sunnuntai 13. elokuuta 2017

Uusia ystäviä - vanhoja vihollisia

Aloitetaan viikonlopun mukavista kuulumisista. Kesäloman viimeinen viikonloppu tuli vietettyä missäs muuallakaan, kuin mökillä. Olen peura-aidan jälkeen muokannut lähes kaikki istutusalueet, jakanut kasveja, siirrellyt uusille paikoille, laajentanut kukkaistutuksia sekä tietenkin tuonut saareen uusia kasveja. Kuukaudessa uudet kasvit ovat jo kotoutuneet uusille asuinsijoilleen.
Isoon paraatipenkkiin ostin etureunaan kaksi uutta maanpeittoruusua. (kolmas täytyy vielä ostaa!). Toisen nimi oli Sommer 2000 ja tämä kuvassa kukkiva on Sommarwind. Olen niin iloinen, että keksin nämä maanpeiteruusut. Pähkäilin kauan, mitä tähän etureunaan muurin viereen voisi istuttaa, mutta nämä sopivat juuri tähän tarkoitukseen. Eivät kasva puolta metriä korkammaksi ja versot roikkuvat kauniisti kivimuurilla.
Paahteiseen nurmikkoa rajaavaan penkkiin istutin mirrinminttujen seuraksi kolme purppuratulikukkaa (Plum Smokey nimeltään). Kaunis kuin mikä. Toivotan viihtymistä ja innokasta siemennystä.
Paahdepenkiin niinikään hankin pari koreakärsämöä. Valkoiset kukinnot loistavat raikkasti muuten värikkäästä sillisalaatista.
Värikkäästä puheenollen... oli pakko vielä lisätä väriä ja ostaa muutama karvasilkkiyrtti. Upea oranssi kukinta.
Pari vuotta sitten heittelin paahdepenkkiin kärsämösekoituksen, jossa oli eri sävyisten kärsämöiden siemeniä. Nyt vaaleanpunaiset ja pinkit kärsämöt ovat kasvaneet kukintaikään.
 Vielä odottelen aprikoosinväristen kärsämöiden ilmestymistä.
Kylvin kesällä myös pari pussia kesäkukkasekoitusta maahan. Muutama kukka sieltäkin on tullut, vaikka peurat ovat nämä parturoineet melko tarkasti. Kesäkukkamaahan ilmestyi myös runsaasti tilliä :) Sopii oikein hyvin kesäkukkiesn sekaan.
Saavuttuamme mökille huomasin heti, että puutarhassa oli taas käynyt kutsumattomia vieraita. Amppelimansikat oli kaluttu viimeistä lehteä myöden. Myöskin uudet maksaruohon taimet oli typistelty ja kaikkialla uusissa istutusalueissani oli tuttuja jälkiä - PEUROJA! Eikö edes kaksimetrinen aita riitä?!?!? Lannistuneena laahustin sisään kahvia keittämään, kun jo hetken päästä näin ikkunasta, että vadelmamaalla oli syömingit käynnissä. Menin varovaisesti pihalle, etten pelästyttäisi ihan hysteeriseksi valkohäntää, mutta halusin nähdä omin silmin, mistä ne tulevat yli. Peuran ilme oli kuin peuran ajovaloissa. Se kulki minut huomattuaan edes takaisin aidan viertä ja välillä kääntyi minua huolestuneesti katsomaan. Kohotin vähän kättäni ja se oli liikaa - vain metallin helähdys kuului, kun peura loikkasi yli kaksimetrisen riista-aidan. :( Kaksi minuuttia ajattin luovuttavani, mutta sitten sisuunnuin ja aloin jo suunnitella kaikenlaisia korotuksia aitaan. Ehkä kolmimetrinen aita riittäisi...Tänään kävelin läpi koko aidan ja tutkin, olisiko jossain kohtaa, josta peurojen olisi helppo yli hypätä. Sitten sen löysin! Mieheni oli virittänyt väliaikaisen esteen puuvaraston ja aitan välille  ja tuuli oli ilmeisesti kaatanut sen. Peurat olivatkin ilmeisesti sieltä tulleet pihaan! Mikä onnen päivä! Nyt siihen on naulattu verkkoa ja olo on taas luottavainen. Sotaa ei voitetan näköjään yhdessä kesässä, mutta vielä ei ole aika luovuttaa.

