keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Kevään sipulikukka-ahneutta

Olen puutarhaani täällä kaupungissa upottanut tuhansia kukkasipuleita vuosien saatossa.
Tarkoituksena on ollut, että ne saisivat vapaasti levitä ja peittää pikkuhiljaa koko pihan keväisin alleen. Vuosi vuodelta ne ovatkin lisääntyneet, mutta lopputulos ei vieläkään ole sellainen, joka mielessäni on ollut.
Ongelmana on se, että olen pikkusipulikukkia levittänyt liian sekaisin joka paikkaan ja muutaman ryppäänä ne eivät oikein näytä miltään isossa pihassa. Eli pitäisi vähän suunnitella alueita myös kevätsipulikukkien näkökulmasta. Mihin tulevat liilat krookukset? Minne kevättähdet? Missä on lumikellojen alue? Yritänkin ottaa nyt ahkerasti kuvia, että muistaisin syksyllä, missä mitäkin jo on.
Yksi ehdottomasti eniten levinnyt sipulikukka ovat nämä tulppaanit. Olisivatkohan nimeltään metsätulppaaneja. Niissä on keltaiset kukat ja ne alkavat tässä varmaan nupuista päätellen muutaman viikon sisään kukkiakin. Näitä olen joskus istuttanut kymmenkunta jyrkkään rinteeseen, jossa kasvaa ruusupensaita. Nyt niitä on siellä joka puolella. Näiden seuraan kyllä sopisivat valkoiset kevättähdet.
Toinen alue, johon olen pikkusipulien suhteen tyytyväinen on yksi kulmaus metsäpuutarhasta, jossa kasvaa isokevättähtiä. Ne ovat myös levinneet todella hyvin ja sopivat alppiruusujen ympärille. Metsäpuutarhaan olen lisäksi istuttanut varmaan 1000 sipulia sellaista seosta, jossa on pientä narsissia ja helmililjaa. Sopii näin Suomi 100 -juhlavuoden teemaankin.
Lumikellojen kanssa minulla ei ole ollut vielä onnea. Samat kolme kappaletta, jotka ovat jo ennen minua kasvaneet tiukassa savirinteessä, jököttävät siellä edelleen. Olen niitä yrittänyt ostaa lisää, mutta eivätpä ole pihaan asettautuneet. Myöskin talventähti, jota vielä viime keväänä löysin pihasta, on kadonnut. Samoin kevätkurjenmiekat.
Ensi syksyllä tilaan taas ison kasan uusia sipuleita, mutta tällä kertaa koitan tehdä hommat taas hitusen järjestelmällisemmin.
1. Kirjaan nyt keväällä jo ylös, mihin kohtaan ja mitä sipuleita haluan istuttaa. Otan myös paikoista kuvia.
2. Varaan tarpeeksi aikaa istuttamiselle, en yritä istuttaa tuhatta sipulia illassa, jolloin viimeisille jaksaa kaivaa vain parin sentin kuopat.
3. Istutan riittävän paljon samaa lajia yhteen paikkaan.
4. Kirjoitan ylös, mitä olen mihinkin istuttanut, jotta voin ne jälkeenpäinkin tunnistaa.
Tokihan kevät on vasta aluillaan ja nyt on kukassa vasta ensimmäiset kevätkukkijat. Ehkäpä kukkaloisto tästä vielä kehittyy ja saa kriittisen mieleni sulamaan.

12 kommenttia:

