpymään.

torstai 5. maaliskuuta 2020

Uusi rakkaus

On jo maaliskuu ja puutarha on täynnä kaikkea keväisen jännittävää ja minä en ole viikkoihin edes käynyt siellä. En ole myöskään aloittanut esikasvatuksia, enkä tehnyt yhden yhtä listaa, suunnitelmaa tai muuta raapustusta aikoihin puutarhavihkooni. Syy on yksinkertainen. Olen aivan rakastunut. Uuteen kouluumme nimittäin. Ajatukset kiertävät vain sen ympärillä ja viikonloput omistan seinien maalaamiselle, huonekalujen tuunaukselle ja piirustamalla kymmeniä listoja, suunnitelmia ja havainnekuvia kouluvihkooni. Onneksi tarvitsin ison palmuvehkan kouluun ja päätin lähteä hakemaan sen Kaarinaan avatusta uudesta Kukkatalosta. 
Vaikka tuore rakkaus niin voimakas onkin, saivat tuoksuvat esikkopöydät ja narsissirullakot vanhankin kipinän syttymään - ahdoin kärryn niin täyteen kuin mahtui erilaisia kevätkukkijoita ja kuistilla touhutessani alkoi myös puutarha huudella minulle. Siispä kierrokselle
Kalliolla krookukset ovat jo pitkällä. Nämä olivat jo pinnassa joulukuussa, eivätkä ole pakkasiakaan säikähtäneet. Hirveästi isoja oksia ja risuja on kaikkialla myrskyjen jäljiltä.
Varjotarhassa imikät ovat jo nupuilla. Useat varjotarhan kasveista pysyvät talvellakin vihreinä ja lehdessä ja varsinkin tällaisena lumettomana talvena se on ollut hienon näköinen.
 En oikein tiedä itkeäkö vai nauraa. Peurat ovat virallisesti tehneet ensimmäiset tuhonsa nyt myös kaupunkipuutarhassa. Tulppaanit on suurimmasta osaa puutarhaa siivottu maan tasalle ja samettisumakki on kokenut typistämisen. Sen vierestä mullasta löytyi tuttuja sorkanjälkiä.
Olen nähnyt joskus kotikadulla kaksi valkohäntäpeuraa aamuyöllä, mutta tähän mennessä en ole puutarhassa tuhoja huomannut. Asun kaksi kilometriä Turun keskustasta, eli aika urbaaneja otuksia alkavat nämä olemaan. Oikeita city-peuroja.
 Viime vuonna pienen lammen viereen istuttamani riipparaita sai peuramurheet hetkeksi väistymään. Se on todella hieno vitivalkoisine pajunkissoineen. Vai pitäisikö sanoa raitakissoineen.
 Italianmunkinhuppu on pöllähtänyt maanpinnalle. Pidän näistäkin lehdistä tosi paljon. En muista, kukkivatko nämä viime vuonna. Oikeastaan ei ole mitään muistikuvaa munkinhupuista, paitsi että olin viime vuonnakin iloinen, että olivat talvehtineet.
 Valkoisessa puutarhassa lumikellot ovat kukkineet jo yli kuukauden. Valkoiset krookukset ovat liittyneet seuraan. Täällä tulppaanien tuho on täydellistä. Olen istuttanut tänne satoja erilaisia valkoisia tulppaaneja ja ne on kaikki natustettu maan tasalle.
 
 Pikkuisen sinistäkin jo pilkottaa ruusutarhan puolella.
Kaikki magnoliat ovat leudon talven jäljiltä kunnossa ja melkein kaikissa on nuppuja. Kuvassa tähtimagnolia ´Rosea´. Yhteensä puutarhassani kasvaa jo seitsemän magnoliaa ja ehkä taas tänä vuonna ostan uuden, jos löydän. Koulun piha rajautuu pieneen jokeen ja sen törmälle haaveilen myös magnolioista. Muistaakseni useat niistä ovat alun perin juuri joenvarsien kasveja. Saatan istuttaa yhden kokeiluun sinne ensi keväänä. Tosin siellä vasta onkin peuroja... Niistä ei kyllä näytä pääsevät missään eroon. Ihanan keväisiä hetkiä kaikille!

