torstai 8. marraskuuta 2018

Viisi parasta puutarhamuistoa

Eeva Viherrin -blogista haastoi minut Viisi parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta -haasteeseen, jonka alun perin on aloittanut Hilu Maatiaiskanasen elämää -blogista. Sopivaan aikaan tuli tämä haaste. Ei ole tehnyt mieli mennä tuonne tihkusateeseen puuhailemaan saati sitten kuvaamaan, joten kesän kuvien selailu ja niistä kirjoittaminen on juuri sitä mitä haluankin nyt tehdä.

Magnolioiden kukinta oli ehdottomasti kesän ykkösjuttu puutarhassa. Minulla on viisi magnoliaa puutarhassani ja nyt ensimmäistä kertaa ikinä neljässä niistä oli kukkia. Japaninmagnolia Vanha rouva, joka on kuvassa kukki niin täydellisin valkoisin kukin, että ihan hiljaiseksi veti. Myös tähtimagnolia Rosea sekä Leonard Messel kukkivat. Yllättäen vielä niiden jälkeen huomasin pensasmagnoliani kukkivan. Kukinta oli lyhyt, mutta ikimuistoinen ja alkoi äitienpäivänä. Parempia äitienpäiväkukkia en olisi voinut toivoa.  
Kevät oli muutenkin mykistävän kaunista aikaa niin kuin aina. Koristekirsikka Accolade pröystäili kilpaa sipulikukkien kanssa. Istutan aina valtavasti sipulikukkia, mutta en koskaan liikaa. Jokainen kukka pitkän talven jälkeen ilahduttaa valtavasti.
 Mökillä yksi parhaista ostoksistani ikinä oli uusi sohva etuterassille. Tässä on ennen ollut sellainen 70-luvulla tehty kapea selkänojaton puupenkki ja terassilla oleilu on aina ollut aika vähäistä upeista maisemista huolimatta. Uuden sohvan ansiosta terassista tuli tosi suosittu oleskelu- ja leikkipaikka. Paitsi hellejakson aikana, jolloin tämä tuulilta suojainen ja aurinkoinen terassi muuttui 35 asteiseksi pätsiksi. Syksyn tullen siinä on ollut hyvä peittoon kääriytyneenä katsella tähtiä. Vaikka haluankin säilyttää mökillä mahdollisemman paljon sen alkuperäisistä asioista, joskus pieni nykyaikaistaminen on selvästi paikallaan.
 Neljäs ihana muistoni viime kesältä oli mökillä koko heinäkuun kukkatykitys. Peura-aita piti herkkusuut vielä kesän ajan poissa pihapiiristä ja koko kukkarunsaus pääsi kerrankin valloilleen. Ruukkukukatkin saivat olla rauhassa, saimme mansikoita mansikkamaasta ja varjoliljat, tulppaanit ja pionit saivat kerrankin kukkia.
Viidentenä muistona jää mieleen kyllä se, että sain kaupungissa tehtyä tosi monta aluetta hyvälle alulle. Tein valkoisen puutarhan talon päätyyn, kuvassa näkyvän kärhökäytävän ja saniaispenkin pohjoispuolelle sekä kalliolle kukkivan hyötytarhan. Näitä projekteja oli aivan ihana tehdä ja ne valmistuivat vähän kuin itsestään. Ihanaa, kun pihan alueet alkavat olla enemmän valmiita kuin kesken. Ja aivan ihana odottaa taas uutta puutarhakautta, kun on uusia alueita uusine kasveineen. En edes muista mitä kaikkea näihin olen istuttanut. Keväällä sen sitten näkee...


Haastan mukaan Keijunkukkasen Keijunkukkaset -blogista, Varpuslinnun  Viikarivartt -blogista sekä Titan Unelmia ruusuista -blogista.




Haasteen säännöt: Tee postaus siitä, mitkä viisi puutarhamuistoa olivat parhaat tällä kaudella. Kerro postauksessa, että haaste sai alunsa Maatiaiskanasen Elämää -blogista. Kerro, keneltä itse sait haasteen ja haasta vähintään kolme blogiystävääsi mukaan.
Käy kirjoittamissa postauksesi Maatiaiskanasen Elämää -blogin "5 parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta" -haastepostauksen kommenttikenttään, niin se lisätään haasteeseen osallistuneiden listaan.



14 kommenttia:

  1. Ihana, että osallistuit haasteeseen. Näiden muistojen avulla jaksaa taas harmaita, tihkusade päiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva haaste! Valokuvien selailua tulee varmaan talven aikana tehtyä useasti.

      Poista
  2. Projektit ovat ihania ja aivan erityisesti kun alkavat valmistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ☺Minä haluaisin pikkuhiljaa alkaa siirtyä suurista projekteista pienempiin.

      Poista
  3. Ihanat muistot ja tuo alku on mahtava fanfaari: magnolioita! Olen enemmän kuin kateellinen, mulla niistä suurin osa on kuollut. Ehkä ne tarvitsevat jotakin muuta kuin voin tarjota. Kosteutta, varjoa, hapanta maata tms. Yksi japaninmagnolia, jonka olen ostanut alle polvenkorkuisena siemenkasvatustaimena, on elossa. Se onkin varmaan paras koko yrittää ylipäätään mitään istuttaa tänne kuivakesäiseen saaristoon. Kasvilla ei silloin ole isoa latvustoa ruokittavana, pystyy keskittymään juurten kasvattamiseen.
    Ihana tuo teidän mökkiterassinäkymä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole magnolioita mökille edes koittanut kuivuuden takia. Kaupungissa sataa vähän enemmän ja kaikki magnoliat kasvavat tiiviisti istutetussa metsäpuutarhassa, jossa maanpeittokasvit peittävät koko juuristoalueen. Tuo metsäpuutarha näyttäisi olevan magnolioille mieluisa paikka, sillä juuri mitään talvivaurioita ei ole koskaan tullut. Viime kesän kuivuus tosin ehkä tappoi pensasmagnolian, mutta katsotaan nyt josko keväällä se sieltä nousisi. Joka kesä istutan yhden magnolian lisää. Tänä vuonna keltakukkaisen tarhapoppelimagnolia Butterfliesin.

      Poista
  4. Ihanat kesämuistot! Magnolioista olen itsekin vähän kade. Saat luvan sitten taas keväällä postata niistä ahkerasti ;) Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä magnolioissa näyttäisi taas nuppuja olevan, joten varmasti postailen😉 Toivotaan, ettei tule mikään superhankala talvi. Iloista viikonloppua!

      Poista
  5. Kivoja muistoja lämpimästä kesästä! Mökkiterassi on ihana, varmasti uudella sohvalla on tuossa paikassa paljon käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla sohvalla makoilua auringon lämmössä odotan jo kovasti. Koko terassi muuttui, kun saatiin mukava löhöilypaikka. Löhöily on minun juttuni. 😊

      Poista
  6. Olit nopea, en huomannut vielä eilen että kirjoitit jo! Kiva että haaste ilahdutti. Ihanat magnoliat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Oli kiva muistella kesää. Siinä samantien kuvia selatessani tein sitten postauksenkin.

      Poista
  7. Ihana postaus ja mitkä kuvat magnolioissa . Minulla on tämä haaste työn alla .

    VastaaPoista