Suo, kuokka ja Alan Titchmarsh

Nyt täällä koulullakin on pihan savivelli sen verran kuivunut, että minä olen tarttunut luottovälineeseeni kuokkaan. Olin ajatellut, että tästä tulisi maalaismaisemaan sopiva perinnepiha, mutta ei tästä taida sellainen tulla. Tuo suloinen ulkosauna vaan huutaa huutamistaan sellaista cottage garden -tyylistä polkua, jota reunustaa runsaat perennaistutukset: sormustinkukkia, tarha-alpia, kurjenpolvia, tähtiputkia, pioneja...

Olen vanhoista tiilistä nyt mallintanut tuota polun muotoa. Ja kun olin polkua muotoilemassa, syntyi kuin itsestään viereen toinen polku. Täytyihän kulku myös ulkorakennukseen olla. En näköjään vain pysty suunnittelemaan puutarhaa, ilman polkuja. Syytän tästä kyllä osittain Alan Titchmarshia. Yle Areenasta kun on nähtävissä uusintana Love Your Garden ja se syöttää alitajuntaani viestiä kaikenlaisista poluista, patioista, muotoonleikatuista aidoista ja pergoloista. Siitä on muuten tulossa uusia jaksoja 5.5. alkaen. En laske päiviä, mutta niitä on jäljellä 9.

Takaisin kuokkaan. Polkujen sommittelun lisäksi olen aloittanut nurmen raivaamisen. Aion tehdä tähän talon eteläpuolelle hyötytarhan ja aloittaa homman tekemällä tänä vuonna perunamaan. Tarkoitus olisi kuokkia 25 neliötä nurmea pois, sekoittaa saveen hiekkaa ja multaa ja istuttaa rivi jos toinenkin kylmävarastossa itäviä perunoita. Ihanan fyysistä hommaa, joskin selkä on iltaisin ollut aika jumissa.

Etäläpuolella on myös tontin hedelmäpuut. Ainakin vanhoja omenoita ja kirsikoita olen tunnistanut. Pihan perällä kasvaa myös aika ränsistyneitä marjapensaita. Viikonloppuna istutin tänne kaksi päärynäpuuta. Minulla ei ole ollut kaupungissa tai saaressa tilaa päärynäpuulle, joten nyt kävin heti sellaiset ostamassa. Olin muuten tämän koronasulun takia ehtinyt unohtaa pankkikorttini tunnusluvun ja sain väärillä luvuilla lukittua korttini päärynäpuuostoksilla. Onneksi puutarhakaupassa oltiin luottavaisia ja minun annettiin ottaa puuni ja perään lähetettiin sähköpostilla lasku. Ehkä päärynäpuukavallukset eivät ole kovin yleisiä.

Oli muuten ihan täydellisen ihanaa kaivaa istutuskuoppia päärynäpuille. Ikinä ei ole lapio uponnut niin syvälle. Maata vain riitti ja riitti vaikka kuinka kaivoi. Kaupungissa ja saaressa ei lapio koskaan uppoa maahan ongelmitta. Aina on edessä juuri, kivi tai kallio. Tai sitten sekalaista tiilenpalaa ja muuta täyttörojua. Savimaapuutarhaa pitävä kaverini kehoittikin minua nauttimaan nyt kaivamisesta. Kuulemma kuivan heinäkuun jälkeen se ei enää ole yhtä nautinnollista.

Tänne hedelmätarhaan haluan kukkaniityn puiden juurelle. En todellakaan jaksa leikata tällaista määrää nurmikkoa, joten se on myös käytännön sanelema juttu. Onneksi nurmi ei ole nytkään mitään golfkenttänurmea, vaan seassa on runsaasti maahumalaa, rönsyleinikkiä, koiranputkea sekä sammalta. Olen tilannut ison pussin kosten niityn niittyseosta ja aion perunamaan lisäksi alkaa kuokkia pieniä lämpäreitä paljaaksi nurmesta sinne tänne ja laittamaan niihin niittysiemeniä.