perjantai 31. tammikuuta 2020

Tammikuun tunnelmia

 Minulla on kuistilla ulko-oven vieressä isohko istutuskori, johon lisään aina kauden ihanuuksia. Nyt kun jouluna ostetut hyasintit alkoivat jo nuupahtaa ja syklaamit vetäytyivät mukuloihinsa, ostin tällaisen hurmaavan huone-esikon koristamaan sisäänkäyntiä.
Laitan aina koriin syksyisin myös lisää sipuleita ja viime syksynä pistin multiin kevätkurjenmiekkoja, jotka ovat nyt aloittaneet kukintansa. Olen vuosien saatossa kokeillut monia sipulikukkia kuistilla ja kevätkurjenmiekat ovat ehdottomasti parhaita. Ne kukkivat aikaisin, mutta eivät tule honteloiksi vähäisestä valosta niin kuin vaikka krookukset.
 Tällaista iloista sekamelskaa tässä kestoistutuksessa tällä hetkellä.
 Valkoinen hyasintti on selkeästi viime joulun istutuksia, sillä se on tehnyt noin hillityn kukkasen. Tai saattaapi olla vuodelta sitäkin ennen. Kevätkurjenmiekat eivät valitettavasti jostain syystä kuki tässä uudelleen, vaikka saavatkin taatusti kuivan jakson kesällä.
Kuistilla alkavat monivuotiset kasvitkin heräillä. Patiopersikkaan ei taaskaan tule kuin muutama kukka, sillä se vietti kesänsä jälleen oman onnensa nojassa kuivuudesta kärsien, kun puutarhuri lomaili saaressa.
 Sitten pitikin kipaista ulos katsomaan, mitä persikkapuulle siellä kuuluu. Voihan persikka! Uloimmat nuput ovat jo alkaneet raottua ja pieni pinkki pilkahdus on näkyvissä. Jos nyt kuitenkin rouva Maira malttaisi hetken tai saattaa halla korjata kauniit kukkaset. Persikka-Maira on nyt toista talvea pihassa ja viime vuonna se teki yhden hedelmän. Se on kasvanut todella nopeasti ja on jo tuuhea pikkupuu. Voi kun sen kukinta tänä vuonnakin onnistuisi. Se oli aivan lumoava viime keväällä. Viime kesänä istutin sille kaveriksi aprikoosi-Tiinan. Tämän kevään odotetuin juttu olisi nähdä ne molemmat kukassa.
 Puupioni on kovasti kasvussa. Tämä kukki ekaa kertaa viime vuonna, mutta jotenkin petyin siihen. Ehkä olin odottanut jotain mahtavaa ja kukinta olikin tavallisen pionimainen.
 Ilokseni lumikelloja pilkahtelee useasta paikasta. Jos vihdoinkin olisin saanut ne viihtymään pihalla ja ne alkaisivat levitä ihaniksi lämpäreiksi.
 Melkein kaikissa magnolioissa on nuppuja. Tähtimagnolia ´Rosea´aikoo järjestää oikein kukkanäytöksen nupuista päätelleen. Kokoa se kasvaa hyvin hitaasti, mutta kukinta onneksi lisääntyy vuosi vuodelta.
 Ruustarhassa näyttäisi siltä, että Sointu on ottanut pienen varaslähdön ja kasvattanut uusia versoja ja lehtiä.
 Vieressä Ritausma on päättänyt seurata esimerkkiä.
Tällainen tammikuun viimeisen päivän katsaus täältä Turusta. Huomenna alkaakin sitten kevät ja ensi viikolla ajattelin aloittaa siemensekoilut. Hankikylvöjä ei pysty tekemään, mutta ehkä lyhyt kylmäkäsittely voisi vielä onnistua ulkonakin. Hyvää viikonloppua!


