torstai 7. huhtikuuta 2016

Messutuliaisia


Sadepäivä. Sopiva aika tarkastella, mitä tuli hankittua Piha ja Puutarha messuilta pari viikkoa sitten. En viime vuonna päässyt messuille, joten nyt olin järjestänyt työni ja lasten hoitopäivät niin, että minulla olisi koko perjantai vapaata messukäyntiin. Pitkän ja rauhallisen messuvierailun sijaan kävi kuitenkin niin, että säntäilin tunnin ympäriinsä ja ostin kirjoja, kasveja, juurakoita ja lakuja niin, että kädet loppuivat. Sitten ajoin kotiin. No, ei tämäkään huono ollut. Kotona sain rauhassa keittää kahvit, syödä lakuja ja lukea kirjaa siitä, miten voi virkata puutarhan eri kukkasia.

Virkkauskirjan, kukkasipulikirjan ja ötökkäkirjan lisäksi hankin muutaman kärhön taimen, pari pinkkiä kieloa sekä jaloangervon ja kääpiöjaloangervon juurakoita.

Kärhöt näyttävät olevan hyvässä kunnossa. Kielot olivat täynnä kirvoja - ne piti heti nyppiä pois. Jaloangervon juurakoissa näkyi jo hieman hometta. Aika siis käydä töihin. Aloitetaan juurakoista. Minulla on alapihalla happamaan maan kasveista koostuva istutus ympäröimässä nurmikenttää. Olen käyttänyt siellä kääpiöjaloangervoja maanpeite- ja reunuskasveina. Isompia jaloangervoja minulla on hortensioiden vierelle tuomassa väriä syksyn kukintaan. Osa tuosta happaman maan istutuksesta jäi kesken viime vuonna, joten minun oli pakko tarttua messutarjoukseen 8 kpl 20 euora ja ostaa neljä jaloangervoa (muistaakseni pinkkiä ja punaista) sekä neljä kääpiöjaloangervoa. Ongelma on nyt vaan se, että pakkasin ne kaikki samaan pussiin, enkä ole vielä ihan sen tasoinen puutarhatietäjä, että erottaisin nämä kasvit saati sitten värit toisistaan juurakkoihin tuijottamalla. Tulee yllätyistutus. Etteivät nämä juurakot homehdu tai kuivu, istutan ne nyt ruukkuihin tänne kuistille siihen asti, että voin ne maahan istuttaa. Vähän ruukkusoraa pohjalle ja multaa ja juurakko purkkiin.

Osa ruukuista oli vähän pieniä. Olen siivousvimmassani viime syksynä hävittänyt ison kasan hyviä ruukkuja. Täytyy hamstrata taas lisää tänä vuonna.

Sitten kärhöjen vuoro. Jackmaniin ja Hagley Hybridin aion istuttaa pergolaan kiipeilemään, kunhan säät lämpenevät. Mutta tuo Piilu on ruukkuun tarkoitettu. Minulla on ollut ruukkuissa muutamana vuonna kärhöjä ja ensimmäisenä vuonna ne (President, Romance ja Piilu) talvehtivat hyvin ja aloittivat kukintansa jo
maaliskuussa. Silloin oli kuisti todella kaunis!



Viime vuonna ostin Fujimusume -nimisen kärhön ruukkuun. Siinä oli kauniit siniset suuret kukat, mutta se jäi vähän matalaksi ja jostain syystä se kuoli talven aikana. Keväällä ei noussut verson versoa. Kuollut kasvi mäkeen, mullat pensaiden alle ja tällä kertaa pesen ruukun hyvin, pesen jopa pinnalla olleet koristekivet, ettei vaan mikään tauti siirtyisi tähän Piiluun. Sitten taimi uuteen multaan: laitan sen nyt vanhaan istutussyvyyteen, koska se saa talvehtia täällä pakkasettomalla kuistilla. Toivotaan, että tämä ilahduttaisi kukinallaan kesällä sekä ensi vuonna aikaisin keväällä.

Yksi Piilu minulla on mökillä kasvihuoneen seinustaa kiipeämässä. Se oli vuoden ruukussa, mutta näiden kärhöjen juuret kasvat niin valtaviksi, että vuoden parin jälkeen ne on vaan pakko istuttaa maahan. Piilu ei ole mökillä kukkinut kuin ihan muutamalla kukalla (President ja Romance taas ovat kukkineet siellä valtavasti). Viime kesänä poistin syreenin kasvupaikan läheltä; ehkä se auttaa asiaa ja Piilu alkaa kukkia myös mökillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti