maanantai 17. kesäkuuta 2019

Toinen jalka lomalla

Mieheni aloitti jo loman ja hän siirtyi lasten kanssa saareen kesänviettoon. Itselläni on vielä kaksi viikkoa töitä jäljellä ja vaikka pystynkin osan viikosta tekemään etänä mökiltä käsin, joutuu itseään täällä vähän tavallista enemmän potkimaan työn ääreen.
 Ympäristö on tehty lomailuun ja pitkiin kesäisiin päiviin, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään muuta kuin tuijottaa kimalaisia kukissa. Enkä oikein tykkääkään täällä tehdä töitä. Tämä paikka on minulle sellainen irtiotto arjesta ja vaatimuksista. No, huomenna pitääkin lähteä kaupunkiin ja sitten keskiviikkona kevään viimeiselle työmatkalle Tukholmaan ja sitten loppuviikko onkin taas saaressa juhannuksen juhlintaa. Jaksaa, jaksaa...
 Mirrinmintut kukkivat jo komeasti nurmikon ympärillä. Haluaisin runkoruusut noihin isoihin ruukkuihin, mutten ole vielä malttanut ostaa. Ne voisi kaivaa talvehtimaan perunamaahan tai sitten koittaa kellaria.
Tuohon mirrinminttujen sineen voisi uppoutua tunneiksi. Niin ajattelevat myös perhoset, jotka parveilevat mirrinmintuissa. Tänään on ollut liikkeellä useita haalistuneita ohdakeperhosia sekä amiraali, kultasiipi ja naurisperhonen.
 Ja katsokaas tätä! Ensimmäistä kertaa martagon-liljat ovat näin pitkällä. En käsitä, että ne ovat jakaantuneet ja lisääntyneet ja näin täynnä nuppuja, vaikka ne mielestäni syödään aina heti niiden noustessa pintaan. Ikinä en ole niiden täällä nähnyt kukkivan, mutta jostain syystä tänä vuonna ei ole maistunut. Yhdestä varresta oli latva katkottu, mutta sekin löytyi syömättä käytävältä. Nyt sormet ja varpaat ristiin, että säilyisivät kukintaan asti.
 Minulla on ollut vaikea löytää vaaleanpunaisia kasveja, joita peurat eivät pistelisi poskeensa. Nyt kaivoin kotoa jostain valkoiseen puutarhaan levinneen puna-ailakin ja toin sen kokeiluun. Siitäkin on yksi latva napsaistu, mutta muuten kasvi on jätetty tältä erää rauhaan. Hyvä niin, ehtii siementää ympärilleen ennen syksyn tankkausten alkua, jolloin peuroille maistuu lähes kaikki.
 Tässä minimaisemassa sielu lepää. Ihania pikkuruisia kallion ja polun välillä.
 Kasvihuoneen takana betonirenkaiden edellä oli yritelmäni perunamaaksi. Viime vuonna peurat vetivät varret suihinsa, mutta tänä vuonna päätin vielä kerran yrittää. Luin jostain vanhan kansan vinkin, että istutusvakoon pitäisi laittaa silakkaa ja laitoinkin verkoista saatujen ahvenien perkeet kylväessäni perunoiden kylkeen maan uumeniin. Seuraavan kerran kun tulimme mökille, oli koko perunamaa kynnetty auki ja sekä perunat, että perkeet olivat kadonneet. Ehkä asialla olivat täällä löntystelevät mäyrät. Saivat oikein fish'n chisp -aterian kerralla. No, kyllästyin koko hommaan ja siirsin perunamaani päälle lautakehikkoja. Ajattelin istuttaa niihin vaikka jotain perinneperennoja, kuten saamani rohtosuopayrtit. Perunat ostan torilta.
 Kasvihuoneen ikkunasta oli tomaattikeppiin luikerrellut kärhö. Voisin olla ihan varma, että tässä kasvaa Piilu, mutta eikö piilu ole vaaleanpunainen? Nyt tämä kukkii suurilla valkoisilla kukilla. Voisiko kukinta olla erilainen vanhoilla versoilla, sillä niitä nämä varmasti ovat kun tähän aikaan kukkivat.
 Lasten leikkimökkiä kiipeilee jokin tarha-alppikärhö. En muista nimeä, mutta tosi näyttävä ja suuri on sen kukinta. Se kasvaa aina sisälle leikkimökkiin tuosta ikkunasta, vaikka siellä on ihan pimeää. Näiden kärhöjen aivoituksia en ymmärrä vieläkään.
Niityllä kasvihuoneen edessä leiskuvat mäkitervakot. Mökillä puutarha on juuri sopivan pieni. Täällä on aikaa nyhrätä ja istuskella. Muuta en lomalta kaipaakaan. Kunhan se kohta koittaa.

