keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kevätsipulit

Kaikki järki ja kohtuus katoavat tästä päästä, kun kyse on kukkasipuleista. Voin vertailla jauhelihojen kilohintoja tai laatia budjettilaskelmia sentin tarkkuudella, mutta kun saan sipulikatalogin käteeni, kaikki suunnitelmallisuus ja budjetointi unohtuu: Pakko ostaa sipuleita! Tämän taudin etenemisestä minulla on tarkkaan kirjatut todisteet puutarhavihossani. Vuonna 2012 tilasin 258 sipulia. Hirveät määrät. Ajattelin silloin.
Sitten tuli vuosi 2013 ja tilasin 508 sipulia. Vuonna 2014 ja hyvin isosti raskaana, noudin postista paketin, joka sisälsi 1010 kukasipulia. Silloin yritin anoa mieheltäni apua ja pyysin häntä kaivamaan kuoppia sipulien istuttamista varten. Minä kun en mahani takia päässyt kumartumaan kunnolla. Mieheni vastasi lakoninsesti, että toki hän auttaa, mutta jos hän tulee kaivuumieheksi, niin hän kaivaa vain yhden ison kuopan ja heittää koko paketin sinne! Kammottavaa! Niinpä istutin 1010 sipulia maaten kyljelläni. Onnistui! Viime syksynä tilanne paheni entisestään. Siskoni kertoi, että oli tilannut sipuleita Hollannista. Menin selailemaan hänen vinkkaamiaan sivuja ja tilasin puolihuolimattomasti 1800 sipulia. En jaksanut edes kantaa niitä kotiin postista. Piti hakea Citymarketista kärryt avuksi. Eli pihaani on istutettu neljän vuoden aikana (hetkinen tarvitesen oikein laskimen avuksi..) 3576 sipulikukkaa! Kyllä nyt pitäisi jo olla sellainen kukkameri, että silmät tippuu. Tai sitten alueen myyrät ja jänöt ovat erityisen monipuolisesti ja runsaasti ravittuja.

Muutama kukka on jo sentään pinnassa. Nämä kolme lumikelloa ovat edellisen asukkaan peruja ja yleensä kevään ensimmäiset kukkijat pihalla. Maa on tässä hyvin kovaa ja kuivaa savea, mutta nämä kolme kaverusta ovat tässä viihtyneet ties kuinka kauan ja toivottavasti viihtyvät tulevaisuudessakin.Olen lumikellon sipuleita (vai ovatkohan virallisesti mukuloita) istuttanut kymmeniä pihaani. Näistä uusista istutuksista vain muutama on selvinnyt, joten aika heikosti nämä kyllä näyttävät selviävän. Onkohan vika sipulin kuivahtamisessa. No täytyy toivoa, että nämä selvinneet rupeavat pikku hiljaa leviämään.
 
Toinen kukkiva kasvi puutarhassani on tällä hetkellä talventähti. Istutin pussillisen sen mukuloita kaksi syksyä sitten juhannusruusujen juurelle. Ensimmäisenä keväänä ei näkynyt mitään, mutta olin bongaavinani yhden talventähden tähtimäiset pienet lehdet massa, joten en luopunut vielä toivosta. Tänä keväänä yksi yksilö on ruvennut jopa kukkimaan. Sekin saisi tuossa pensaiden alla rauhassa levitä, vaikkei ihan suosikkeihini kuulukaan.

Tällä hetkellä upea keväinen kukkameri rajoittuu siis pihallani seitsemään lumikelloon ja yhteen talventähteen. Missä loput 3569 kukkaa piilottelee? Se selvinnee tässä kevään edetessä. Toivoa vielä on, sillä eriväriset ja kokoiset piipot kurkistelevat jo kaikkialta.


Kevään etenemistä odotellessa...
 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti