Lumikärhöjä ja kadonneita kotiloita

Mieheni lomat loppuivat edellisviikolla ja viime viikon matkustelin lasten kanssa ympäriinsä. Ensin vanhemman kanssa Legolandiin ja sitten nuoremman kanssa Titi-nallen taloon. Viikon tauko puutarhahommista on varmasti pisin tänä vuonna. Viikonloppuna pääsin onneksi taas mökille ja kuokan varteen ja tänään oli edessä paluu kaupunkiin. Piha tuntui vähän vieraalta koko kesän mökkipuutarhassa puuhailun jälkeen. Lumikärhöt olivat ryöpsähtäneet taas tuttuun tapaan ja vallanneet yhden pergoloista. Tässä kasvaa neljä lumikärhöä sekä viisi tarhaviinikärhöä metrin välein, mutta viinikärhöraukat ovat jääneet pahasti alakynteen.

En voi kuin taas hehkuttaa tätä lumikärhöä. Miten jokin kasvi voikin olla niin elinvoimainen. Pisimmät versot ovat varmasti kuusimetrisiä ja kukkia on aina aivan valtavasti aina lokakuulle asti. Mitään erityistä hoitoa se ei tarvitse. En edes koskaan leikkaa sitä. Mahtava kasvi. Patsi ettei anna tilaa viinikärhöille. Jotain tapoja voisi olla!

Ruusutarha näyttää ihan kurjalta. Muutama hassu ruusu siellä täällä ja kumppaneina kasvavat jalokurjenpolvet ja jaloakiliejatkin ovat röyhähtäneet valtaviksi kukattomiksi lerpuiksi ympäriinsä. Metsäpuutarhassa on onneksi alkamassa hortensiakausi, jota jaloangervot värittävät. Viime vuonna jaloangervot ehtivtä kukkia ennen hortensioita, mutta nyt kukinta osuu samaan aikaan, niinkuin olin alunperin suunnitellutkin.

Ruusutarhan pergolassa viime syksynä istutettu tarhaviinikärhö Etoille Violette kukkii yllättävän kauniisti. Vähän olen kyllästynyt viinikärhköjen viininpunaan ja tämä tummempi violetti sävy on mukavaa vaihtelua.

Kerrottu verenpisara on vihdoin alkanut kukkia. Se talvehti hyvin ja on kasvanutkin ihan mukavasti ilman huolellista hoitoa yksin täällä kaupungissa.

Kukat ovat ihanan liioittelevia.

Viimeisenä vielä kummastelua kotiloista. Minulla on täällä kaupungissa aina ollut jonkin verran lehtokotiloita, mutta tänä vuonna olen löytänyt ihan muutaman. Sen sijaan täältä löytyy joka puolelta rikottuja tyhjiä kotilonkuoria. Ovatkohan pihan runsaat rastaat oppineet vihdoin syömään kotiloita?

Nyt tulee telkkarista ihana dokumentti Eedenistä pohjoiseen. Täytyy keskittyä katselemaan.