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Kivikkokasvien kauneutta

Minä olen ihan hulluna pikkuruisiin kivikkokasveihin. Parhaimmillaan ne ovat minusta monilajisina istutuksina, jolloin ne leviävät värikkääksi tilkkutäkiksi kivien lomaan, niin kuin yllä olevassa kuvassa tällä hetkellä ison koivun alla.
 Kalliolla lähes jokaisen penkin reunaan olen lisännyt ajuruohoa. Tässä kivien välissä se kukkii valkoisena. Se on minusta aivan ihana joka paikan kasvi, jota on tosi helppo lisätä vain nyppimällä tuppoja ja tökkäämällä ne toisaalle multaan.
 Kallion keskellä on kivillä rajattu isohko alue, jonka toisessa päässä kasvaa erilaisia kuivan paikan kasveja, kuten neilikoita, hanhikkeja ja hopeahärkkiä ja toinen puoli on vuorenkilpeä. Olen ajatellut pienentää pikkuhiljaa vuorenkilven osuutta tästä alueesta ja koska taannoiselta Viron puutarhamatkalta tarttui mukaan myös kalliolla viihtyviä kasveja, nyhdinkin alueen vuorenkilvestä puhtaaksi, toin metsäpuutarhasta hiekkamultaa kerroksen tilalle ja istutin uudet taimet sinne. Vuorenkilvet matkaavat tänään saareen.
 Nämä taimet olivat lähes kaikki sellaisia, joita valitsen sen perusteella, etten tunnistanut niitä tieteellisestä nimestä. Nyt jo sen aikaa kasveja harrastaneen yleisimmät latinankieliset nimet alkavat takaraivossa olla, mutta nyt lastasin ostoskoriin sellaisia kivikkokasvin näköisiä kasveja, joiden nimeä en tunnistanut. Aika hauska on niitä ollut googlailla nyt jälkikäteen.
 Linum perenne ´Nanum Sapphire' eli sinipellava. Viihtyy auringossa ja hiekkaisessa maassa. Saattaa talvehtia.
 Santolina chamaecyparissus eli nyhähopeayrtti. En tästä paljoa tietoa löytänyt. Kuulemma sopii hyvin hautausmaaistutuksiin ja on suojattava talveksi.
 Artemisia stelleriana eli hiekkamaruna. Tämän pitäisi olla kestävä Suomessakin.
 Ostin myös kaksi levisiaa. Niissä ei ollut lappuja. Toinen on nyt kukassa. Ihana vaaleankeltainen. Toivon todella, että talvehtiminen onnistuu ja malttamattomana odotan, minkä värinen se toinen mahtaa olla.
Arabis ferdinand-coburgi 'Variegata' eli kuninkaanpitkäpalo. Kirjavalehtinen kuninkaanpitkäpalko lähti mukaan, vaikkei se ollutkaan euron altaassa. Tästä pulitin 2,30€:)
 Ostin myös alppiasterin.
 Ja viimeisenä Draba azoides eli neulakynsimö. Kynsimöitä minulla ei ole ennestään yhtään. Ihana seurata, mitä tästä kehkeytyy.
 Nyt on enää tunnistamatta tuo oikealla oleva bonzai-malliseksi leikattu pikkupuu. Se löytyi alenurkasta ja ostin sen kolmella eurolla ja ajattelin googlailla jälkikäteen, mitä tuli ostettua. Lapussa luki leiunurk ja kovasti yritin tietoa tästä löytää, kunnes luovutin ja kysyin eestiä osaavalta kaveriltani, mitä tuli ostettua. Leiunurk tarkoittaa kuulemma löytönurkkaa. :D Kasvi jäi siis edelleen arvoitukseksi.
Tässä istutuspuuhissa punarinta kävi monta kertaa kurkkimassa työn edistymistä. Voitteko kuvitella, että punarinnalla on pesä tuolla lasten leikkimökin savupiipussa. Voiko suloisempaa enää olla!

