maanantai 9. tammikuuta 2017

Viileän valoisan talvehtijat

 Kuistista syntyi vahingossa loistava talvetuspaikka kasveille, jotka tarvitsevat viileän ja valoisan talvehtimisympäristön. Suunnitelmat kuistin lasittamisesta olivat jo tehtynä ennen kuin puutarhahulluus iski, mutta onneksi laseista tuli niin tiiviit ja talo ja autotalli vuotavat sen verran lämpöä, että kuistilla lämpötila pysyy talvella plussan puolella. Viime talven kovimpina pakkasina kastelukannun pinnassa oli kerran ohut jää. Pelargoneille tämä on ilmeisesti liian kylmä. Samoin amaryllikset pysäyttivät viime jouluna kasvunsa siihen paikkaan, kun nostin ne kuistille. Tosin ne jatkoivat kasvuaan sitten keväällä ja olivat kukassa kesällä. Jouluruusuille, hyasinteille, pikkuhavuille ja muille joulukukille kuisti sopii erinomaisesti ja kukintaa jatkuu piiiitkälle kevääseen.
Olen myös vähän keräillyt kasveja, joille tämän talvetuspaikan pitäisi sopia. On niin kiva, kun on talvellakin katseltavaa. Tämä viime talvena ostettu kamelia vietti kesän ulkona varjossa ja teki useita nuppuja. Se näyttää hyvin viihtyvän talvetuspaikassaan niukalla tasaisella kastetelulla, vaikkeivät nuput olekaan vielä auenneet.
Maljaköynnöksen ostin esikasvatettuina taimina viime kesänä, mutta ne pääsivät pahasti kuivahtamaan ja kolmesta istuttamastani taimesta yksi on kuollut talven aikana. Kaksi muuta vielä sinnittelee.
Erityisen varmaa talvetus on sellaisille kasveille, jotka sietävät vähän satunnaista kylmääkin. Esimerkiksi olivii, myrtti, puksipuu ja bambu ovat talvehtineet täällä hyvin. Myös isossa ruukussa kasvavat persikkapuu sekä sinisade Blue moon ovat kasveja, jotka suotuisissa olosuhteissa saattaisivat talvehtia jopa ulkona. Toistaiseksi nämä kuitenkin talvehtivat kuistilla. Ehkä ensi keväänä persikka siirtyy ulkokokeiluun. Myös perhosten suosikit buddleijat talvetan ruukuissa kuistin suojissa.
Edellisinä vuosina minulla on ollut myös kärhöruukkuja kuistilla ja ne ovatkin lähteneet kasvuun usein jo helmikuussa ja kukkineet jo parhaassa tapauksessa huhtikuussa. Tänä vuonna poloiset jäivät ulos. Ensi vuonna sitten uusi yritys. Viime syksynä istutin useaan ruukkuun myös pikkusipuleita. Enää en muista, mitä ja minne, eikä mullasta vielä pilkistele mitään, mutta eiköhän jotain pian ala sielläkin suunnalla tapahtumaan.
Kuistitalveltuksen suurin haitta minulla ovat kirvat. Heti kasvien aloittaessa keväällä kasvuaan niitä on kaikki paikat täynnä. Tomaatintaimia en taida tänä vuonna edes jaksaa yrittää kuistilla kasvataa kirvainvaasioiden takia.
Tarkkasilmäisemmät saattavat tästäkin kuvasta löytää kevään ensimmäiset kirvahavainnot..
Tällaiset keväänmerkit eivät ole niitä suosikkejani :)

10 kommenttia:

  1. Ajatteleppa, jos olisi viherhuone. Siellä kai tulisi talvipäivät vietettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, sellainen kun olisi! Nukkuisinkin siellä!

      Poista
  2. Aivan mahtava sattuma tuo lasitettu tila ja erityisesti sen pakkasettomuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tästä kuistista tosi onnellinen. Ihana tulla kotiin talvellakin pienen puutarhan läpi.

      Poista
  3. Lasitettu tila olisi kyllä unelma! Hienosti sulla kasvit täällä talvehtii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmat viihtyvät hyvin. Mutta on tämä jatkuvaa opettelua.

      Poista
  4. Ihania kasveja talvipuutarhassasi. Voin kuvitella, kuinka mukavaa on tulla kotiin tuon kuistin kautta :) Aika harmi tietty noi kirvat. Varmaan kirvatkin nauttivat, kun ei ole pakkasta. Ootko mitään konstia niihin kokeillut? Pyretriiniä? Kasvien suihkuttamista moneen kertaan? Ei niitä varmaan millään kokonaan pois saa. Monestihan nuo kirvat ovat riesana kasvihuoneissakin. Meillä ei ole koskaan ollut, vaikka kasvihuoneet ovat olleet kauan. Olen pohtinut sitä, että johtuuko siitä, että kastelen kasvihuoneet sadettajalla kerran viikossa. Mutta eihän kuistin ruukkuja varmaan millään jaksa jatkuvasti suihkuun viedä. Harmittaa vaan sun puolesta niin, jos et tomaatintaimia pysty kasvattamaan, koska muutenhan tuo tila olisi siihen varmaan todella hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökillä kasvihuoneessa ei ole koskaan kirvoja, mutta täällä on aina aivan valtavasti. Käsillä niitä nypin aina ohi kulkiessani, koska suihkuttelukaan ei oikein täällä onnistu tai on kaikki paikat märkinä. Linnutkaan ei voi niitä täältä käydä nyppimässä :) Pitäisi varmaan ottaa kuistille leppäkerttuja lemmikiksi.

      Poista
  5. Oi wau! 😊 Kuinka vanha persikkapuusi on? Olen vähän mietiskellyt omaa pikku persikkapuuta, mutta ajattelin ehkä istuttaa sen ulos.... katsotaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on sen toinen talvi kuistilla. Ensi keväänä istutan sen ulos, mutta hankin kuistille ruukkuun uuden. Tuo on kukkiessaan alkukeväällä niin kaunis, että haluan sellaisen myös kuistille.

      Poista