perjantai 11. elokuuta 2017

Vaikeita valintoja ruukkupuutarhassa

En haluaisi vielä käyttää s-sanaa. Ulkonahan on vielä ihan kesä. Lehdet eivät putoile puusta, aamulla ei tarvitse sormikkaita. Ehkä tämä liittyy siihen, että maanantaina alkaa taas työt ja väkisinkin puutarhassakin ajatukset kääntyy siihen, että kesä saattaa tänäkin vuonna loppua.
Kuistilla hallitsevat vielä huonekasvit. Ne pääsivät tänne perusteellisen kevätsiivouksen jälkeen, kun viimeinenkin viileässä talvehtinut ruukku ja esikasvatukset oli saatu pihalle.
Auringosta pitävät huonekasvit saavat täällä kunnon tankkauksen lämpöä ja aurinkoa sekä ihanaa ilmankosteutta. Olen myös kuullut, että monet kasvit nauttivat vuorokauden lämpövaihteluista. Varjossa viihtuvät kasvit ovat olleet seinän vieressä, etteivät ihan käristy.
Mehikasvit ovat kuistin ainoat vakiasukkaat, joita en vie ulos kesäisin, enkä sisälle taloon talvisin. Ne vaikuttavat viihtyvän hyvin omalla hyllyllään. Tökkäsin ilmakasvinikin mehikasvien joukkoon, kun se vaan kärsi ja harmaantui sisällä. Kuistilla se muuttui heti vihreäksi. Ehkä se on se ilmankosteus.
Varmasti aika pian alan taas kantaa huonekasveja sisällä ja totuttaa niitä kuivaan sisäilmaan. Ilmoista riippuen alan myös kantaa kasveja kuistille ulkoa. Nyt olisi vain vaikeita päätöksiä edessä. Mitkä kasvit talvetan, vai olisiko aika luopua joistain kasveista. Tila on rajallinen ja haluaisin tänä syksynä entistä enemmän sipulikukkia ruukkuihin, jotta kevään tullen saisin nauttia aikaisin ensimmäisistä kukista. Ison tilan vievän persikkapuuni istutinkin jo keväällä maahan, mutta liian monta uutta kasvia on tullut ostettua kesän aikana.
Kukkaportailta talvetukseen lähtee ainakin uskollinen ja helppo oliivipuu sekä uusi aprikoosipuu. Ehkä talvetan myös toisen buddleijan kuistilla. Toisen istutinkin jo keväällä maahan. Kokeillaan, miten se siinä talvehtii. Saattaa olla, että istutan laventelitkin maahan ja koitan niiden selviytymistä siellä. Viimeksi kun yritin talvettaa laventelit kuistilla, ne kuolivat, kun leikkasin ne keväällä.
Eukalyptus tulee talvehtimaan kuistille. Olen ollut siihen tosi tykästynyt ja ajattelin koittaa lisätä sitä keväällä, niin saisin istutuksiin hyvää täytettä. Eukalyptyksen alla olevat sitruunan, ihmeköynnöksen ja minimaalisen pienen maljaköynnöksen talvetan myös. Ne ovat vielä nin pieniä, etteivät juuri vie tilaa. Verililjojen kohtalo täytyy miettiä.
Kiiviköynnös on myöskin tämän kesän uutuus. Mihinköhän pulaan sen kanssa joudun tulevina vuosina? Näyttäisi olevan melko rehevä ja nopeakasvuinen.
Rehevästä ja nopeakasvuisesta puheenollen...Sinisade on yksi ongelmallisimmista. Se oli kyllä kaunis kukkiessaan kuistilla, mutta kasvaa niin valtavaksi jo ennenkuin sen uskaltaa siirtää ulos, että sitä on vähän vaikea kustilla kasvattaa. Toisaalta, jos sen maahan istuttaisi, se voisi siinä selvitä, mutta tuskin koskaan kukkisi (vähän kuin toinen ongelmatapaukseni vuorikärhö) ja toisaalta istutus maahan kannattaisi varmaan tehdä jo keväällä. En kyllä hentoa tätä poiskaan heittää. Täytynee vaan viritellä jotain naruja kattoon, jota pitkin tämä voi kiipeillä.
Ensi talvena pitiäsi kuistille mahtua nämä neljä kärhöruukkua. Viime talvena en talvettanut kärhöjä, vaan laitoin ne syksyllä maahan ja hienosti kaikki selvisivät ja kukkivatkin kesällä. Nyt tosiaan ostin varta vasten pieneksi jääviä jalokärhöjä, jotta voisin ne pitää ruukuissa seuraavaan kesään.
Aitoviikunan kohdalla käyn myös jahkaamista. Se on kasvanut liian isoksi ja kärsinyt jotenkin kesän aikana. Varmaan kuivahti liian monta kertaa, tai sitten se kaipaa jo isompaa ruukkua. Luulen, että koitan leikata tämän talvella pienemmäksi ja vaihtaa keväällä uusiin multiin. Jos tämän tästä vielä saisi kauniinpaan kuntoon. Verenpisara luonnollisesti pääsee talvehtimaan. Se on aivan ihana ja kukkii usein pitkään vielä kuistille nostamisen jälkeenkin.
Taka-alalla olevan bambu vie paljon tilaa ja on aika rähjäinen. Ehkä istutan sen maahan vielä syksyllä. Banaanin ajattelin koittaa talvettaa kuistilla sekä hyllyllä olevat pienet kolibrikukan ja pasuunakukan. Etualalla oleva kurkuma on vähän kysymysmerkki vielä. Istutin kaupasta ostamani kurkuman juurenpalan ruukkuun talvella ja tällaiset lehdet se on kasvattanut. Toisaalta tekisi mieli seurata, miten se kehittyy, mutta tämä on ensimmäisten joukossa kompsotissa, jos tila käy ahtaaksi.
Samoin tämä inkivääri, joka on ilmeisen kuivahtanut kesän aikana. Inkivääriä vartioiva puutarhaleijona saattaa tosin olla toista mieltä. Uskaltaakohan tuota inkivääriä käydä hänelta nappaamassa....

