perjantai 11. elokuuta 2017

Vaikeita valintoja ruukkupuutarhassa

En haluaisi vielä käyttää s-sanaa. Ulkonahan on vielä ihan kesä. Lehdet eivät putoile puusta, aamulla ei tarvitse sormikkaita. Ehkä tämä liittyy siihen, että maanantaina alkaa taas työt ja väkisinkin puutarhassakin ajatukset kääntyy siihen, että kesä saattaa tänäkin vuonna loppua.
Kuistilla hallitsevat vielä huonekasvit. Ne pääsivät tänne perusteellisen kevätsiivouksen jälkeen, kun viimeinenkin viileässä talvehtinut ruukku ja esikasvatukset oli saatu pihalle.
Auringosta pitävät huonekasvit saavat täällä kunnon tankkauksen lämpöä ja aurinkoa sekä ihanaa ilmankosteutta. Olen myös kuullut, että monet kasvit nauttivat vuorokauden lämpövaihteluista. Varjossa viihtuvät kasvit ovat olleet seinän vieressä, etteivät ihan käristy.
Mehikasvit ovat kuistin ainoat vakiasukkaat, joita en vie ulos kesäisin, enkä sisälle taloon talvisin. Ne vaikuttavat viihtyvän hyvin omalla hyllyllään. Tökkäsin ilmakasvinikin mehikasvien joukkoon, kun se vaan kärsi ja harmaantui sisällä. Kuistilla se muuttui heti vihreäksi. Ehkä se on se ilmankosteus.
Varmasti aika pian alan taas kantaa huonekasveja sisällä ja totuttaa niitä kuivaan sisäilmaan. Ilmoista riippuen alan myös kantaa kasveja kuistille ulkoa. Nyt olisi vain vaikeita päätöksiä edessä. Mitkä kasvit talvetan, vai olisiko aika luopua joistain kasveista. Tila on rajallinen ja haluaisin tänä syksynä entistä enemmän sipulikukkia ruukkuihin, jotta kevään tullen saisin nauttia aikaisin ensimmäisistä kukista. Ison tilan vievän persikkapuuni istutinkin jo keväällä maahan, mutta liian monta uutta kasvia on tullut ostettua kesän aikana.
Kukkaportailta talvetukseen lähtee ainakin uskollinen ja helppo oliivipuu sekä uusi aprikoosipuu. Ehkä talvetan myös toisen buddleijan kuistilla. Toisen istutinkin jo keväällä maahan. Kokeillaan, miten se siinä talvehtii. Saattaa olla, että istutan laventelitkin maahan ja koitan niiden selviytymistä siellä. Viimeksi kun yritin talvettaa laventelit kuistilla, ne kuolivat, kun leikkasin ne keväällä.
Eukalyptus tulee talvehtimaan kuistille. Olen ollut siihen tosi tykästynyt ja ajattelin koittaa lisätä sitä keväällä, niin saisin istutuksiin hyvää täytettä. Eukalyptyksen alla olevat sitruunan, ihmeköynnöksen ja minimaalisen pienen maljaköynnöksen talvetan myös. Ne ovat vielä nin pieniä, etteivät juuri vie tilaa. Verililjojen kohtalo täytyy miettiä.
Kiiviköynnös on myöskin tämän kesän uutuus. Mihinköhän pulaan sen kanssa joudun tulevina vuosina? Näyttäisi olevan melko rehevä ja nopeakasvuinen.
Rehevästä ja nopeakasvuisesta puheenollen...Sinisade on yksi ongelmallisimmista. Se oli kyllä kaunis kukkiessaan kuistilla, mutta kasvaa niin valtavaksi jo ennenkuin sen uskaltaa siirtää ulos, että sitä on vähän vaikea kustilla kasvattaa. Toisaalta, jos sen maahan istuttaisi, se voisi siinä selvitä, mutta tuskin koskaan kukkisi (vähän kuin toinen ongelmatapaukseni vuorikärhö) ja toisaalta istutus maahan kannattaisi varmaan tehdä jo keväällä. En kyllä hentoa tätä poiskaan heittää. Täytynee vaan viritellä jotain naruja kattoon, jota pitkin tämä voi kiipeillä.
Ensi talvena pitiäsi kuistille mahtua nämä neljä kärhöruukkua. Viime talvena en talvettanut kärhöjä, vaan laitoin ne syksyllä maahan ja hienosti kaikki selvisivät ja kukkivatkin kesällä. Nyt tosiaan ostin varta vasten pieneksi jääviä jalokärhöjä, jotta voisin ne pitää ruukuissa seuraavaan kesään.
Aitoviikunan kohdalla käyn myös jahkaamista. Se on kasvanut liian isoksi ja kärsinyt jotenkin kesän aikana. Varmaan kuivahti liian monta kertaa, tai sitten se kaipaa jo isompaa ruukkua. Luulen, että koitan leikata tämän talvella pienemmäksi ja vaihtaa keväällä uusiin multiin. Jos tämän tästä vielä saisi kauniinpaan kuntoon. Verenpisara luonnollisesti pääsee talvehtimaan. Se on aivan ihana ja kukkii usein pitkään vielä kuistille nostamisen jälkeenkin.
Taka-alalla olevan bambu vie paljon tilaa ja on aika rähjäinen. Ehkä istutan sen maahan vielä syksyllä. Banaanin ajattelin koittaa talvettaa kuistilla sekä hyllyllä olevat pienet kolibrikukan ja pasuunakukan. Etualalla oleva kurkuma on vähän kysymysmerkki vielä. Istutin kaupasta ostamani kurkuman juurenpalan ruukkuun talvella ja tällaiset lehdet se on kasvattanut. Toisaalta tekisi mieli seurata, miten se kehittyy, mutta tämä on ensimmäisten joukossa kompsotissa, jos tila käy ahtaaksi.
Samoin tämä inkivääri, joka on ilmeisen kuivahtanut kesän aikana. Inkivääriä vartioiva puutarhaleijona saattaa tosin olla toista mieltä. Uskaltaakohan tuota inkivääriä käydä hänelta nappaamassa....

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa kun on paikka missä voi talvettaa kasveja. Pelargonioistakin tulisi monivuotisina ihania puumaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelargonejen kanssa en ole vielä onnistunut. Ilmeisesti välillä nollaan painuva lämpötila on niille liian alhainen. Tänä vuonna koitan talvettaa niitä autotallin ikkunalla. Jos vihdoinkin onnistuisin..

      Poista