tiistai 10. huhtikuuta 2018

Tuoksupelargoneja ja muita tuliaisia

Ihan tyhjin käsin (tai oikeastaan autoin) en viikonloppureissulta Tukholmasta kotiutunut. 

Puutarhatuliaisia Tukholmasta
Olen jo vuosia etsinyt metsäpuutahraani kesäkameliaa (Stewartia pseudocamellia). Nyt luin netistä jo etukäteen, että Ulriksdalissa olisi tarjolla saman tyyppistä Stewartia rostrataa.  Ulriksdalin taimipihalla oli vasta ensimmäiset puut ja pensaat saapuneet, mutta onnekseni törmäsin heti etsimääni kasviin.
Stewartia rostrata
Pensas oli todella suuri, mikä on toisaalta hyvä juttu, mutta koska olimme matkalla henkilöautolla, jonka perään piti vielä lastata kolme suurta betoniruukkua ja muut ostokset, pienempikin olisi riittänyt.
Yksi kolmesta betoniruukusta
Pensas pääsi kuistille totuttelemaan Suomeen ja olen yrittänyt pähkäillä, uskallanko sitä sittenkään istuttaa ulos. Toisilla sivuilla sen kestävyydeksi ilmoitetaan Ruotsin vyöhykkeet 1-2,  toisilla 3-4. Yhden lähteen mukaan pensas pärjää USAn vyöhykkeillä 5-8, tosin toisessa lähteessä suositellaan suojattavaksi vyöhykkeillä 5-6. UK:ssa kasvin menestymisvyöhykkeeksi mainitaan H5, jonka pitäisi kestää kovat talvet brittien saarilla eli noin -10-15 asteen pakkasia. Turku pitäisi siis olla noin vyöhykettä 5 (USDA), 3 tai 4 (Ruotsi) ja H6 (UK). Ota nyt näistä selvää.
Riina Versoja Vaahteramäeltä -blogissa esitteli vähän aikaa sitten tuoksupelargoniaan ja siitähän idea jäi takaraivoon, että sellainen olisi saatava. Ulriksdalissa olikin huikeat valikoimat erilaisia pelargoneja ja varmaan kymmentä eriliasta tuoksupelargonia. En tiennytkään, että niitä on niin erilaisia ja eri tuoksuisia. Suomeen asti lähtivät: Sweet mimose, tuoksu porkkana, Orange Fizz, tuoksu sitrus ja Pink Capitatum, tuoksu hedelmäinen.
Tilanpuutteessa pelargonit pääsivät runkoruusun juurelle
Nyt käyn koko ajan pöyhimässä tuoksupelargoneja ja tuoksuttelemassa niiden erilaisia tuoksuja. Porkkana on ihan suosikkini. Miten voikaan lehdet tuoksua täysin porkkanalle?
Ostin myös muutamia huonekasveja. Mehikasvit ovat viihtyneet niin hyvin kuistilla, että muutaman uuden nappasin Ulriksdalistakin mukaan.
Oikealla mehitähti ja vasemmalla huopaitulehti
Ruukkuja tuli myös ostettua, muutama tarjotin, Välimeren kasvien multaa, valkoisia sinisarjoja sekä valkoinen kruunupäinen papukaija. Erittäin elintärkeitä ostoksia siis kaikki - varsinkin se papukaija.
Kuistin uusi hallitsija

12 kommenttia:

  1. Miten ihania ostoksia! Kesäkamelia onkin minulle uusi tuttavuus. Hieno tuo kuistin uusi hallitsija😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista, missä olen tuohon kesäkameliaan törmännyt, mutta se on jäänyt toivelistalle. Metsäpuutarha alkaa olla jo sen verran kasvanut ja suojaisa, että siellä voi vähän arempiakan kasveja kokeilla.

      Poista
  2. Nyt on kyllä ihan pakko päästä jossain tutkailemaan tuoksupelargoneja tarkemmin. Minä olen ollut siinä uskossa, että ne tuoksuvat samalle kuin muutkin pelargonin lehdet, voimakkaammin vain. Tai ehkä joku sitruksinen tuoksu voi olla, mutta porkkana! Siis ihan oikeasti?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ollut tiennyt mitään tällaisista tuoksupelargoneista. Samaa ajattelin, kuin sinäkin, että niissä on ehkä vähän voimakkaampi tuoksu kuin tavallisissa. Nämä kolme ainakin tuoksuvat täysin erilaisilta ja tuo yksi siis ihan täysin porkkanalta. Harmittaa, etten ostanut enempää näitä. Tuoksuista olisi vielä ollut tarjolla ainakin kola ja jotkin mausteet.

      Poista
  3. Ihania ostoksia! Komea hallitsija on kuistilla. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallitsija on toistaiseksi ehjä. Usein äidin suosimat eläinhahmot katoavat leikkeihin. Tämän olen piilottanut nyt kasvillisuuden sekaan tarkkailemaan valtakuntaansa.

      Poista
  4. Onpa kivoja betoniruukkuja ja mainio kuistin uusi hallitsija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Löytyi vihdoin sopivan kokoisia ruukkuja. Kuistille todellakin tarvittiin hallitsijaa hallitsemaan kevätkaaosta.

      Poista
  5. Ostin viime keväänä messuilta ruusuntuoksuisen pelargonian, hyvin talvehti, nyt jo uusia pistokkaita juurtuneena. Tuoksu ei tunnu, jos ei kasvia koskettele, mutta sitten tuoksu leviääkin jo ihanasti:) Sinulla onkin nyt tuoksuja, mistä valita! Mahtavia ruukkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava kuulla, että se talvehti hyvin ja olet saanut pistokkaita juurrutettua. Se on toiveenani näiden suhteen. Tekisi mieli jo nyt ottaa muutama pistokas, ovat sen verran suuria kasveja. Todella hausta uusi tuttavuus nämä tuoksupelargonit.

      Poista
  6. Kiva ku löyrit sellaasta ostettavaa mitoot kauan ettiny. Jämäkät ruukut.
    Ny on pakko ruveta mettästämähän kolapelargooniaaki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka yleensä kaikki puutarhaostokset tuntuvat siltä, että näitä olen aina tarvinnut😀. Minäkn alan metsästää kolapelargonia. Laitan sulle pistokkaan tulemaan, jos löytyy. 😉

      Poista