maanantai 7. elokuuta 2017

Lumikärhöjä ja kadonneita kotiloita

Mieheni lomat loppuivat edellisviikolla ja viime viikon matkustelin lasten kanssa ympäriinsä. Ensin vanhemman kanssa Legolandiin ja sitten nuoremman kanssa Titi-nallen taloon. Viikon tauko puutarhahommista on varmasti pisin tänä vuonna. Viikonloppuna pääsin onneksi taas mökille ja kuokan varteen ja tänään oli edessä paluu kaupunkiin. Piha tuntui vähän vieraalta koko kesän mökkipuutarhassa puuhailun jälkeen. Lumikärhöt olivat ryöpsähtäneet taas tuttuun tapaan ja vallanneet yhden pergoloista. Tässä kasvaa neljä lumikärhöä sekä viisi tarhaviinikärhöä metrin välein, mutta viinikärhöraukat ovat jääneet pahasti alakynteen.
En voi kuin taas hehkuttaa tätä lumikärhöä. Miten jokin kasvi voikin olla niin elinvoimainen. Pisimmät versot ovat varmasti kuusimetrisiä ja kukkia on aina aivan valtavasti aina lokakuulle asti. Mitään erityistä hoitoa se ei tarvitse. En edes koskaan leikkaa sitä. Mahtava kasvi. Patsi ettei anna tilaa viinikärhöille. Jotain tapoja voisi olla!
Ruusutarha näyttää ihan kurjalta. Muutama hassu ruusu siellä täällä ja kumppaneina kasvavat jalokurjenpolvet ja jaloakiliejatkin ovat röyhähtäneet valtaviksi kukattomiksi lerpuiksi ympäriinsä. Metsäpuutarhassa on onneksi alkamassa hortensiakausi, jota jaloangervot värittävät. Viime vuonna jaloangervot ehtivtä kukkia ennen hortensioita, mutta nyt kukinta osuu samaan aikaan, niinkuin olin alunperin suunnitellutkin.
Ruusutarhan pergolassa viime syksynä istutettu tarhaviinikärhö Etoille Violette kukkii yllättävän kauniisti. Vähän olen kyllästynyt viinikärhköjen viininpunaan ja tämä tummempi violetti sävy on mukavaa vaihtelua.
Kerrottu verenpisara on vihdoin alkanut kukkia. Se talvehti hyvin ja on kasvanutkin ihan mukavasti ilman huolellista hoitoa yksin täällä kaupungissa.
Kukat ovat ihanan liioittelevia.
Viimeisenä vielä kummastelua kotiloista. Minulla on täällä kaupungissa aina ollut jonkin verran lehtokotiloita, mutta tänä vuonna olen löytänyt ihan muutaman. Sen sijaan täältä löytyy joka puolelta rikottuja tyhjiä kotilonkuoria. Ovatkohan pihan runsaat rastaat oppineet vihdoin syömään kotiloita?
Nyt tulee telkkarista ihana dokumentti Eedenistä pohjoiseen. Täytyy keskittyä katselemaan.