Koiranhampaita aamuauringossa

Huomenta! Aamuaurinko oli niin upea, että pääsinkin heti sängystä ylös ja kävin vähän ottamassa kuvia vaihteeksi täältä kaupungista. Varjotarha alkaa heräillä tosissaan ja suuren suureksi ilokseni edellisvuonna istuttamani rusokoiranhampaat eivät ole kadonneet, vaan päinvastoin ne ovat levinneet ja lähes kaikissa on useampia kukkavanoja.

Noin monta kukkaa tulossa! Ihana talveton talvi on varmasti ollut näille suopea. Vasta kuvia katsoessani tajusin, että nuo ympärillä olevat lehdethän eivät suinkaan ole koiranhampaan lehtiä. Hetken löi tyhjää, mutta kai ne ovat syklaamin lehtiä. En minä muutakaan keksi.

Minusta nämä koiranhampaat vain ovat niin täydellisen näköisiä. Omituiset läikikkäät lehdet ja ujoina nuokkuvat kukat. Ne ovat myös jotenkin eksoottisen oloisia.

Varjotarha on alue talon pohjoispuolella, johon tein turveharkoista ja kivituhkasta kulkureitin ja istutin sen ympärille kaikkea varjossa viihtyvää. Polku kaartaa tuolla päässä talon nurkan taakse, jossa on pieni lampi ja saniaistarha - varjotarhaksi laskettaneen sekin. Olen aiemmin ollut hyvinkin aurinkoisten värikkäiden kukkaistutusten fanittaja, mutta kyllä tämä varjotarha ja sen asukit ovat vieneet sydämeni täysin. Kunhan alppikärhöt ja tarhaviinikärhöt noissa kaariporteissa taas kasvavat ja kasvit ympärillä rehahtavat kasvuun, niin tämän tunnelma muuttuu viidakkomaiseksi. Nuo turveharkot loistavat nyt hassun kuparisina johtuen niissä kasvavan sammalen kukinnoista. Harkot sammaloituivat jo samana vuonna kun laitoin ne, sillä tämä metsäpiha on varmasti niin täynnä sammalen itiöitä.

 Pari vuotta sitten istutin joitain kolmilehtiäkin tänne, mutta niiden paikka on varmasti niille vähän liian kuiva. Taas sieltä joku hassunnäköinen pilkistää ja ehkä tuolla taustallakin nuo vihreänsävyiset oudot lehdet saattavat olla kolmilehtiä, mutta kesällä tästä ei enää näy jälkeäkään. Vai onkohan se näiden ominaisuus? Tuli vain mieleeni, että jos niiden kuuluukin kadota - vähän niin kuin valkovuokot. Hmmm… täytyykin googlata.

 Ei varjotarhaa ilman imiköitä. Ensimmäiset pinkit alkavat pilkistää. Vieressä kiemurtelee peikonpähkinä.

 Ja taas yksi suosikkini: tarhatiarella. Tämä lajike on Sylvia´s lace. Se kukkii minusta koko ajan sen lehdet ovat aivan ihmeelliset: neonkeltaista ja keskellä viininpunainen kuvio. Yksi lehti tuossa vasemmalla vähän näkyykin. Mutta nuo nuputkin ovat kyllä mahtavia. Minä olen aina ostanut tiarelloja, kun olen uusia löytänyt. Niitä on myös helppo jakaa ja vanhimpia yksilöitä olenkin pistänyt paloiksi ja ripotellut sinne tänne varjotarhaa.

 Italianmunkinhuput nousevat maasta lammen ympärillä.

 Kirjava muratti saa suojaa lahoavasta puunrungosta. Taustalla Virosta ostamani vuorenkilpi, jonka kukkien piti olla tummanpunaisia. Aniliinia näyttäisi olevan. Mahtavaa.. olen raahannut Virosta taimen ja vielä maksanutkin siitä, vaikka tätä on täällä kaikki paikat pullollaan :D Toivottavasti valkoisen puutarhan valkoisena kukkiva vuorenkilpi oikeasti on, mitä luvattiin...