maanantai 20. tammikuuta 2020

Tammikuun kukkia

Luen paljon englantilaisia puutarhalehtiä ja -kirjoja ja joskus vähän kadehdin heidän talvinumeroitaan, joissa esitellään talvikuukausien puutarhatöitä ja talvisin parhaimmillaan olevia kasveja. Omassa puutarhassa kun yleensä tuntuu, että talvikuukausien ainoana puutarhahommana on lumen kolaaminen, pihan hiekoitus ja rusakkoverkkojen korjaaminen. Niinpä nyt kun saamme nauttia vaihteeksi tällaisesta lauhasta talvesta, täytyy ottaa ilo tästä irti.
Erityistä iloa tammikuiseen puutarhanhoitoon tuovat juuri kukintaansa aloittavat lumikellot. Niiden nuokkuvia valkoisia pompuloita pilkistelee sieltä täältä valkoista puutarhaa. Tammikuussa en ole ennen löytänyt pihastani kukkivia lumikelloja. Tosin ei tämä nyt mikään ihan mahdoton sensaatio ole, sillä viimekin vuonna lumikellot kukkivat hangen läpi helmikuussa.
Myös jouluruusut ovat avanneet nuppunsa. Nämä kasvavat harmillisen syrjässä valtavien lumikärhöjen juurella. Sääli, sillä tuolta pöheiköstä kukat eivät juurikaan näy, ellei versoja siirrä pois edestä.
Tässä vielä havainnollistamiseksi kuva lumikärhöjen varsista. Aikamoiset. Tuossa taitaa kasvaa kolme vartta yhdessä ja käsi ei enää mene läheskään niiden ympäri. Lumikärhöä ei kannata ihan pienen paikkaan istuttaa.
Jos talvi tällaisena jatkuu, ei tarvitse jännittää herkempienkään kasvien talvehtimista. Itselläni on nyt uutena talvehtimista yrittämässä ulos istutettuna ennen kuistilla talvehtineet neidonhiuspuu, hondonvaahtera "Aureum" sekä viime kesänä ostettu japaninvaahtera. Myös Virosta ostamani kirjavalehtinen herttahortensia saattaa selvitä tällaisesta talvesta. Oikealla takakulmassa vihertää bambu. Se kyllä talvehti edellistalvenkin ulkona, kun kyllästyin siihen kuistilla ja heitin sen mäkeen. Koska bambu selvisi talvesta ulkona ja pysyi elossa kalliolla kesänkin ilman kastelua, päätin istuttaa niin sitkeän kasvin lammen taustalle. Ehkä lammen ympärillä kasvaa pian bambumetsä.
Nyt siis mennään vielä vihreissä maisemissa, mutta eihän näistä säistä koskaan tiedä. Voipi tulla vielä kovat pakkaset ja lunta. Tai voi olla, että kevät tästä vaan lämpenee ja siirtyy ongelmitta kesään. Itse en ole kovin huolissani, kävi niin tai näin. Suomessa kun kasvit joutuvat joka tapauksessa kestämään säätilan vaihteluita ja halloja voi tulla vielä kesäkuussakin. Täällä Turussa talvet yleensäkin sahaavat edestakaisin ja lumet tulevat ja menevät. Lumikolan sijaan täytyisi nyt tarttua haravaan ja sitten lähteä leikkaamaan taikinamarja-aita. Niin ihanan englantilaista!

tiistai 14. tammikuuta 2020

Valkoiset perennat puutarhassa

Sain Sailalta Saaripalstalta haasteen kertoa puutarhan valkoisista perennoista. Haaste on lähtöisin Lappalainen etelässä -blogista täältä: http://lappalainenetelassa.blogspot.com/2020/01/valkoiset-perennat-puutarhassa.html. Mielelläni esittelen puutarhani valkoisia perennoja, kun nykyään minulla on niitä.  
Perustin edelliskesänä kaupungissa talon itäpäätyyn valkoisen puutarhan. Rajasin alueen taikinamarja-aidalla ja tein sen keskelle vanhoista betonitiilistä polun. Keväisin siellä hehkuvat valkoiset tulppaanit, narsissit, helmililjat ja hyasintit.

