Pääsimme vihdoin pitkän talven jälkeen ensimmäistä kertaa mökkeilemään. Heti rantaan päästyämme lähdin kohti puutarhaa. Tärkein ensin: kasvihuone oli ehjä. Välillä talvella, kun oikein myrskyää, mietin pientä kasvihuonettani yksin saaristossa ja pelkään, että joku iso oksa tai puu murskaa sen. Talven aikana vahinkoa olivat tainneet aiheuttaa taaskin vain peurat, jotka olivat käyneet kaluamassa keijunlehdet paljaiksi rangoiksi. Vielä lähtiessämme lokakuussa niissä oli lehdet jäljelle. Myös hortensian oksat oli typistetty. Raukat ovat olleet nälkäisiä. Mirrinminttuihin tai oreganoon ei oltu sentään koskettu; jokin raja peurankin nälällä näköjään on. Talvivalkosipulit olivat kasvattaneet jo 10 cm piippoja. Alppikärhöissä oli silmut suurina. Yksi krookus oli säilynyt jyrsijöiltä ja kukki kauniisti muurin kyljessä. Pionien versot olivat myös pinnassa, toisin kun kaupungissa. Narsissien nuputkin olivat niin isoja, että ehkä seuraavalla vierailulla jo saa ihastella kukintaa.
Yllätykseksni myös pelargonit, jotka nostin kellarin ikkunalle, kun pistimme mökkiä talviteloille, olivat hengissä ja lehdet komean vihreänä. Aika sitkeästi ne ovat melkein puoli vuotta ilman kastelua kestäneet. Täytyy olla kellarissa aika kostea ilma.
Rahkasammal oli vihertänyt koko pihan: nurmikko, niitty, kallio, kaikki hohtivat vihreänä. Nuorimmaiseni oma tahto on viime viikkoina kehittynyt vähän liiankin nopeasti. Hän päätti, että paras tie leikkimökiltä nurmikolle ei ole kiertää polkua pitkin vaan pudottautua 70 cm muurin päältä ja ennen kuin ehdin hätiin, hän jo liukui alas. Onneksi jalat edellä, mutta sellaisella vauhdilla, että naama kynti sammalta loppumatkasta. Tästä raivostuneena hän hyökkäsi sammalta vastaan ja puri suuhunsa tukon sammalta. Tästä entisestään raivostuneenä hän heittäytyi kaareksi kukkapenkkiini ja piehtaroi toppahaalarissaan uusien varjoliljanalkujeni päällä... Tänä kesänä taitaa peurat ja puput jäädä toiseksi - saaressa on uusi täystuho!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti