perjantai 13. huhtikuuta 2018

Niittyhaaste - siemeniä jaossa!

Viime aikoina on saanut lukea huonoja uutisia mm. hyönteisten ja lintujen joukkokadosta. Torjunta-aineet ja muut kemikaalit ovat romahduttaneet erityisesti lentävien hyönteisten kantoja ja hyönteisten katoamisen myötä sama on käynyt monille hyönteisiä syöville linnuille. Mehiläisten ahdingostakin on saanut lukea jo vuosia. Pian mikään ei pörrää tai viserrä puutarhoissamme. Mahdottomia ei yksittäinen kotipuutarhuri pysty tekemään, mutta ajattelin heittää näin kevään korvilla ilmoille niittyhaasteen. Haastan kaikki pihankuopsuttajat perustamaan tämän kesän aikana oman pienen tai isommankin niityn - tai ainakin lisäämään vähän luonnonkasveja puutarhaansa.
Monet jalostetut puutarhakasvit on kehitetty ulkonäkö edellä ja samalla on menetetty ominaisuuksia, jotka ovat hyönteisille tärkeitä - esimerkkinä vaikka runsaan kerronnaiset ruusut. Lisäämällä vähän jalostettuja tai luonnonlajeja omaan puutarhaasi, voit lisätä monimuotoisuutta ja tärkeitä ravintokasveja useille eliöille. Eikä tämä pelkkää hyväntekeväisyyttä ole. Luonnonkasvit ovat aivan hurmaavan kesäinen lisä puutarhaan.
Oman niittysi/luonnonkasvi-istutuksesi voit perustaa esimerkiksi:
1. Tontin rajalle hälventämään hoidetun puutarhan ja luonnon väliä.
2. Ojanpientareelle, jota on muutenkin vaikea pitää siistinä.
3. Mökille, jossa helppohoitoinen niitty on mitä mainioin istutusmuoto.
4. Ajotien reunaan - kuivan soratien reunan voi kaunistaa niittykukilla
5. Kukkapenkkiin - niittykukille voi perustaa ihan oman pienen penkinkin
6. Nurmikolle - voit kuoria osan nurmikosta pois ja istuttaa tilalle niittykasvien siemeniä.
7. Joutomaalle, jos osa pihasta odottaa vielä käyttötarkoitustaan tai maata on muuten vailla tarkoitusta.
8. Puutarhakasvien joukkoon - voit myös kylvää niittykukkia puutarhakasvi-istutusten joukkoon.

Niityn hoitaminen on äärettömän helppoa. Ei kastelua, ei lannoitusta, ei kitkemistä. Vain niitto elokuussa ja sen jälkeen parin viikon jälkeen haravointi. Olen omasta niittyprojektistani postannut aiemmin esimerkiksi täällä. Minulla on noin 10 neliön ala mökillä niittynä. Olen perustanut sen kuorimalla nurmikon pois ja istuttamalla niittysiemenseoksen.  Oman niittyni niittotöihin ja haravointiin menee alle tunti kesässä. Ihasteluun, valokuvaamiseen ja perhosten bongailuun tunteja kuluukin huomattavasti enemmän.
Niityn perustaminen ei siis ole mikään vaativa juttu. Hyviä ohjeita löytyy esim. täältä. Helpoimmillaan vain heität siemenet maahan ja odottelet. Kannustaakseni mahdollisimman monia kokeilemaan omaa niittyä, olen tilannut Suomen niittysiemen Oy:ltä (ei blogiyhteistyö) ison pussin pihaniitty -niittysiemen seosta.
Koska niittykasvien kylvöstä kukintaan voin mennä parikin vuotta, olen sekoittanut seokseen punapellavan ja silkkiunikon siemeniä. Niiden pitäisi kukkia yksivuotisina jo kylvökesänä ja tuoda iloa, kun niittykukat vielä kasvattelevat lehtiruusukkeitaan.
Laitan nyt jakoon kymmenen kappaletta tätä niittysiemenseosta annoksina, joka riittää 8 neliön kokoiseen pikkuiseen niittyyn. Eli, jos otat niittyhaasteen vastaan, kommentoi postaukseen ja kerro vähän ajatuksia, mihin ajattelit niittysi perustaa (ideoistanne voivat muutkin saada inspiraation) ja lähetä lisäksi postiosoitteesi kasvinpaikka@gmail.com. Laitan sitten kirjeessä siemenet tulemaan. Sinun ei tarvitse olla blogini lukija tai muuta, kunhan olet kymmenen ensimmäisen kommentoineen joukossa ja haluat pienen niityn perustaa.



