keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Kamelian kauan odotettu kukinta

Ihanaa! Vihdoinkin kameliani kukkii.
Olin jo vähän huolissani, koska olin luullut kamelioiden kukkivan aikaisemmin jo joulu-tammikuussa ja olin myös lukenut huonekasvikirjasta, että kameliat ovat vähän nirsoja ja hankalia saada kukkimaan. Olen tästä nyt niin iloinen, että teen koko postauksen kameliasta, vaikka minulla siitä nyt kokemusta olekaan kuin yhden vuoden ajalta.
Ostin kameliani muistaakseni Plantagenista edellistalvena ja sijoitin sen silloin aika kylmälle kuistille. Vähän se jännitti, sillä kasvi  täynnä nuppuja ja mietin, miten siirto kylmään vaikuttaisi. Ilokseni nuput kuitenkin aukesivat ja kamelia kukki ilahduttavan pitkään viileällä kuistilla.
Kesällä tyhjennän kuistin kasveista ja kameliankin olin nostanut metsäpuutarhan nurkkaan. Täytyy tunnustaa, että unohdin sen sinne ja vasta loppukesästä havahduin tarkastelemaan, miten kameliani oli kesän pärjännyt umpinaisessa ruukussa unohdettuna rodojen varjoon. No olihan se pärjännyt ja ilokseni kasvattanut kolme nuppuakin.
Talveksi nostin kamelian taas kuistille ja tarkaillin usein nuppuja, mutta mitään ei tapahtunut. Vasta maaliskuun alussa alkoi nupuista pilkottaa vähän punaista väriä.
 Sitten kasmelia alkoi aukaisemaannuppujaan vähä vähältä.
Muistaakseni nämä kukat olivat lopulta ihan pallomaisia, kun ne avautuvat kokonaan. Ihanaa kukintaa kestää toivottavasti pitkään tälläkin kertaa. Tosin tässä nyt on vaan kolme nuppua, mutta minusta sekin on tällä hoidon ja asiantuntemuksen puutteella hienoa!
Olen sittemmin kameliasta lukenut enemmänkin ja oppinut, että multa tulisi vaihtaa kukinnan jälkeen ja se saisi olla mielellään hapanta. Kasteluvedeksi suositellaan sadevettä. Olen myös huomannut vahingossa tehneeni jotain oikein ja jotain ihan väärin. Oikein tein siinä, että nostin ulos puolivarjoon kesäksi ja talvetin sen hyvin viileässä. Ohjeiden vastaisesti olen tehnyt kasvin sijoittelussa.  Kameliasta mainitaan, että se on erityisen herkkä pudottamaan nuppunsa. Riittää kun siirtää tai kääntää kasvia tai että lämpötilassa on muutos, tai saa vetoa. Noh, minun kameliani on näistä ohjeista tietämättä viettänyt talvensa kuistin oven edessä, jossa taatusti sekä lämpötila, että veto ovat päivittäistä. Ehkäpä kukinta onkin vähän aloittelijan tuuria. Olen toistaalta kyllä huomannut, että mitä vähemmän hoidat kasveja, annat välillä kuivahtaa, välillä saada nokkiinsa kesämyrskyissä, niin sitä reippaammaksi ne tulevat. Pieni laiminlyönti taitaakin olla salainen aseeeni kasvienhoidossa!

10 kommenttia:

  1. Onnittelut :) Aloittelijan tuuria tai taitoa - joka tapauksessa hieno juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista. Kuistilla talvetusta vielä opettelen ja testailen, mitkä kasvit täällä menestyvät. Kiva, että kamelia näyttää viihtyvän.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. On se, vaikka kaupassa juuri ihastelinkin täydessä kukassa olevaa kameliaa, jossa kolmen kukan sijaan oli ainakin 50 kukkaa. Mutta kyllä nämä hartaasti seuratut ja odotetut kolme kukkaa omaan silmään ovat kauneimmat 😊

      Poista
  3. Ihanaa, että sinulla on kuisti, missä voit kasvatella vaikkapa kameliaa! Itse kasvatetut kukat ovat tosiaankin paljon kauniimmat kuin kaupassa nähdyt, koska ne ovat omia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tämän kuistin mahdollisuudet vasta alkanut ymmärtämään ja se täyttyykin melkoista vauhtia. Tässä jo haaveilen alaterassin lasittamisesta😁.

      Poista
  4. Voi miten upea! Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista