torstai 27. heinäkuuta 2017

Tropiikin yöt

Olen käymässä taas pitkästä aikaa kaupungissa. On ollut niin kuivaa täälläkin, että keväällä istutetut atsaleat olivat ihan rutikuivia. Voi itku! Kovasti niitä kastelin ja toivotaan, etteivät ole kaikki heittäneet henkeään. Ruukut ovat yllättävän hyvin kestäneet ilman kastelua. Keväällä tekemääni uusiin penkkeihin oli ilmestynyt ensimmäiset kukat.
Ihana jättiäinen kukka kuivuudesta huolimatta. Täytyy jostain etsiä tämän nimi. Säästin kyllä tällä kertaa kaikki pahvit, jotta näkisin, mitä olen kasvattanut, mutta en nyt muista, mihin laitoin ne. Tällainen pienempi punainenkin kukkii.
Tein keväällä nämä penkit, enkä sitten keksinytkään, mitä haluan näihin istuttaa.
Penkkien vieressä on riippumatto ja ruukkukasveja, kuten bambu, banaani ja jättigunnera, joten alunperin ajattelin tehdä istutuksesta viidakkomaisen.
Etsin inspiraatiokuvia netistä ja loppujenlopuksi olenkin päätynyt tekemään istutuksesta trooppisen :D Helpommin sanottu kuin tehty täällä mäntyjen katveessa Suomessa. Olen kuitenkin vakuuttunut, että löydän tunnelmaan sopivia kasveja, joilla saan riippumaton viereen trooppista tunnelmaa. Joitain kasveja olenkin jo koekasvattanut tänä kesänä.
Soihtuliljan kukinta alkaa olla ohi, mutta se on mielestäni jotenkin eksoottisen näköinen. Täytyy talvettaa näiden mukulat ja laittaa ensi vuonna uudestaan.
Erilaisia liljoja voisin myös siirtää penkkiin. Varsinkin jotkin idänlijat näyttävät mielestäni trooppisilta.
Ensimmäiset gladiolukset ovat jo kukassa. Näitäkin voisi istuttaa penkkiin muiden kasvien lomaan. Kävin taimistolla katselemassa, mitä muuta voisin istuttaa tunnelman luomiseksi ja päädyin erilaisiin kirjaviin kuunlijoihin sekä saniaisiin. Ne voisivat tuoda perustan istutukseen, jota sitten värittäisin erilaiin gladioluksin, daalioin, lijoin ja vaikka kalloin.
Ruukkukasvejakin voisi yhdistää istutukseen. Tämä kerrottu verenpisara sopisi ainakin trooppiseen teemaan.
Uudet puutarhaleijonatkin näyttävät aika eksoottisilta. Ehkä näillekin löytyy paikka omasta tropiikistani. 