Nyt niittyhaaveet lentämään!










24 kommenttia:

  1. Ihana haaste! Niin tärkeä juttu. Niittyjen mukana tulevat ötökät, sitten linnut jne, se on kokonainen lumipalloefekti, positiivinen sellainen.
    Mulla on tontilla yksi kuiva kasvupaikka entisen rakennuksen kohdalla. Muualla on ravinteikasta savimaata, johon saisi toki kostean niityn, mutta keto on kivempi, sillä siinä pysyy kasvusto lyhyempänä... niinpä en alun perinkään alkanut leikata siitä ruohoa, vaan olen antanut luonnonkasvien (keltamataraa, hiirenvirnaa jne) olla ja niittänyt kerran kesässä.
    Olen yrittänyt kylvää niittykukkien siemeniä, mutta on vaikeaa saada niille jalansijaa jo tiheässä kasvillisuudessa. Viime kesänä avasin yhden kohdan mullalle ja kylvin mm. musta-apilaa; juuri tarkastin ja sen on hengissä! Ihana blogikaimani Kivipellon Saila oli sen siemenet lähettänyt.
    Blogien myötä onkin muuten ihana saada siemeniä, niistä kasvavista kasveista tulevat sitten blogiystävät mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut niittykasvit raivaavat tilaa hitaammin. Itselläni meni neljä vuotta ennenkuin kylvämäni ahdekaunokit ilmestyivät. Jonain vuosina on lisäksi jotkut kasvit voitolla ja toisena enemmistönä toiset. Pistä postiosoitteesi kasvinpaikka@gmail.com niin pistän siemenet tulemaan.

      Poista
  2. Jes, mahtava haaste! Meillä aloitettiin pikkuisen niityn tekeminen viime kesänä. Tontin rajalla on hankala rinne, josta pilkistää muutama ruohonleikkurin painajainen, eli kiviä. Tuolle alueelle olen siirtänyt nurmikolta ja kukkapenkeistä mm. muutaman päivänkakkaran, harakankellon ja ketoneilikkaa. Tarkoitus oli jatkaa samalla tyylillä pikku hiljaa alueen muuttamista niityksi, mutta siemenillä homma hoituisikin kerrasta. Niityt ja kedot perhosineen ovat ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketoneilikka on ihana😍 ja sopivalla paikalla leviää kaikkialle. Minulla on sitä mökillä. Olipa hyvä, että siellä on paikkakin jo valmiina niittykukille. Laitan ensi viikolla siemenet postiin.

      Poista
    2. Siemenet perillä, kiitoksia paljon! Niityn paikkakin on melkein vapautunut lumesta, ensimmäinen esikon lehti jo varovasti kurkisteli lumen seasta :)

      Poista
  3. En ole niittyä aikaan saanut, mutta kasvaa minulla toki luonnonkasveja...metsäkurjenpolvi, sini- ja valkovuokko, kielo, päivänkakkara, kivikkoalvejuuri...kaikki sulassa sovussa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen yrittänyt saada kelloja ja päivänkakkaroita leviämään ruusuistutuksiin, mutta paikka ei ole ilmeisesti ollut mieleen. Haluavat näköjään levitä omilla ehdoillaan, eikä siirrettynä. Pistätkö postiosoitteesi sähköpostiini, niin laitan siemenet sinnekinpäin.