 Lopuksi vielä pois varjotarhasta ja kalliolle, jossa persikka ja aprikoosi vihjailevat, että pian voisi olla jotain kuvattavaa täälläkin. Persikka on pari vuotta pihassa kasvanut ja nuppuja on satoja. Aprikoosin istutin viime keväänä ja siinäkin on jonkin verran nuppuja.

Nyt toivotaan tasaisesti eteneviä lämpötiloja. Ei superlämmintä viikkoa, joka avaa nuput ja sitten yöpakkasia, jotka koituisivat niiden tuhoksi. Tosin jos kasvattaa puita, jotka aloittavat kukintansa huhtikuussa, niin voi kyllä henkisesti varautuakin tappiovuosiin. Ihanaa viikonloppua kaikille!

Väripilkkuja

Saaressa kevät on jo ihanasti edennyt. Suuri ilonaiheeni on nämä kiurunkannuslämpäreet, jotka ovat tosi mukavasti rehevöityneet. Paikka on kahden ison omenapuun alla ja maa tässä on ihan tiivistä, mutta olen tähän vähän lisäillyt hiekkaa ja viime keväänä laitoin kunnon katemullat ja ilokseni tässä alkaa pientä kehitystä näkyä.

 Sain muutaman jakopalan kevänkaihonkukkaa viime kesänä ja nyt maasta nousee tällaisia pikkuruisia, mutta upean sinisiä kukkaryppäitä. Vielä tosi pientä, mutta jos taas vähän lisäisin multakatetta, niin ehkä nämäkin tästä innostuisivat leviämään.

 Niin ikään sain kevätesikoita ja nekin nousevat pikkuruisena. Voi mikä ihanin väri-iloittelu näiden kolmen yhteiskukinnasta voisi tullakaan: punaiset kiurunkannukset, siniset kevätkaihonkukat ja keltaiset kevätesikot. Matkaa kukkamattoon on vielä, mutta ehkä jonain kauniina päivänä... Nämä matalat kukat eivät jostain syystä ole peuroillekaan maistuneet. Ne ovat tuhonneet taas aitaa oikein kunnolla talven aikana ja kulkureitti on toistaiseksi taas auki.

Viime kesänä taas kerran löin hanskat naulaan peurojen kanssa ja päätin luopua vihannesten kasvatuksesta täällä. Nyt lavoissa on erilaisia narsisseja ja muistaakseni kylvin niihin syksyllä myös joitain siemeniä.

 Tässä on varmaan tuoksuorvokki, vaikka se ei kyllä tuoksukaan. Tämä on fiksusti levinnyt piikikkäiden villiruusujen alle laajaksi matoksi. Sieltä ei kukaan näitä käy napsimassa. Yksi kukkakin oli jo ilmaantunut.

 Lintujen tarkkailu on aina yhtä viihdyttävää. Nyt huomasin, että pihapiirissa yritetään selvästi kerrosasumista. Veikkaisin syylliseksi mustarastasta. Eläimet muuten käyttäytyvät todella erilailla täällä saaressa verrattuna kaupunkiin. Kaupungissa mustarastaat pesivät räystään alla ulko-oven vierellä, syöttävät poikasiaan välittämättä tippaakaan ohi kulkevista ihmisistä ja yksi uros seuraa minua metrin päästä, kun teen puutarhahommia ja odottelee että heitän maasta löytyviä matoja. Saaressa taas mustarastaat saavat täyden halvauksen, kun ihminen astuu pihalle ja lentävät hälytyshuudon siivittämänä piiloon metsään. Samoin oravat ja punarinnat pyörivät kaupungissa ihan muutaman metrin päässä, kun taas saaressa niitä näkee vain ikkunasta.

Surkea kuva, mutta halusin ottaa kuvan ennen kukintaa. Syksyllä laitoin myös kasvihuoneen edellä olevalle niitylle narsissin sipuleita. Miksiköhän en ollut sitä ennen tajunnut tehdä. Nyt ehkä seuraavaksi kun tulen saareen täällä on jo keltainen narsissimeri. Tai ainakin sitä seuraavalla kerralla.