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Piikkipäivikki ja muut piikkipallerot

Kaktuspenkkini selvisi jälleen yhdestä talvesta. Luntakin tuli niskaan oikein kunnolla ja kaktukset hautautuivat kuukausiksi hankeen, mutta sieltä ne taas lähtivät uuteen nousuun. Aika jännittävää.
 Kaktukset painuvat ihan maata vasten talvella ja sitten pikku hiljaa alkavat nostaa itseään ylös auringosta voimaantuneina. Kivimuurin edellä itseään järjestelee uudelleen Opuntia polyacantha. Sen edessä kukkii piikkipäivikki. Piikkipäivikit ovat minusta hienoja. Niissä on ihan pienet mehikasvimaiset lehdet, jotka peittyvät kukinnan aikaan ihaniin pikkuaurinkoihin.
 Piikkipäivikki on joten kuten kasvanut kaktuspenkissäni. Se tarvitsee kuuman, kuivan ja aurinkoisen kasvupaikan. Viron matkallani löysin kaksi uutta piikkipäivikkiä, jotka olisi tarkoitus istuttaa kaktusten seuraksi. Yksi piikkipäivikki on penkistä menehtynyt, mutta toivotaan, että nämä viron vahvistukset olisivat kestäviä.
 Punaopuntia (O. rutilans) on selvinnyt jo kolmesta talvesta kasvupaikallaan. Sen uusi vuosikasvu on punaista ja haalenee sitten tuollaisen ruskean kautta vihreäksi.
 Piilostaan kurkkii haurasopuntia (O. fragilis). Syytä onkin piilotella. Aina kun yritän putsata sitä havuista tai lehdistä onnistun pistämään kasvin palasiksi. Tämä ei syyttä ole nimeltään haurasopuntia. Nuo pallerot irtoavat tosi helposti kasvista. Olen niitä sitten tökkinyt multaan ja laittanut kuistille kasvamaan.
 Kaktuspenkissä kasvaa piikkipäivikin lisäksi sekalainen seurakunta maksaruohoja ja mehitähtiä.
Ja havunneulasia on kaikkialla. Niitä on niin vaikea saada tuolta kaktusten ympäriltä pois. Kaktuksen piikit ovat ihan omaa luokkaansa. Ne todella jäävät ihoon ja sattuvat kauan. 

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Puupioni kukkii ja muutama muu siinä vieressä

Ostin viime keväänä puupionin hetken mielijohteesta. Istutin sen kalliolle ison kiven kylkeen. Puupioni lähtee kasvuun todella aikaisin. Silmut alkoivat kasvaa kun vielä oli hanki maassa ja pakkaset. Onneksi se ei näyttänyt häiritsevän puupionia. Ei edes toukokuun yöhallat vaurioittaneet sen jo pitkälle kasvaneita lehtiä. Yhden nupun tuo teki ja nyt se on avautumassa. En nyt tiedä, onko tämä jotenkin erityisen kaunis pioni. Aika tavalliselta näyttää. Tuoksu on ruusumainen.
Kallion matalamultaisessa penkissä kukkii suosikkini levisia. Oli hankala löytää paikkaa, jossa saisin sen menestymään, mutta nyt näyttää löytyneen. Ostin Tallinnasta kaksi uutta levisiaa ja niille pitäisi raivata tilaa tästä samasta penkistä.
 Japaninunikko ´Pacino´on jännittävän haalean keltainen. Se on lisääntynyt aika paljon vuoden aikana, mutta ehkä tuollaista hentoa kaunokaista mahtuu muutama lisääkin tälle tontille.
 Kasvmirinkurjenpolvi ´Kashmir White´ päätyi sammalleimujen ja rikkojen väliin yhtä polkua reunustamaan. Polun reunakivet ovat aina ihan vinksallaan, sillä lapset etsivät niiden alta siiroja.
 Sain tänä keväänä heidinkukan jakotaimia ja yksi niistä on riittävän iso jo kukkiakseen. Mukavan konstailematon tämä heidinkukka.
 Istuttelin tänään taas muutaman Tallinnan tuomisen. Etualalla oikealla kurjenpolvi 'Orkney cherry', sen takana kellukka ´Two tone pearl', isokonnantatar 'Superbe', niittysinilatva 'Stairway to heaven'  ja ihan etualla varpupipo. En ole ennen moisesta kuullutkaan, mutta näköjään olen varpupipon mennyt ostamaan. No, saapi nähdä, millainen tästä piposta oikein kasvaa.
 Vielä vähän uuden istutuksen tunnelmointia. Iltavalo on niin kaunis.
 Himalajanjalkalehdessä on hennon vaaleanpunainen kukka. Tähän pitäisi muodostua syötävä hedelmä. Jännittävää.
 Vielä illan valoa. Lämpö on palannut ja sen mukana hurja vauhti puutarhaan. Pian pamahtavat akileijat kukkaan.