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kesäkukka-arvostelu 2017

Kesäkukkaistutukset eivät ole minun vahvuuteni. Olen enemmän kiinnostunut monivuotisista ruukkukasveista, joita voin talvettaa kaupungissa kuistilla ja ehkä mielenkiinnon puute on johtanut siihen, että omat kesäkukkaruukkuni eivät ole juuri silmää hivelleet. Olen kuitenkin alkanut oivaltaa kesäkukkaistutusten ideaa. Se on vähän kuin sohvatyynyt. Rakennus, materiaalit, huonekalut, tapetit jne. ovat ne suuret tärkeät jutut, mutta sohvatyynyillä voi luoda sen viimeisen silauksen ja tunnelman. Tai vaihdella vähällä rahalla ja vaivalla sitä tunnelmaa. Ihan niinkuin kesäkukilla. Olen mökillä hiki roiskuen raivannut perennaistutuksia ja välillä on ollut pakko hengehtää tauolle katselemaan ruukkukukkiakin. Niitä taaskin niin kriittisellä silmällä katselin, että päätin kirjoittaa itselleni muistutuksesksi seuraavalle vuodelle vähän asioita ruukkukukista.
Koristeheinä etuterassilla. Ehdottomasti jatkoon. Auringon porottamalle etuterassille meren ääreen sopii oikein hienosti koristeheinät. Heinät vaan lavakaulukseen talvehtimaan ja keväällä taas purkkiin. Tähän voisi ensi kesänä hankkia muutaman muunkin ruukun ja istuttaa erilaisia koristeheiniä.
Amppeli sisäpihan terassilla. Ei jatkoon. Ihan surkean näköinen. Siniviuhka on kyllä kasvutavaltaan amppeliin sopiva, mutta haluaisin vähä jotain värikkäämpää ja näyttävämpää. Tähän täytyy ensi vuodeksi miettiä jotain muuta.
Begoniat sisäpihan terassin hyllyköllä. Jatkoon jatkoon. Ihanan helpot varjon kesäkukat kukkivat koko ajan tasaisesti. Tuon valkoisen saimme lahjaksi ja se on tosi kaunis. Täytyy malttaa ensikesänäkin ostaa tällainen vähän isompi.
Samaisen terassin pöydälläkin on begonia ja taustalla korituoli, jonka bongasin aitasta. Äitini ompeli siihen uudet päälliset ja minusta se sopii hyvin tänne vanhoista tavaroista koostuvaan terassisisustukseen.
Iso miljoonakello sisäpihan terassilla. Ei jatkoon. Mikä pettymys tämä onkaan ollut. Oli ihan täynnä kukkia, kun ostin, mutta sen jälkeen on kaikesta lannoituksesta ja kastelusta huolimatta kukkinut hyvin vaatimattomasti. Edelliskesänä tässä minulla oli oranssi riippapegonia, joka kukki upeasti koko kesän. Palaan siihen ensi kesänä.
Ruukut kasvihuoneen edustalla 1. Keltainen ruukkuruusu on ollut todella mieleeni ja se on kukkinut hienosti koko ajan. Istutan sen syksyllä penkkiin ja koitan talvettaa. Pelargonit myös menevät tietenkin jatkoon, ne ovat erinomaisia kukkia tähän paahteiseen paikkaan. Myös uusi tuttavuus härmesalvia pääsee jatkoon. Tosi kauniin sininen ja kimalaisetkin tykkää. Tosin en laita enää härmesalviaa ja pelargonia samaan ruukkuun, ne eivät oikein istu yhteen kasvutavaltaan.
Ruukut kasvihuoneen edustalla 2. Nämä eivät pääse jatkoon. Valkoinen siniviuhka on ihan mitätön, samoin neilikka. Voisin hankkia ensi kesänä tähän yhden pienen runkoruusun ja vaikka sitten pelargoneja ellen muuta keksi.
Kasvatuspussit leikkimökin seinässä. Nämä jatkoon. Ostin vuosia sitten puutarhamessuilta tällaisia pusseja, joihin voi istuttaa kasveja. Oli pakko, sillä tuolla kojulla ei silloin ollut ketään ja kävi jotenkin sääli nuorta myyjää. En ole näitä mihinkään tarvinnut, mutta nyt keksin naulata ne leikkimökin seinään ja laittaa kirjavalehtiset muratit niihin. Tosi hauskan näköiset.
Annansilmät leikkimökin terassilla. Paranneltuna jatkoon. Lasten leikkimökkiin on rakennettu pieni terassi, jonka laidalle ostin talvella kaksi pientä laatikkoa kukille. Paikka on tosi varjoisa, mutta hyvin ovat ale-annansilmät kukkineet. Näiden seuraksi istutan ensi vuonna samaa kirjavaa murattia, kuin pusseissakin. Ja jos löydän vielä samanlaisen, niin kolmas mahtuisi kaiteeseen hyvin.
Omenapuussa roikkuva ruusuliisa. Paranneltuna jatkoon. Yllätävän hyvin on ruusuliisa kukkinut omenapuun oksalla. Tämä muoviamppeli ei ole kiva, mutta tästä sain idean, että ensi kesäksi askartelisin pieniä sievempiä amppeleita ja ripustelisin niitä pihan kahteen vanhaan omenapuuhun.