Valkoiset särkyneet sydämet sopivat kauniisti minusta tulppaanien seuraan. Itäpääty on aika varjoinen ja kukinta kestää yleensä pitkään.
Keväällä muita valkoisia perennoja ovat valkoiset orvokit, jotka ovat levinneet siemenestä mukavasti valkoisen puutarhan mattokerroksessa. Välillä näistä siementaimista tulee sinisävyisiä, mutta ne olen siirtänyt siten kulman taakse varjopuutahraan kukkimaan. Keväällä kukkivat valkoisista myös lemmikit sekä arovuokot. Morsiusleinikki on kasvi, jota haluaisin kevättä vielä sulostuttamaan. En ole vain onnistunut sellaista löytämään.
Kesällä valkoisessa puutarhassa kukkivat pionit, kurjenpolvet, iirikset, sormustinkukat sekä kärhöt. Lumikärhöt kasvavat pergolassa. Olen kylvänyt valkoista akileijaa valkoiseen puutarhaan pari vuotta sitten, mutta kukkia ei ole kuulunut.
Valkoisissa tarhaviinikärhöissä on hauskat kellokukat. Tämä kasvaa kaariportissa varjotarhassa.
Valkokukkaisia maanpeittäjiä on onneksi runsaasti. Valkoisessa puutarhassa kasvaa maata peittämässä mm. mansikkaa, tuoksumataraa sekä valkoista tarhavarjohiippaa. Viime vuonna istutin lisäksi virosta ostamani valkokukkaisen vuorenkilven. Mielenkiinnolla odotan, millainen se mahtaakaan olla.
Valkoisia kukkia löytyy myös kalliolta. Tässä kivenkolossa viihtyy valkoinen salvia.
Syksyllä valkoisessa puutarhassa kukkivat syysleimut, alpit, tähtiputket sekä kimikit. Valkokukkaisissa perennoissa on onneksi niin paljon valinnanvaraa, että kukintaa riittää aikaisesta kesästä myöhäiseen syksyyn ja paahteisesta kalliosta varjoisaan lehtoon.

torstai 9. tammikuuta 2020

Uusia ennätyksiä

Viime vuonna olin niin onnellinen kun ensimmäinen lumikello kukki jo helmikuussa. Tänä vuonna saattaa olla uuden ennätyksen paikka. Kävin kalliolla vähän kurkkimassa, josko sieltä jo jotain olisi noussut, kun päivätkin jo pitenee, lämpötilat ovat plussan puolella, eikä hankikaan hillitse.
Ensimmäiset krookukset bongattu. Niitä nousee nyt kaikkialta. Miten suloista.
Syyssahramit ovat myös vielä ihan kivan näköisinä. Olisipa hauskaa, jos samaan aikaan pihassa kukkisi syys- ja kevätsahramit.
Kevätkurjenmiekat ovat myös porukalla lähteneet puskemaan kohti kukkimisennätystä.
Lumekelloa en vielä löytänyt kukassa, mutta kaukana ei olla. Harmillisesti olen tarkentanut lähes kaikissa kuvissa ruskeisiin lehtiin, mutta jos tarkasti katsoo, näkyy lumikellon päässä jo valkoista. Sieltä se kukka hyvin pian pullahtaa ilmoille ihasteltavaksi. Ja kun sääennuste lupaa plussakelejä vielä monta päivää, taitaapi olla, että saan tästä uuden lumikelloennätyksen. Olenkin haaveillut vuodesta, jolloin jokaisena kuukautena puutarhassa kukkisi jotain. Viime vuonna vain tammikuu jäi ilman kukintaa, joten nyt on mahdollisuus ympärivuotiseen kukintaan.
Kevätpikkusydämet ja muutkin perennat ovat myös lähteneet kasvuun. Pionien punaiset päät ovat sentään vielä maan suojissa.
Piti ottaa taikinamarjasta talvipistokkaita, mutta sepä ei enää ole lepotilassa ollenkaan. Ihan jo vihertää koko aita. Täytyykin leikata se ensi viikolla ja laittaa pätkät juurtumaan.
Tunnelma on omituinen. Toisaalta piha näyttää ihan syksyiseltä. Persiljat ja curry-yrtit vielä sinnittelevät lavoissa ja syyssahramit pilkistelevät sieltä täältä kalliolla.
 Toisaalta taas maa puskee piippoja minkä ehtii ja koko puutarha on lähdössä kasvuun. Mutta sitten tämä valo ja tämä kylmyys. Vaikka mittari ei näytä pakkasasteita ja aurinkokin välillä pilkahtaa, niin se ei ole kevätaurinkoa. Se on vielä selvästi talvista kylmää valoa, joka ei lämmitä.
Hyvin mielenkiintoinen tammikuu edessä, sillä kyllähän tässä vielä on mahdollisuus vaikka minkälaiseen pakkastalveen ja kinoksiin. Lapset kaipaisivat kovasti lunta. Minä voisin kyllä jatkaa tästä suoraan krookusten kukintaan. Mites te muut? Voiko kevät alkaa jo tammikuussa?