perjantai 8. syyskuuta 2017

Syksyistä sisääntuloon

Ahdistaa niin kesän loppuminen, että päätin tuskastelun sijaan koittaa psyykata itseni väkisin näkemään syksyn ja talven hyvät puolet. (niitä ei oikesti ole! huutaa sisäinen ääni, mutta koitetaan). Ensinnäkin tein ensimmäistä kertaa ikinä kunnon syysistutukset. Sisääntulo on aina ollut enemmänkin multapussi- ja kastelukannuvarastona, mutta nyt eräänä iltana päätin tehdä tähän syksyisen, siistin sisääntulon.
Kesällä tarttui alennusmyynneistä nämä kolme parvekelaatikkoa ja ripustin ne pergolan reunaan. Näihin istutin valkosita callunaa ja pensastädykettä (hebe taitaa toinen nimi olla).
Koitin kerrankin pitää istutuksen yksinkertaisena. Raahasin isot rikkinäiset ruukut tähän myös (säröt takapuolella), täytin puolilleen kävyillä, laitoin väliin katekankaan ja mullat ja pari valkoista krysanteemia. Kaikkiin istutuksiin tungin vielä nurmikosta kitkemääni maahumalaa. Lopuksi viimeistelin alueen tuomalla alaterassilta eukalyptuksen ja runkoruusun.
Niin ja arvatkaas, mitä tuo vasemmalla kiiviköynnöksen vieressa kasvava maljaköynnös maksoi? Euron! Oli pakko ottaa poistolavalta mukaan.
Tästä tuli mieleeni toinen syyskuun ihanimmista asioista puutarhurille: taimialet! Taimialeihin kannattaa mennä ajan kanssa ihan rauhassa ja isolla autolla.
Muita kivoja syyskuun juttuja on kuistin huonekasvien kantaminen takaisin sisälle ja ulkona kesästä nauttineiden ruukkujen vähittäinen siirtäminen sisätiloihin. Aloitin aremmista ensin. Banaani on kasvanut huimasti kesän aikana. Kolibrikukkakin näyttää ihan hyvinvoivalta. Kamelia on muodostanut laskujeni mukaan seitsemän nuppua. Hurja parannus viime vuoden kolmeen. Vähän säätilojen mukaan alan pikkuhiljaa kantaa muitakin ruukkuja tänne.
Syyssyrikkä vasta aloittelee kukintaansa. Sitä en kyllä vielä kuistille siirrä, koska hankin sen nimenomaan perhoskasviksi.
Ihmeköynnöskin alkoi vasta nyt kukkia. Siitä voi kyllä tulla ihan kaunis, kunhan tästä vähän kasvaisi.
Syyskuussa on myös hyvä aika siirtää kasveja puutarhassa. Ruusutarhassa olisi vielä muutama uutta sijoitusta tarvitseva ruusu. Ja yksi Easy Elegance -ruusu on istuttamatta. Hyvä siirrellä, kun ei tarvitse kastella. Onpa ihanaa kun sataa..(yyhyyyyy!)
Kukkasipulit istutan yleensä vasta lokakuussa. (Taisin taas tilata yli 1000 sipulia.) Samoin perennojen syyskylvöt sopivat paremmin kuukauden päähän. Lokakuussa olen yleensä saanut loppukauden paniikin ja raivannut vielä jonkin uuden istutusalueen. Ehkä vihdoinkin valkoisen puutarhani.

Kivoja syksyn päiviä kaikille!

6 kommenttia:

  1. Kaunista! 🌿 Toi hebe on mun lemppari.
    Taimialet on ihan parhaita ja kuulostaa, että sun ensi kevääsikin on tosi kaunis. Tuhannen sipulin voimalla saa kyllä ihanan kukkaloiston.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hebe oli mulle ihan uusi tuttavuus. Syysistutuksista tuli mieleen vain callunat, mutta valikoimaa olikin vaikka kuinka. Joka syksy istutan valtavasti kukkasipuleita, mutta joka kevät kukkia on mielestäni liian vähän 😁.

      Poista
  2. Kaunis on kanerva ja hebe! Minä en juurikaan syysjuttuja istuttele, mutta useampi viikko sitten jo satuin ostamaan kaksi kaunista krysanteemia. Tykkään kun ovat niin palloja. Rusakko tuli ja söi kummastakin kaikki kukat. Niin ja on se syönyt aika paljon kaikkea muutakin. Oma syyskuuni menee aika pitkälle tyrnien poiminnassa. Lokakuussa sitten puutarhajuttuja, toivottavasti. Mukavaa syyskuuta ennen loppupaniikkeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi rusakko! Vai maistuivat kukat sille. Höh. Meillä rupeaa tyrnit olemaan niin vanhoja ja korkeita, että marjoja on vaikea poimia. Täytyisi varmaan leikata jotenkin. Hyvää syyskuuta sinullekin!

      Poista
  3. Upean näköinen terassialue! Pitäisipä itsekin nyt päästä oikein kunnon aleen huumaantumaan syksystä🍁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kävin ostamassa auton täyteen alennus-hortensioita. Parasta syyspuuhaa!

      Poista