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Elämää peura-aidan jälkeen

Nyt on sellainen vimma ollut päällä, että hyvä kun on syödä malttanut. Peura-aita on saanut katselemaan puutarhaa mökillä ihan uusin silmin. Eikä se katseluun ole jäänyt. Kuokka, lapio, kottikärryt ja ämpärit ovat viuhuneet ja olen parissa päivässä myllänyt lähes kaikki kukkaistutukset läpi.
Pihapiirin keskellä olevaa nurmialuetta reunustaa kahdelta sivulta betoninen matala muuri. Sen viereen olen joskus tehnyt kapean reunuspenkin, jossa on selvinneet ainoastaan mirrinmintut, loistosalviat sekä aitokissanmintut. Tänään perkasin tämän penkin toisen sivun ja  siirsin kissanmintut nurmialueen toiselle reunalle rakenteilla olevaan puolivarjoisaan penkkiin. Salviat siirsin isoon luonnonkivillä reunustettuun perennapenkkiin. Mirrinmintut jaoin pienemmiksi, sillä ne olivat jo valtavia puskia, jotka lamoilivat nurmikolle. Istutukseen tuli vuorotellen mirrinminttua ja koreankärsämöä sekä oranssia karvasilkkiyrttiä. Lisää herkkua perhosille. Lisäksi päätin ostaa tähän vähän pinkkiä tarhatulikukkaa. Penkkiin on levinnyt vuosien aikana päivänkakkaraa ja myskimalvaa ja varoinkin häiritsemästä niitä myllätessäni.
Tuo nurmialueen toinen puoli on omenapuiden varjossa ja sinne rajasin alueen siellä jo kasvaneille pioneille. Pionien väliin siirtelin isossa perennapenkissä valloilleen ryöpsähtäneitä väriminttuja,  kissanmintut (jotka kerran ostin vahingossa, kun piti ostaa mirrinminttua), sekä valkoisen lehtosinilatvan siementaimia, joita on paikat pullollaan.
Lisäksi olin ostanut taimistolta tarhakullero Alabasteria, tarhakellukkaa sekä erilaisia tumma- ja kyläkurjenpolvia. Rajaan penkin nurmikosta löytämilläni vanhoilla tiilillä.
Vanhojen omenapuiden juuret olivat niin pinnassa, että ihan niiden ympärillä en ryhtynyt kaivuutöihin vaan kevyesti rapsutin nurmikon ja sammaleen pois, kuohkeutin maata, lisäsin noin 5 cm hiekan ja pussimullan seosta ja ajattelin nyhtää lasten hiekkalaatikon ympärillä kasvavasta pikkutalviosta vähän pätkiä ja päästää sen tänne valloilleen.
Omenapuita vasten olen isttuanut joskus kaksi tarha-alppikärhöä, jotka ovan olleet niin peurojen mieleen, ettei niistä ole paljon iloa ollut. Kaivoin varovasti nekin esiin rikkaruohojen sekä suojaksi laittamani rastasverkon alta. Oli melkoinen homma saada rastasverkko irti kärhöstä. Pieniä surkimuksia olivat, mutta elossa molemmat. Lisäsin vähän multaa juurelle ja annoin kannulliset kastelulannoitetta. Ehkä nekin siitä vielä toipuvat.
Tämän ison perennapenkin laitoin viime kesänä uusiksi, mutta eipä sekään kovin kukoistava ole. Multa on varmaan ainoa viime kesän hankinta, jota peurat eivät penkistä vieneet -  jotain sekin. Nyt päätin istuttaa tähän muutaman ruusun, tarhakellukkaa sekä nepalinhanhikkia. Ensi viikolla onkin aika käydä taas vähän puutarhakaupoilla. Ihanaa, ihan kuin olisi saanut uuden puutarhan!

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Peura-aita on valmis!!!

Tämä on ehdottomasti kesän kohokohta. Minulla on nyt saaressa peura-aita! Vihdoinkin! Kuinka monta itkua ja raivoa olenkaan kokenut. Kuinka monta taimea istuttanut maahan vain huomatakseni seuraavana aamuna, että maistiaiset ovat olleet mieleen. Kuinka monta epäonnistunutta verkkosuojaa olenkaan virittänyt. Mutta ei enää!!!
En ole vielä oikein tottunut tähän ajatukseen, että esimerkiksi kaikki parhaillaan kukkivat pionit ovat tuolla pihalla vielä aamullakin. Se ei ole ennen ollut itsestäänselvää. Aina piti kurkkia sydän kurkussa, mitä on jäljellä.
Piippuköynnös on kuulunut peurojen lempiruokalajeihin. Raukka onkin aivan kärsinyt monen vuoden piinasta, mutta onneksi vielä elossa. Nyt vain kunnolla kastelua ja lannoitusta, niin eiköhän tämäkin tästä vielä pääse vauhtiin.
Siirsin kasvattamani kuukausimansikat verkkosuojan alta yrttipolun reunaan, mistä lapset ylettyvät niitä syömään. Näin tässä oli pari vuotta sitten, mutta sitten eräänä yönä ne hävisivät.
Kesäkukkapurkit saavat jäädä yöksi ulos! Ihanaa, ei enää jatkuvaa nostelua edestakaisin kasvihuoneen suojiin ja takaisin.
Piti pari uutta kasvia tietenkin ostaa juhlistamaan tätä ihanuutta. Todella vapauttavaa, kun ei tarvinnutkaan miettiä, mikä mahtaisi olla riittävän pahanmakuinen kasvi, vaan saattoi ostaa kasvit sen perusteella, miltä ne näyttävät.
Peura-aitamme on kaksi metriä korkeaa riista-aitaa, jota sai ostaa 50 metrin rullissa a 78 euroa. Lähdin pariksi päiväksi tyttöjen kanssa mummolaan ja sillä aikaa mieheni oli virittänyt aidan. Paras yllätys ikinä! Metsässä aitaa on pujoteltu puiden välistä ja siellä täällä on metallisia tukikeppejä, joita mökiltä löytyi vanhastaan. Joitain portteja täytyy vielä rakentaa oman kulkemisen helpottamiseksi metsään, mutta muuten tämä ympäröi koko pihapiirin. IHANAAAAA!!
Eilen näin peuran kulkevan aidanviertä - toisella puolella onneksi. Kivahan niitä on katsella ja seurailla, kunhan vain pysyvät tuolla toisella puolella.
Olen nyt aivan uutta intoa täynnä tämän mökkipuutarhan kanssa. Mitä tänne vielä oikein keksiikään! (Oli lopuksi pakko ottaa vielä kuva kukkivasta köynnöshortensiasta, joka aikoo ilmeisesti vallata koko pihan.)

