tiistai 7. maaliskuuta 2017

Viesti lokakuulle

Nyt viesti sinulle lokakuun 2017 Reetta. Täällä maaliskuun 2017 Reetalla olisi muutama asia, jotka sinun pitäisi muistaa. Tiedän että sinulla saattaa olla pienoinen puutarhaväsymys. Olet varmasti koko kesän puuhaillut puutarhassa ja syksyn tullen tahti on vain kiihtynyt. Tuliko hamstrattua liikaa taimialeissa? Niin paljon, että öitä myöden piti raivata niille istutustilaa? Entä tuliko tilattua tuhatmäärin kukkasipuleita? Niin paljon taas, ettei postista kotiin jaksanut yhdellä reissulla kantaa? No niinpä tietenkin. Eipä tule yllätyksenä. Mutta koitas vielä jaksaa muutama juttu, sillä keväällä et tule sitä katumaan. Usko minua.
Ensinnäkin, nosta ne ruukut pois sieltä ulkoa ennenkuin pakkaset yllättävät. Niitä on todella vaikea saada jäätymisen jälkeen irti ja ne halkeilevat ja sinua harmittaa katsella niitä koko talvi. Siirrä varsinkin kärhöruukut kuistille. Niiden jättäminen pakkaseen harmittaa kaikkein eniten.
Toiseksi, istuta paljon kukkasipuleita ruukkuihin kuistille. Voisit odottaa maan routaantumista ja sitä, että kaupat myyvät loput sipulit pois muutamalla eurolla. Sitten vaan kaikki mahdolliset purkit täyteen niitä ja odottamaan. Pieni vaiva ja valtava ilo helmikuussa, kun ensimmäiset piipot alkavat kurkistella.
Kolmanneksi, kylvä kylmäkäsittelyä vaativat perennat jo syksyllä kuistille. Siellä ne saavat kylmän kauden talvella ja keväällä voivat aloittaa kasvunsa kun siltä tuntuu.
Neljänneksi, älä heittele kaikkia puutarhatavaroita sikinsokin puutarhavarastoon, vaan koita laittaa ne niin, että sinne mahtuu sisälle. Sieltä on inhottava etsiä ruukkuja keväällä, kun ei sisään mahdu.
Viidenneksi, koita kestää. Kyllä se kevät sieltä taas tulee.

12 kommenttia:

  1. Tämän viestin voisi yhtä hyvin lähettää lokakuun 2017 Satulle! Niin totta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, etten ole ainoa, joka jättää hommat puolitiehen syksyllä.

      Poista
  2. Oikein hyvä muistilista, minulla olisi varmasti samoissa jutuissa petraamista. Lisäksi muistuttaisin itseäni asettamaan yli jääneet multasäkit pakkasettomaan paikkaan, mistä ne olisi keväällä helppo ottaa käyttöön. Niitä jäisiä, painavia klönttejä on kamala raahata sisälle! Ja kun ne vielä sulaessaan saattavat valuttaa vettä lattioille, ääh! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mun täytyy muistuttaa itseäni muuten ostamaan niitä multasäkkejä varastoon. Nytkään ei mistään vielä löytynyt isoja säkkejä puutarhamultaa, kun halusin aloittaa ulkoruukkukasvien mullanvaihdot kuistilla. Ja tosiaan hyvä myös sijoittaa ne pakkasettomaan paikkaan 😊.

      Poista
  3. Oikein osuva viesti meille kaikille lokakuun kuopsuttelijoille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vielä muistaisi tämän lokakuussa lukea ja noudattaa näitä ohjeita... :)

      Poista
  4. Oi miten viisaasti kirjoitettu! Yritetäänpä pitää tämä mielessämme itse kukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin viisaat ajatukset eivät aina näy käytännössä. Ensi syksynä yritän taas tehdä asiat edes vähän paremmin.

      Poista
  5. Hauska postaus :D Minä huomaan tässä asiassa olevani hieman poikkeus moneen muuhun verrattuna. Syksyllä jaksan yleensä jatkaa kunnes jouluntulo sitten joulukuussa katkaisee. Yritän aina saada asiat hyvään kevätkuntoon, mutta silti kyllä aika voi loppua ja syksyllä ei saa tehtyä kaikkea sitä mitä voisi jo tehdä syksystäkin eikä tarvitsisi siirtää kevääseen, koska keväällä riittää puuhaa joka tapauksessa. Oon kyllä sitten vastapainoksi hiukka hidas heräämään keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aina ahnehdin taimialeista niin paljon kaikkea, että väsy iskee. Mutta ehkä tänä syksynä luen tämän postauksen ja teen syystyöt vähän huolellisemmin 😉

      Poista