tiistai 30. elokuuta 2016

Ruma etupiha

Etupihani on ruma. Kaikkein rumin osa puutarhastani. Eli juuri se, mitä naapurit ja ohi kävelevät ihmiset näkevät, on kaikkein rönttöisin osa pihaani. Syy on ehkä siinä, että tämä on ensimmäinen osa, jota aloin muokkaamaan, kun aloitin puutarhaharrastustani. Ison koivun alle raivattu kivikkokasvi-istutus vielä menettelee, mutta sitten istuttelin sekalaisia pikkuhavuja tonttia rajaavan kivipaaden taakse, kasasin hiekkamullasta korkean kivillä rajatun kohopenkin, rakentelin ylijäämäbetonikivista sokkeloisia pikkupolkuja... ja sitten luovutin ja annoin perennojen kuolla kuivuuteen ja heinien kasvaa poluille.
Itseasiassa  huomasin, että etupihani on niiiin ruma, että kasvitkin karkaavat sieltä.
Karpaattien kello kukkii innokkaasti kävelytiellä laattojen raossa pihani edustalla.
 Maksaruoho ja kataja ovat lähettäneet jälkeläisiään paremmille kasvumaille.
 Suikeroalpi on pudottautunut kasvamaan kauniiksi kiemuroiksi laatoitukselle.
Koristemansikka on lähes kokonaan kadonnut pihaltani, mutta jalkakäytävältä sitä löytyy paljonkin.
Mäkimeirami pitää enemmän hiekoitushiekkajäämistä kadulla, kuin vaivalla raivaamastani kalliokedosta pihallani.
On minulla suuria suunnitelmia etupihani suhteen. Kallio pitäisi raivata ja istuttaa täyteen maksaruohoja. Liian kuiva kohopenkki pitäisi tasoittaa ja lisätä hyvää multaa joukkoon ja perustaa suuri perhoskasvi-istutus. Polut pitäisi purkaa ja laatoista tehdä sivupihalle penkin rajaukset. Iso ränsistynyt koivu pitäisi kaataa ja tilalle istuttaa rusokirsikka... Pitäisi ehkä vaan ensin palkata lastenhoitaja, kodinhoitaja ja pyytää töistä puutarhavapaata..

maanantai 22. elokuuta 2016

Kalliolle, kukkulalle



Mökillä puutarhan reunalta kallio, joka päättyy metsään. Olen tähän asti ajatellut sen olevan kauneimmillaan ihan luonnontilaisena, enkä ole sinne ulottanut puutarhakouraani.
Sitten menin tilaamaan Torsten Wallinin kirjan "Vildros och kaprifol: trädgård på ön" ja mieleni muuttui. Kirjassa kuvataan upea kalliosaarelle perustettu puutarha, josta ehdottomasti suosikkini oli kallionkoloissa värikkäinä kukkivat kivikkokasvit.
Mikä onkaan parempi aika aloittaa uusi puutarhaprojekti, kuin syksy ja taimialejen aika! Niinpä kävin tuumasta toimeen ja aloitin kallion juurelta, jossa kivilaattapolun ja kallion väliin oli jäänyt heinittynyt alue.
Tästä kaivettiin heinät pois ja tilalle hain rannasta hiekkaa, johon sekoitin 1/3 pussimultaa. Laitoin tähän istutukseen mm. erilaisia mirrinminttuja, ruusujuurta, maksaruohoja, valkoista malvaa, verikurjenpolvea, kylmänkukkaa, ajuruohoa ja montaa muuta lajia kokeiluun.
Yksi ehdoton suosikki löytyi jo uusista tulokkaista: kivikkomirrinminttu.
Aika pieni ja kukatkin ovat ihan pikkuruiset, mutta jostain syystä tämä on mielestäni aivan superkaunis ja herkkä.
Kallion reunan lisäksi kippailin hiekkamultaa ylemmäs kalliolle muutamaan syvänteeseen ja laitoin sinne koeistutukseen isorikkoa, patjarikkoa, maksaruohoja, keltamaitettaa ja vuorineilikkaa.
Lajeja on useita ja puhun kokeiluista, koska minun on ensin testattava lajien peurankestävyys. Mirrinmintut ja maksaruohot ovat saaneet olla rauhassa, mutta vuorineilikka ja kylmänkukka olivat maistuneet. No, syksyllä peuroille rupeaa maistumaan lähes kaikki ja keinot kovenee, niinkuin viimeisitä kuvista voitte todeta. Tällainen iloinen yllätys odotti minua perjantaina kun pääsin mökkipuutarhalleni. Varoitus: voi aiheuttaa järkytystä herkimmissä lukijoissa.
Kesäkurpitsan päälle viritetty kanaverkko ei riittänyt, sillä olin jättänyt sivuun pienen aukon sadonkorjuuta varten. Sinne oli pää tungettu ja popsittu kesäkurpitsat ja kasvin lehdet.
Uuden mansikkamaani rastasverkko ei tietenkään (olisihan se pitänyt arvata) pidätellyt peuraa, joka halusi herkutella mansikanlehdillä. Siistiä jälkeä oli tehty, joka pienissä ruukuissa juurtumassa olevat rönsyt oli kaluttu puhtaiksi lehdistä. 
Hauskaa syksynjatkoa! Kilpavarustelu peurojen kanssa jatkukoon!