  1. Ihan varmasti kriittinen mielesi sulaa :) Meilläkin on nyt kevättähdet alkaneet avautua. Ne ovat aivan suosikkejani näistä aikaisista. Ne leviävät ja ne kukkivat aika pitkään. Selvästi pidempään kuin krookukset. Ja mikä myös tärkeää niiden lehdet häviävät kukkimisen jälkeen melko pikaisesti. Se on tärkeää, kun olen sattunut niitä sellaiseen penkkiin istuttamaan, missä on myös matalaa alkukesästä kukkivaa perennaa ja siinä seassa kevättähtikin hyvin viihtyy. Scilloista sen sijaan en enää nykyään ole yhtä hyvilläni, kun niiden sijoille olen myöhemmin istuttanut pikkutalviota (varmaan kesällä tai syksyllä, kun scillojen olemassa olo on ollut täysin unohtunut). Scilla kasvaa niin pontevasti seasta ja lakastuu kaikki siihen talvion päälle, niin että sen kukkiminen ja kauniit ikivihreät lehdet eivät näy seasta ollenkaan. Olen sitten scilloja yrittänyt repiä seasta pois. Helpommin sanottu kuin tehty! Suunnitteleminen siis kannattaisi :) Tai parempi suunnitteleminen sillä olen kyllä sipuli-istutuksia suunnitellut, mutta ei ole näihin ongelmiin auttanut.
    Sipulikukkien kukkiessa kiertelen aina puutarhan puutarhavihko kädessäni ja kirjoittelen muistiin, mitä ja minne haluan lisää. Valokuvata en ole jaksanut.Syksyllä olen liimannut sen sipulitilauslistan samaan vihkoon ja siihen sitten kunkin sipulin kohdalle kirjoittanut, että mihin ne oikeasti joutuivat :D
    Lumikellot taitavat tosi huonosti lähteä sipuleista, ovat aina jo liian nahistuneita ostettaessa. Helpompi saada leviämään jakamalla. Ootko miettinyt, että kokeilisit kukinnan jälkeen siirtää ne kolme lumikelloa paremmille sijoille ja sitten tulevaisuudessa jakaa niitä? Pitää sitten kyllä polkasta lapiolla riittävän syvälle! Itse olen viime vuosina pikkusen jakanut lumikelloja joka kevät.
    Metsätulpaanirinteesi on varmasti ihana kukkiessaan <3 . Mulla on yksi vaivainen hengissä, sekin aivan muualla kuin alkuperäinen paikka, mutta haaveissa on hyvä elää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättähtiin olen mieltynyt minäkin. Mulla tosin kaikki pikkusipulit ovat pensaiden alustoilla, jossa jäävät kyllä hyvin piiloon kesän edetessä. Lumikelloihin en ole uskaltanut koskea. Kun kerran on edes ne kolme, niin olen pelännyt, että menetän nekin, jos rupean kovasti kuokkimaan. Olisi pitänyt ostaa kukassa olevia lumikelloja talvella, kun puutarhamyymälässä oli tarjolla, ne olisivat varmaan lähteneet paremmin kuin kuivuneet mukulat.

      Poista
  2. Kävin äsken pienen kierroksen ulkona raekuurojen välissä. Ihan sama kyllä täällä, että pieniä aikaisimpia sipulikukkia on aivan liian vähän, vaikka on jo tämän puutarhan 25. kesä alkamassa. Ja nekin vähät kukkivat nyt huonommin kuin yleensä....liian kylmä kait jo niillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä kylmääkin, ehkä se johtuu siitä. Meilläkään ei ole lunta enää ollut pitkään aikaan, mutta ihan hyytävän kylmää koko ajan. Ei tee kauheasti mieli ulkona edes puuhailla.

      Poista
  3. Tuo metsätulppaani kuulostaa houkuttavalta. Pitääpä syksyllä kysellä sellaisia. Täälläkin ehti krookus vähän nostaa jo päätänsä sulissa paikoissa. Nyt on uutta lunta 15 senttiä. Uskon, että se on sitä sulattavaa lunta. Kiitos Reetta mukavasta paketista, joka voi tänään olla postissa. Tosin tähän tulee posti vasta kolmen aikaan iltapäivällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän naapurustossa on vanha talo, jossa metsätulppaani on levinnyt koko pensasaidan alle ihanaksi keltaiseksi viidakoksi. Toivoisin, että se leviäisi minunkin pihassani, ainakin tähän mennessä on näin näyttänyt käyvänkin. Voi olen niin pahoillani, mutta paketti kököttää vielä autossani, en ehtinyt sitä aamulla jättämään postiin :( Joudut siis varmaan odottamaan ensi viikon alkuun, että se saapuu.

      Poista
  4. Pitää koittaa itsekin muistaa nämä vinkit, kun syksyllä laittelen sipuleita maahan. Mieli tekisi hankkia tietysti kaikenlaista, mutta oishan se fiksumpaa tehdä istutuksista yhtenäisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ainakin kun istutusalueet ovat aika isoja ja sipulikukat kukkivat pensaiden alla, niin selvästi pitäisi olla enemmän samaa lajia yhdessä. Pienemmässä kukkapenkissä ehkä toimii paremmin sekaistutus.

      Poista
  5. Minäkin haikailen isoja sipulikukkaryhmiä ja joka syksy olen aina yrittänyt laajentaa krookuksien aluetta, sinililjojen kohtaa jne. Kauniit kuvat! Iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se pikkuhiljaa täytyy vain laajentaa ryhmiä ja toivoa, että itsekin innostuisivat leviämään!

      Poista
  6. Kyllä on kannattanut, on kaunista! Ihanan keväistä myös. Järjestelmällisyys on yliarvostettua :) Minun silmääni sekaistutukset ovat kovin kauniita, mutta tietysti nämä ovat makuasioita vahvasti. Iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä suunnittelen kaikki tosi järjestelmällisesti, mutta toteutan täysin epäjärjestelmällisesti. Sekaistutukset ovat minustakin kauniita, mutta volyymiä kaipaan noihin pikkusipuleihin. Ne hukkuvat tuonne pensaiden alle, ellei ympärillä ole satoja kavereita :)

      Poista