      Poista
  4. Tähän suuntaan olen meidän pihaa yrittänyt kehittää :) Reuna-alueille ja puiden alustoille olen yrittänyt kylvää/istuttaa luonnonkukkia ja myös vaalia itsestään kylväytyneitä lajeja. Hitaasti mutta hitaasti 'projekti' etenee ;)

    Ihan oikea 'perhosniitty' on vielä haave, mutta mahdollinen toteuttaa pihan aurinkoisimmalla paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä luonnonkukat ovat vähän hitaita aluksi, mutta odotus kyllä lopulta palkitaan. Olitkin osoitteesi jo laittanut, joten pistän siemeniä sinulle tulemaan.

      Poista
    2. Kiitokset siemenistä! Olen viikon ollut työpaikkakunnalla, joten nyt vasta pääsin niihin 'käsiksi'. Sormia syyhyttää päästä kylvämään, mutta ehkä on parempi vielä jonkin aikaa malttaa mielensä ;)

      Poista
  5. Hei! Onpa kiva tarjous! Teen sammaleen valloittamalle ruohikolle niityn. Hyvä tietää että punapellava ja silkkiunikko kukkivat jo yksivuotisina. Olisi mukavaa saada tuollainen siemenpussi kokeiluun! Tänään näin ensimmäisen perhosen. Siitä on kuva etusivullani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin näin eilen ekan nokkosperhosen! Laita osoitteesi kasvinpaikka@gmail.com niin laitan lähetyksen tulemaan.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Ounou! Taisin poistaa molemmat kommenttini vaikka piti vain toinen! No niin! Olen todella kiinnostunut perustamaan sammaloituneelle ruohikolle luonnonkukkaniityn. Pussukallinen siemeniä innostaisi siihen! Hyvä tietää että punapellava ja sillkiunikko kukkivat jo yksivuotisina.

    VastaaPoista
  8. Minäkin olen hamstrannut erilaisia kukkaniittysiemensekoituksia ja yksivuotisia unikoita ja ruiskaunokkeja yms. Ja meinaan viskata ne tuonne ojan reunaan kunhan lumet sulaa ensin. Paikka kasvaa rikkaruohoja ja on niin jyrkkä, ettei sinne oikein voi mennä trimmerinkään kanssa. Toivottavasti edes joku siemenistä itää ja saa sitten jalansijaa ja muuttaa aluetta niittymäisemmäksi. -heidi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumien sulettua onkin hyvä aika kylvää niittykukan siemenet. Jos pääset tuota jyrkkää reunaa niittämään syksyisin ja keräämään niittojätteet pois, köyhtyy maa pikkuhiljaa ja silloin niittykukkien pitäisi siinä pärjätä. Laitapa osoitteesi kasvinpaikka@gmail.com niin pääset kokeilemaan josko nämä viihtyisivät siinä.

      Poista
  9. Minulla olisi myös pulaa siemenistä,viimekesänä jo keräsin tienvierukselta siemeniä,kylvin ne samantien,nyt odotan kovasti tuleeko mitään uutta kylvöksistäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että viime vuoden kylvöksistä on jotain tullut ja laitan uusia siemeniä tulemaan postitse viime vuotisten seuraksi.

      Poista
  10. Ihana haaste ja olet aivan oikealla asialla .Meillä on mökillä jo jos jonkinlaista luonnonkukkaakin. Hyöteishotelleja aiotaan tehdä myös muutamia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyönteishotelli olisi hauska joskus kyllä rakentaa. Jos haluat pussukan niittykukan siemeniä, niin laita osoitteesi kasvinpaikka@gmail.com. Olen niitä alkanut nyt postittaa.

      Poista
  11. Ihana ja niin tärkeä haaste! Nuo punapellavan ja unikon siemenet seassa ovatkin loistava idea. Hauskaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa viikkoa! Siemenpussukoita on vielä jäljellä, joten jos haluat sellaisen, niin lähetä postiosoitteesi kasvinpaikka@gmail.fi

      Poista