sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Ihanaiset alppikärhöt

Olen aivan hullaantunut alppikärhöistä. Miten helppoja, vahvoja ja uskomattoman kauniita kasveja ne ovatkaan. Kaupungissa minulla kasvaa muutama ja mökille istutin viime ja edellisvuonna useamman erilaisen ja olen niitä nyt ihastellut. Valitettavasti alppikärhöjen kukinta kaupungissa jäi kuvaamatta, mutta onneksi mökillä oli vielä kukkia kärhöissä.
Tämän hennon vaaleanpunaisen alppikärhön nimi on Pink Swing. Se on pari vuotta kasvanut  mökillä lasten leikkimökin vieressä ja olen kiinnittänyt sen versoja kavamaan pitkin seiniä.
Paikka on äärimmäisen kuiva ja varjoinen, mutta mukavasti oli kukkia tänä vuonna. Tämä on hauskasti kasvanut leikkimökin ikkunasta sisälle ja sitten katon rajasta olevasta kolosta takaisin ulos. Koitan tätä aina muistaa kastella, jotta tämä jaksaisi kasvaa oikein tuuheaksi ja peittää leikkimökin (tai tällä hetkellä tämä taitaa olla kioski) alleen.
Pink Swingissä oli todella kauniit nuputkin ennen kukkimista ja kukkimisen jälkeen tätä koristaa hauskat hahtuvapallot.
Myös tämä tavallinen alppikärhö on todella viehättävän näköinen kukkiessaan taivaansinisin kukin, vaikka valitettavasti kukinta onkin jo nyt ohi. Tämän istutin viime vuonna ja se on täyttänyt köynnöskehikköaan jo nyt mukavasti. Tämä kasvaa räystään alla hyvin kuivassa ja varjoisassa paikassa, missa kovin moni muu ei varmasti viihtyisi.
Vanhojen omenapuiden juurelle olen niinikään istuttanut alppikärhöt (Alpina Plena sekä Lemon Dream), mutta ne peurat söivät viime syksynä niin pahasti, että niissä ei kukkia tänä keväänä ollut. Elossa näyttivät nekin kyllä olevan, vaikkakin peurat taas söivät uudetkin versot keväällä. Olen muutamassa blogissa törmännyt tänä keväänä Contry Rose -nimiseen alppikärhöön ja sellaisen haluaisin kovasti jonnekin istuttaa. Todellinen haave olisi vihdoin saada kaupunkiin alapihalle aita pystyyn ja sitä pitkin kiipeilemään kymmeniä erilaisia alppikärhöjä kevään kaunistukseksi. Näistä en saa nyt tarpeekseni.

4 kommenttia:

  1. Onpa kauniita! Minä suunnittelin köynnöskehikkoa peittämään työkalut ja multasäkit taakseen. Siinähän voisikin olla sopiva paikka alppikärhölle. Aurinkoista alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peittää kyllä paikkansa nopeasti. Suosittelen! Hyvää alkanutta viikkoa sinullekin, vaikkei kovin aurinkoista olekaan 😊

      Poista
  2. Kaunis on tuo Pink Swing. Olen ihan samoin ajatellut, että alppikärhöille pitäisi vielä keksiä lisää paikkoja. Mulla oli siemenestä kasvatettuja (en ollut itse kasvattanut) pienen pieniä Country Rosen taimia kolme kappaletta kahden kesän ajan purkeissa kasvamassa. Talven välissä majailivat kellarissa. Sitten toisen kesän syksyllä istutin ne maahan. Olivat edelleen pieniä ja sitten talvi tappoi. Jälkeenpäin ymmärsin, että tuli istutettua liian kosteaan paikkaan. En ole edes kuvaa nähnyt, millaisia ihanuuksia olisivat olleet, jos olisivat selvinneet. Nimestä osasin kyllä arvata, että kauniita täytyy olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa tylsää, että kuolivat. Kaikki omani kasvavat tosi kuivissa paikoissa, mutta näitä kyllä kastelen toisin kuin yleensä kasvejani juurtumisen jälkeen. Jalokärhöt eivät jotenkaan sulaudu ympäristöönsä toisin kuin alppikärhöt. Juuri pikkaisen harmittelin, kun kuolleeksi luulemani vuorikärhö olikin tehnyt versoja pergolassa. Siihen olin jo ajatellut Country Rosen. Ehkä ensi vuonna on aidanrakentamisen aika ja sitten saan paljon paikkoja uusille alppikärhöille.

      Poista