Terveisiä taistelutantereelta

 Luulin viime kesänä loputtoman taistelun peuroja vastaan olevan ohi, kun pystytimme saaressa koko mökin pihapiiriä ympäröimään kaksi metriä korkean riista-aidan. Toiveajattelua - niin kuin jo loppukesästä jouduin toteamaan, kun omin silmin näin peurojen hyppivän aidasta yli. Vedin vielä keltaista muovinarua aidan yläpuolelle noin puolen metrin korkeuteen ja olin taas tyytyväinen - nyt ne eivät enää tästä yli tule.

RIP ihana jättikurpitsani

 Tänä vuonna alkukesä näyttikin hyvältä. Ensimmäistä kertaa koskaan tulppaanit kukkivat, samoin varjoliljat. Piippuköynnös kasvatti varovasti kuuden syöntivuoden jälkeen pieniä lehtiä. Koko puutarha alkoi vihdoin näyttää puutarhalta.

Naapurilta saatu vanha daalianjuurakko ei tänä vuonna kuki

 Heinäkuun lopulla huomasin ensimmäisen epätoivotun vierailun tapahtuneen. Mansikka-amppelit oli koluttu. Myös keväällä istuttamani maa-artisokat töröttivät ilman lehtiä. Aidassa oli vuoto! Kävin aidan läpi ja löysimmekin kohdan, jossa joku uskalias yksilö oli ilmeisesti yrittänyt hypätä aidan yli, mutta mätkähtänyt sen päälle. Koko aita oli siitä kohtaa mutkalla ja jokaikinen sinkilä, jolla aita oli kiinni pumppuvajan seinässä oli singonnut irti. Korjasimme aidan.

Maa-artisokan piti kukkia loppukesästä keltaisin kukin

 Perjantaina, kun tulimme taas saareen, oli tapahtunut täystuho. Kaikki syöty. Jopa pionit, jotka yleensä eivät maistu. Pelkkiä rankoja törrötti ympäriinsä. Keitin kahvit ja päätin ajatella asiaa vasta seuraavana päivänä.

Toinen kurpitsa koki myös kovan kohtalon

 Mutta sitten ne tulivat kesken kahvinjuonnin pihaan. Kaksi peuraa mutusteli pudonneita omenoita tyytyväisenä muutaman metrin päässä ikkunoista. Mieheni hiippaili pihaan ja säikäytti peurat, jotta näimme, mistä kohtaa aitaa ne tällä kertaa pääsevät puutarhaan. Heikko kohta oli taas löytynyt. Yhdessä reunassa oli käytetty vanhaa verkkoaitaa, joka olikin vain 180 cm korkeaa. Siitä ne kumpikin hyppäsivät yli.

Syömisen lisäksi ärsyttää se, että kaikki penkit ja lavat on tallottu ja täynnä sorkanjälkiä

 Minä join lisää kahvia, mutta mieheni meni kiinnitti toisen kerroksen verkkoa vanhan matalamman kohdan päälle. Nyt aidan korkeus siinä reunassa lähenteli jo neljää metriä.

Mansikkamaan verkot revitty riekaleiksi ja taimet syöty. Oikealla entinen kesäkurpitsa.

 Mutta eipä mennyt montaa tuntia, kun ne samat kaksi peuraa olivat taas pihassa. Ei kun hiippailemaan taas pihaan. Nyt  toinen peura juoksi kallion päälle ja katosi. Toinen juoksi nelimetrisen aidan luokse ja katosi. Tällä kertaa kumpikin aidan alitse! Anna mun kaikki kestää!

Vastaistutetut taimet on nypitty juuripaakkuineen ylös syöminkien yhteydessä

 Koska aita on rakennettu kalliolle, se on viritetty rakennusten ja puiden avulla pystyyn, eli emme lähteneet poraamaan kallioon reikiä tai valamaan sementtiä. Virhe! Aitammehan vuosi joka puolelta. Ylhäältä ja alhaalta. Kärsivällisesti mieheni raahasi painavia lankkuja kiinnitti aidan alareunat niihin.

Vastaistutettu kirsikkapuu turvahäkissään

 Kun aita on ilmeisen voimaton, täytyy palata taas vanhaan eli kasvien suojaamiseen kasvupaikallaan. Uusi kirsikkapuuni saikin järeän häkin ympärilleen. Samoin täytynee tuo rastasverkko mansikkamaan suojana korvata kanaverkolla. Taistelu jatkukoon!
Mutta jotain positiivista tähän loppuun. Kasvihuoneeseen peurat eivät ole vielä onnistuneet murtautumaan ja nyt saimmekin korjata ensimmäisen vesimelonisadon.

Olivat muuten tosi makeita ja rapeita.

Toinen ilonaihe on se, että peurat eivät olleet syöneet jättikurpitsaani, vaikka lehdet olivatkin maistuneet. Ehkä kurpitsani olisi kasvanut isommaksi, mutta tuskin ilman lehtiä. Niinpä toin kurpitsan kotiini ja punnitsin: 8 kg. Lupasin kaivertaa tästä lyhdyn halloweeniksi.

Tänä aamuna sain seurata suloisen mäyrän touhuja puutarhassa. Se tonki ja mönki ympäriinsä aamun hämärissä ja mutusteli pudonneita omenoita. Kaksi mustarastasta seurasi sen kannoilla ja nokkivat innokkaasti kaikkia tonkimiskohtia. Onneksi aitamme ei ole mäyränpitävä.