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Alppiruusupusikko

Piti tänään lähteä naapurin kanssa katsomaan Raision alppiruusupuistoa. Enpä sitten ehtinyt, mutta metsäpuutarhassa pikkuiset alppiruusun alkuni kukkivat, joten sain niistä vähän lohtua. Viiden vuoden päästä minulla on oma - jos ei nyt puistoa - niin alppiruusupusikko.
 Metsäpuutarha sijaitsee pihan alimmalla tasolla, joka on pengerretty ruusutarhasta isoilla vanhan talon kivijalan lohkareilla. Päälajeina täällä ovat alppiruusut, atsaleat, magnoliat ja hortensiat.
 Tammen alla on hyvä paikka alppiruusuille. Sopivan varjoisaa ja viileää.
 Tämä on kellopensas. Kukinta on aika mitätön, mutta tykkään keräillä metsäpuutarhaan kaikenlaisia happamassa maassa viihtyviä pensaita ja kasveja.
Onkohan tämä sinikello? Huomasin näitä töröttävän sieltä täältä rönsytiarellan seasta. Joskus vuosia sitten olen tänne istuttanut seoksen metsäpuutarhan sipuleita. Ehkäpä nämä ovat siitä satsista. En nyt muista, että olisin näitä ennen nähnyt. Tai sitten en ole vain huomannut. Kauniita joka tapauksessa.
 Liilat kanadanatsaleat ovat jo lopettaneet kukintansa ja nyt on puistoatsaleoiden vuoro. Etualalla vielä nupulla puistoatsalea Adalmiina. Taaempana jo kukassa Illusia. Oikealla lopettelee suosikkini höyhenpensas.
 Aivan mahtavaa! Viime keväänä Tukholmasta ostamani Stewartia rostrata on täynnä nuppuja! Se talvehti ilman ongelmia ja nyt saan nähdä, miltä sen kukat näyttävät. Ja tuoksuvat. Taustalla näkyy metsäpuutarhan keskelle rajattu suorakulmainen ruohokenttä.
 Lähikuvassa vielä Illusia. Sen taustalla köynnöshortensia Silver Lining kurottelee korkeuksiin mäntyä vasten. Illusian ja Adalmiinan sisar Tarleena on minusta tästä kolmikosta kaunein, mutta se kukkii viimeiseksi.
 Pensasmustikat kukkivat runsaasti. Olen niistä ennen saanut muutaman marjan, mutta nyt näyttäisi tulevan oikein satoakin. Minulla kasvaa metsäpuutarhassa kolme pensasmustikkaa: Arto, Jorma ja Pink Lemonade.
 Nurmikentän kummastakin päästä lähtee nurmipolut pihan seuraavalle tasolle.
 Tuo toinen pitkä sivu vaatii vielä työtä. Siellä kallio on enemmän pinnalla ja alue on vähän liian kuiva ja kuuma ainakin alppiruusuille ja hortensioille. Sen sijaan magnoliat ovat hyvin viihtyneet. Tähän urakkaan ajattelin tarttua syksyllä, kun on alet  eikä tarvitse kastella koko ajan. Metsäpuutarhaa ei muuten tarvitse kastella, mutta vasta istutetut taimet ovat herkkiä. Koin sen karvaasti viime kesänä kun useampi atsalea kuoli.
 Toinen pääty alkaa näyttää jo siltä, miltä haluankin. Metsäiseltä.
Kultatesma sopii minusta hienosti metsäpuutarhaan. Se on ollut hyvin hidas kasvussaan, mutta nyt alkaa jo näyttää hyvältä. Samaa voi kyllä sanoa koko metsäpuutarhasta. Hortensiat ovat kohtuullisen nopeakasvuisia, mutta näiden alppiruusujen, magnolioiden ja atsaleoiden kanssa tarvitaan kärsivällisyyttä.