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Ruusujen parhaat kaverit

Ruusuilla on paljon kavereita ruusutarhassa. Vaikka ruusut kukkivat yksinäänkin komeasti, korostaa sopiva seura mielestäni vain entisestään niiden kukinnan kauneutta. Sitä paitsi, ruusupensaiden alustan kitkeminen ei ole suosikkopuuhaani, joten helpommalla pääsee, kun ruusupensaiden joukossa kasvaa muita kasveja.
Akileijat sopivat hyvin ruusupensaiden joukkoon. Yleensä ne alkavat kukkia jo ennen ruusuja ja tuovat siten väriä ruusutarhaan jo kesäkuussa. Lisäksi ne kylväytyvät kaikkiin tyhjiin koloihin ja täyttävät mukavasti tilaa.
Toinen suosikkini ruusujen seuraan ovat erilaiset kurjenpolvet. Isompien pensasruusujen alustoille olen istuttanut peittokurjenpolvea, neidonkurjenpolvea sekä verikurjenpolvea. Pienempinä pysyvien kanadalaisten ruusujen, kuten kuvassa olevan Easy Elegance -ruusun Music Box yhteyteen olen istuttanut erilaiseia jalokurjenpolvia, kuten Orionia ja Roxannea. Niiden lamoavat kasvustot on helppo tukea ruusujen piikikkäisiin varsiin. Lisäksi sinisen ja violetin sävyt tuovat hyvää kontrastia vaaleanpunaisiin ja pinkkeihin pensasruusuihin.
Myös kärhöt sopivat hyvin ruusujen seuraksi. Pensasruusujen seassa kasvaa viinikärhö, joka viime kesänä karkasi männystään (jonka vartta sidon sen kiipeämään) neilikkaruusuun. Onneksi neilikkaruusu kesti tämän hyökkäyksen, sillä irti en enää viinikärhöä sinä kesänä pensaasta saanut. Kukinta näytti aika erikoiselta, kun sama pensas kukki kirkaan pinkein ruusunkukin ja viinkin punaisin kärhönkukin. Muutaman kanadalaisen ruusun vieressä minulla kasvaa Arabella tarhakellokärhöja. Ne eivät ainakaan vielä ole peittäneet ruusuja kokonaan. Ruusujen taustalla pergolassa kiipeää myös muutama jalokärhö, jotka istutin viime vuonna. Niistä on nyt kukassa Niobe ja Hagley Hybrid. Pergolan edessä on ruusujen seurana myös ritarinkannuksia.
 
Ruustarhan jyrkimmässä rinteessä isojen pensasruusujen alla kasvaa jättipoimulehteä, joka myös heleän vihreällä kukinnallaan sopii erittäin hyvin ruusujen joukkoon. Lisäksi se varjostaa hyvin maata, jolloin suurin osa rikkarouhoista jää kakkoseksi.
Mikä kasvi sinusta sopii parhaiten ruusujen kanssa? Vai nautitko ruusujen kauneudesta eniten ilman seuralaisia?