torstai 18. elokuuta 2016

Jaloangervojen aikaan

Onneksi on jaloangervot! Ne tuovat väriä myös syksyyn. Valkoiset jaloangervot kukkivat jo kuukausi sitten ja tummanpunaisetkin ovat jo lopettelemassa. Kääpiöjaloangervot ovat sen sijaan aloittaneet juuri kukinnan.
Hortensioiden kukinta on tänä syksynä aika onnetonta. Johtuneeko kovasta talvesta vai kuivasta kesästä. Joka tapauksessa kaikissa pensaissani on korkeintaan muutamia kukintoja. Ainoastaan köynnöshortensia kukki kesällä hyvin.
Tässä syyshortensia Wim´s red.
Ja tässä pallohortensia Annabelle.
Haluaisin saada metsäistutuksen tänä syksynä valmiiksi. Kuvassa oleva toinen pääty onkin jo valmis, mutta toisesta päädystä puuttuu vielä istutukset. Sitten voisi keskittyä täysillä uusiin projekteihin ensi keväällä.
Taimialet ovat onneksi alkaneet ja kävin viime viikolla ostamassa auton täyteen rodoja (-30%). Multasäkit veivät suurimman osan auton perätilasta, joten asettelin loput rodot lasten turvaistuimiin. Onneksi ei poliisi pysäyttänyt. Olisi varmaan puhalluttanut rodoja ajeluttavan kylähullun :D
Teen keskeneräiseen päätyyn tammen alle rodoistutusta, johon siirrän myös muutaman liian aurinkoisessa paikassa kituvan mahonian. Vielä tänne pitäisi keksi jotain hauskoja kumppanikasveja. Jaloangervot eivät ehkä näin varjossa tykkää olla. Mitä happamaan maaahan sopivaa, syksyllä kukkivaa, varjossa viihtyvää on olemassa?
Nyt rodoista on maassa Hellikki ja Unelma. Pohjolan tytär, Lumina ja pari atsaleaa odottavat vielä vuoroaan. Sade on kyllä hyvä istutuspäivänä, mutta mielellään vasta istutuksen jälkeen...Nyt tätyyy kuivatella.

torstai 11. elokuuta 2016

Ruusutarhan toinen kierros

Vaikka ruusutarha onkin parhaimmillaan heinäkuussa kun tuoksuvat pensasruusut kukkivat, on loppukesällä ja syksylläkin vielä sentään jotain katseltavaa. Monet kurtturuusut kukkivat uudelleen elokuussa, kuten myös kanadalaiset ruusut, joiden kukinta jatkuu yleensä lokakuulle tai pidempäänkin. Morden fireglow vasta aloittelee kukintaansa.
Sammalruusu Vaarala on jo toisella kierroksella pienen tauon jälkeen.


Ruukuissa kasvavat köynnösruusut aloittivat viime viikolla kukintansa. Luulin kyllä ostaneeni vaaleanpunaisia köynnösruusuja, mutta nämä näyttävät minun silmääni hieman kellertäviltä...
 Lumikärhöjen vierestä löysin tällaisen unohdetun ruusupurkin, jota ei ole koko kesänä hoidettu tai kasteltu mitenkään. Ostin tammikuussa lapseni syntymäpäiville Plantagenista 10cm korkusia kukkivia miniruusuja pöydän koristeeksi ja juhlien jälkeen pistin ne kuistille purkkiin. Keväällä olen tämän purkin nostanut kärhöjen alle ja siellä se on hyvin pärjäillyt näköjään.