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kaipuu kelta-pinkkiin

Minä rakastan voimakkaita värejä. Kun asuin vielä yksin, oli eteiseni ruosteenoranssi, olohuoneeni tummansininen, kylppäri turkoosi ja makuuhuone keltainen. Lisäksi voimakkaat värit näyttävät mielestäni parhailta, kun ne yhdistää vähintään kahteen muuhun voimakkaaseen väriin. Tummanvihreässä olohuoneessani oli esimerkiksi runsaasti tummanpunaista ja mustaa. Oranssissa eteisessä sinistä ja kultaa jne. Ehkä oma värisilmäni on hieman poikkeava ja avioliiton myötä olenkin kompromissina suostunut valkoisiin seiniin. Puutarhassa sen sijaan minulla on vapaat kädet toteuttaa oman värimaailmani oikkuja. Tänä kesänä olen himoinnut kirkkaan keltaisen ja kirkkaan pinkin yhdistelmää. Päätinkin jatkaa mökillä kallion ja kivetyn polun välisen alueen muokkaamista ajatuksenani tuoda eloon tämä päässäni pyörinyt väriyhdistelmä.
Käväisin viime viikolla kaupungissa rippijuhlissa ja päätin jättää ennen juhlia kynsienlakkauksen väliin ja sen sijaan kiirehtiä puutarhaliikkeeseen. Pikakävelyllä kahmin muutamia kuivahkoon aurinkoon sopeutuvia kasvja, jotka sopisivat tähän suunnitelmaan.
Kultahelokki on täydellisen kirkkaan keltainen.
Kultahelokki oli aivan täydellisen keltainen. Todella kirkas ja upea. Ostin näitä kaksi ja haluan vielä lisää! Nämä ovat aivan täynnä pörriäsiä koko ajan ja loistavat kauas kalliota vasten.
Pääskymaksaruohon keltainen väri miellytti silmää heti.
Lisää keltaista väriä tuo  pääskymaksaruoho. Lisäksi ostin kultamaksaruohoa.
Punakissankäpälien harmaan mättään saavat levitä kivien koloihin.
Pinkkia penkkiin tuo kivikkosuosikkini punakissankäpälä. Sen söpöt pinkit kissankäpälät kukkivat aikaisin keväällä. Penkkiin pitäsi vielä ostaa muutama pinkki laukkaneilikka. Ehkä myös ketoneilikka sopii leviämään tänne joukkoon.
Lisäksi ostin valkoisen ja violetin kaukasiantörmäkukan. En kyllä tiedä miksi. Pääsi ehkä ajatus harhailemaan hetkeksi. No, pistin penkkiin kuitenkin. Myös sitruuna-ajuruoho sekä harmaa-ajuruoho päätyivät mukaan. Niitä yritän levittää kallion koloihin.
Verikurjenpolvi Elke on täydellinen!
Viimeiseksi kaupassa tartuin aivan superhyperihastuttavaan verikurjenpolvi Elkeen. Kuva ei tee oikeutta näille kukille. Juuri täydellisen pinkit. Ei liian violettiin taipuvat, eikä liian vaalean hempeät. Olen tätä ihaillut nyt kovasti ja tätä tekisi mieli ostaa lisää, kun aloitan ruohokentän viereisten reunuspenkkien remontin syksyllä.

Kallion ja polun väliin muodostui hyvä paikka kuivan auringon ystäville.
Tällainen tästä nyt tuli. Tässä oli ennen nokkosia ja villivadelmaa sekä myrskyssä kaatunut mänty, joka kasvoi vaakasuoraan tässä polun vieressä. Kaadoin puun, kaivoin rikat pois ja toin tilalle läheisestä pikkusaaresta hiekkaa ja pikkukiviä, joihin sekoitin noin 1/3 pussimultaa. Öisin nostan lasten sählymaalit tähän päälle suojaamaan pikkuisia peuroilta. Tosin kuljetusliikkeestä soitettiin eilen, että 50 metriä riista-aitaa odottaa venerannassa.... JIPPPPIIIII!!! Vielä kun sen saisi pystyyn. No, vielä on kesää jäljellä...Ai niin ja tätä reunusta on vielä kaksi metriä jäljellä. Loppuivat kasvit kesken, eikä lihasvoimatkaan oikein riittäneet hiekkaämpärien jatkuvaan raahaamiseen jyrkillä kallioilla. Täytyykin löytää vielä muutama keltainen ja pinkki kasvi.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Kukkaniityn lumoissa