 Keväällä istutettu Hagley hybrid -kärhö kukkii uudestaan. Taustalla lopettelee kukintaansa köynnösruusu New Dawn, jonka luulin jo menettäneeni talven jäljiltä. Jostain tyvestä lähti kuitenkin kasvamaan uusi verso.
Tänään annoin itselleni eilisen syntymäpäiväni kunniaksi lahjaksi puutarhapäivän. Vein lapset hoitoon, ajoin taimikaupoille ja sen jälkeen istuttelin rauhassa kärhöpergolan toisen päädyn valmiiksi. Säleikön reunaan tuli tarhaviinikärhö Etoile violette, ruukussa viime talven ollut vuorikärhö sekä tarhaviinikärhö Mme Julia Correvon. Ruusutarhasta siirsin penkkiin liian isoksi kasvaneen J.P. Connellin sekä Martin Frobisher -ruusun. Tiedän, että olisi pitäny odottaa, että ruusut ovat lepotilassa ja siirtää sitten, mutta enpä malttanut. Ja ennenkin ruusuja siirtäneenä olen huomannut, etteivät ne ole yleensä millänsäkään, vaikka niitä täydessä kasvussakin siirtelee.
Päätyyn istutin vielä Lambert Closse -ruusun. Reunaan ja väleihin sommittelin erilaisia kurjenpolvia, morsiusleinikkiä, arovuokkoa, syysleimuja sekä ritarinkannusta. Sitten join raunassa kahvit! Kaiken kruunasi sade, joka on istutuspäivän jälkeen puutarhurille hyvinkin tervetullutta. Loistava päivä!

maanantai 8. elokuuta 2016

Perennapenkin täysremontti

Minulla on mökillä täydelliset puitteet perennapenkille: matalalla kivimuurilla rajattu 3m x 1,5 m terassiin rajautuva penkki, johon paistaa aurinko aamuisin ja taas iltapäivästä lähtien. Mutta mutta... tämä penkki on kaikkea muuta kuin upea. Ensinnäkin siinä oli liian vähän multaa. Sanoisin, että hyvää multaa oli hädin tuskin 20 cm. Toiseksi, olen läiminyt sinne mitä tahansa on mieleen juolahtanut ilman minkäänlaista suunnitelmaa tai ideaa. Kolmanneksi, peurat. Vaikkei tässä penkissä ole paljon muut kasvit menestyneet, niin jostain syystä takarivissä viihtyvät jalokärhöt "The president" ja jokin toinen violetti kärhö, jonka nimen olen unohtanut. Juuri kun kärhöt olivat täynnä nuppuja, peurat tulivat ja söivät ne. Presidentille jäi onneksi korkeimmalle kohdalle tupsu nuppuja jäljelle ja tuohon toiseenkin muutama kukka pääsi muodostumaan. No tämä oli viimeinen niitti, penkki näytti hirvältä, joten päätin pistää sen uusiksi.
Ensin kaivoin kaikki perennaksi tunnistettavat kasvin ylös ja pistin ämpäreihin ja purkkeihin odottamaan. En kaikkia edes tunnistanut, joten toivoa sopii, etten ole hellävaroen siirtänyt rikkaruohoja uusittuun penkkiin. Tunnistin ainakin kolme pionia, päivänliljoja kurjenpolvia, väriminttua, pisamakelloa, syysleimua sekä tähtiputkea.
Sitten oli pakko juosta ottamaan kuvia perhosista...
Sitten perkasin rikkakasvit pois ja muokkasin penkin niin syvältä, kuin lapio penkkiin upposi. Tämän jälkeen lisäsin kymmenen säkkiä multaa penkkiin.
Sitten kasvien paikkojen suunnittelua hetkinen...
Lopulta kasvit takaisin penkkiin ja iso sadevesitynnyrillinen vettä perään. Lopuksi viritin vielä rastasverkon istusten päälle. Olen päättänyt alkaa pitää sitä öisin ja silloin, kun emme ole paikalla. Ehkä saan nähdä ensi kesänä vähän enemmän kukintaa.
Projektia seuraavana yönä peurat olivat käyneet taas, saaneet rastasverkon yhden reunan irti ja syöneet toisen kärhöni loputkin kukat. Nyt on verkko viritetty niin huolella, että toivottavasti pysyy.