Nyt kaikki kukkaniittyjä perustamaan! Tosin tämä ei ole ihan hätäisen hommaa. Voi mennä vuosiakin, että niitty alkaa näyttää niityltä, mutta suosittelen silti lämpimästi. Oma niittyni on pikkuruinen, vain reilut 10 neliötä ja olen sen kuusi vuotta sitten perustanut mökille kasvihuoneen eteen. Tässä vähän kokemuksia ja mietteitä niityistä.
Päivänkakkarat ovat tyypillisiä niittykasveja
1) Paikan valinta ja perustaminen Kukkaniity on helpoin perustaa paikkaan, jossa se muutenkin kasvaisi eli aurinkoiseen ja köyhään maahan. Mikäli paikka on liian rehevä, voi heiniä ja rikkaruohoja joutua vuosia niitämään ja keräämään pois, jotta maa köyhtyy riittävästi. Oman niittyni perustin kulahtaneen nurmikon paikalle kuorimalla nurmikon pois ja vähän haraamalla maata pinnasta sen jälkeen. Ostin niittysiemenseoksen ja kylvin sen syksyllä maahan.
Erilaisia kellokukkia on joskus vaikea erottaa toisistaan
2) Kärsivällistä odotusta Niitty ei muodostu hetkessä. Useiden niittykasvien siemenet itävät epätasaisesti tai ainakin kasvattavat lehtiruusukkeita vasta ensimmäisenä vuonna. Kannattaakin varautui parin ensimmäisen vuoden aikan siihen, että niittyseoksessa luvattuja kukkia ei heti ilmestykään massoittain. Itselläni niitty alkoi näyttää niityltä vasta kolmantena vuonna. Moni vieras kysyy vieläkin varovasti puutarhassa, onko niitty tuossa tarkoituksella, vai eikö siihen ole vielä istutettu mitään. Niitty ei ehkä siis ole perinteisesti mielessä sen näköinen kun hoidetussa puutarhassa on totuttu näkemään.
Kohokit ovat hauskannäköisiä palleroita
 3) Vähän hoitoa  Työmäärältään niitty on äärimmäisen helppo. Ei kastelua, ei kitkemistä. Ainoa hoitotoimenpide on syksyinen niitto ja niittojätteen haravointi. Itselläni pikkuisen niittyni niitämiseen menee vanhalla viikatteella ehkä kymmenisen minuuttia. Haravointiin samaten. Niittojätteen olen kompostoinut ja hyödyntänyt muissa istutuksissa.
Matara on luonnosta levinnyt tulokas niitylläni.
4) Niityn tuijottelua Niitty on oma maailmansa. Kasveja tulee lisää, jotkin kasvit hallitsevat jonain vuosina, toiset loistavat toisina. Niitty houkuttelee kaikenlaisa muutakin elämää. Meidän niityn vakiovieraita ovat erilaiset kovakuoriaiset ja heinäsirkat sekä tietenkin perhoset. Ötökät tuovat mukanaan muita eläimiä pihapiiriin, kuten lintuja, sisiliskoja ja jopa rupikonnia.
Ketoneilikka pilkistää esille milloin mistäkin, kuten tässä timjamin seasta yrttipenkissä.
 5) Niittykarkulaiset Niitty lähettää lähettiläitä myös muualla puutarhaan. Ketoneilikat, päivänkakkarat ja erilaiset kellot sulostuttavat nyt myös kukkapenkkejä.
Merikohokkia kasvaa luonnostaan karulla rannalla
 6) Niitty saa uusia asukkaita Niittyyn ilmestyy myös uusia kasveja ympäröivästä luonnosta. Kasvikirja on ollut ahkerassa käytössä, kun olen tunnistanut uusia kasveja. Niityn myötä olen myös kiinnostunut muista luonnonkasveista ja metsäretkillä on aina pakko yrittä löytää uusia vieä tunnistamattomia kasveja.
Uusi merenrantaketo on työn alla
7) Niittyinnostus kasvaa Olen raivaamassa uutta niittyä merenrantaan. Paikalla on kasvanut lepikkoa ja järviruokoa sekä tyrniä. Nyt olen raivannut pieniä mäntyjä ja leppiä pois, niittänyt ruokoa pari vuotta ja suunnitteilla olisi siirtää pienet tyrninpoikaset emonsa viereen kallion reunaan. Olen jo ostanut merenrantaketo-siemenseoksen ja syksyllä olis tarkoitus heittää se maahan. Sitten alkaa taas mielenkiintoinen odotus...
Keltamaksaruohoa kallionkolossa
Niittyinnostusta kaikille!