keskiviikko 24. lokakuuta 2018

The final frontier

Nyt olen edennyt sinne, minne yksikään kasvi ei ole tässä taloudessa ennen edennyt. Vihervalloittajan uusin kohde on antautunut.
Valloittajan tieni on ollut pitkä. Ensin valloitin puutarhan: aloin kuokkia vastalaitettua siirtonurmea sentti sentiltä pois, selkeän tuija-aidan sijaan täytin pihan ruusuilla, kärhöillä, atsaleoilla, siemenistä joka paikkaan leviävillä puna-ailakeilla. Yhtenä keväänä valtasin salakavalasti kuistin. Sen piti olla väliaikaista - vain esikasvatuksen ajaksi, mutta sitten innostuin välimeren kasveista: ihmeköynnöksistä, sitruunoista, viikunoista, sinisateista. Ne muuttivat vakituisesti kuistille. Viime talvena vihreä valloittaja täytti sisätiloissa ikkunalaudan toisensa jälkeen mitä moninaisimmilla huonekasveilla. Mökki ja sen piha on ollut menetetty tapaus jo heti alusta asti. Ja nyt olen ottanut taas uuden askeleen matkalla kohti vihreämpää maailmaa: olen valloittanut autotallin!
Autotallissa on kuusi ikkunaa, ihanteellinen viileä lämpötila ja leveät ikkunasyvennykset. Ei sellainen kohde kauaa voi pysyä kasvittomana. Keräilin pihan istutuksista kaikkia säästettäviä kausikasveja kolmeen parvekelaatikkoon ja nehän sopivat täydellisesti ikkunalaudalle. Vierelle mahtui vielä tulilatvatkin ruukuissaan.
Keräilin myös kirjavalehtisen muratin versoja ja istutin niitä purkkeihin yhdelle ikkunalaudalle. Ne ovat suosikkilisukekasvejani kesäistutuksiin. Yritän ensi kaudella ostaa vähemmän kasveja, joten nyt on parasta koittaa saada ne viihtymään yli talven
No joku voi sääliä nyt miestäni, joka joutuu tällaisen invaasion uhriksi jopa omassa autotallissaan. Puolustuksekseni voin esittää todisteet siitä, että ikkunalautojen käyttö oli tätä ennen täysin epäasiallista.
Esimerkiksi tässä näette ikkunalaudan, jolle oli asetettu vanha loisteputkivalaisin, halko ja vanhoja rekisterikilpiä.
Tässä on vähän monipuolisempi asetelma: yksi kenkä, jokin naamio, johtoja ja iso kasa tunnistamatonta materiaalia.
Kyllä vihervalloittajan jäljiltä ikkunalaudat näyttävät paljon hienommilta. Ja sitä paitsi, tämä on ihan väliaikaista...

12 kommenttia:

  1. No ehdottomasti autotallin ikkunasyvennykseen sijoitetut kasvit lyövät mennen tullen aiemmat siellä olleet "kokoelmat". Nekään tuskin oli tarkoitettu pysyviksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunasyvennyksiin oli selvästi kertynyt vuosien saatossa tavaraa, jollei ei ollut keksitty parempaakaan paikkaa. Ihan käsittämätöntä tavaraa kyllä nurkkiin kertyy :D No nyt on sentään pelakuita ikkunalaudoilla, niin kuin pitääkin!

      Poista
  2. Ooh, hienoa! Olisipa meilläkin jokin viileä talli, jonka ikkunoille laittaa kasveja talvehtimaan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kyllä tuo kuisti, jossa voi talvettaa, mutta kun sieltä on kummasta tila loppunut, niin on pakko reviiriään laajentaa... ;)

      Poista
  3. Ehdottomasti ikkunat oli valloitettava! Ei ikkunasta voi pihalle näkyä mitään epämääräisiä tavarakasoja, jos on pelakuita tarjolla! Minun valttikorttini mahdollisiin napinoihin on: "Mutta kultaseni, minun pitää laittaa nämä kasvit sitten sinun työhuoneeseesi (tai johonkin muualle, missä ne olisivat vielä enemmän miehen tiellä)" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näistä tullut napinoita, mutta lievää huokailua ja silmienpyörittelyä😁. Mies aiheellisesti pelkää, että pian tarvitaan viidakkoveitsi, että pääsee autolta sisälle... Kuisti onkin jo niin täynnä kasveja, että se on lähellä 😊

      Poista
  4. Tuskin miehesi mitään yhdellä halolla tai kengällä tekisikään, oli varmasti viemässäkin niitä pois kukkalaatikoiden tieltä. Noin hyvät paikat on jo aikoinaan tehty kukkien talvettamista varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eipä noilla romukasoilla mitään tarkoitusta ollut. Nyt on ikkunasyvennykset paljon paremmassa käytössä

      Poista
  5. Ihan täyrelliset kukkien talavetuspaikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Ja kun sain seitsemän vuoden seitit ja muun pölyn pois, niin nuohan ovat tosi kauniit syvennykset. Ja nyt mahtuu lisää talvetettavia kasveja.

      Poista
  6. Voi ihanuus mikä paikka talvettaa kumpa minullakin olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kiva ajaa autokin talliin, kun on ikkunat täynnä kasveja. Toivottavasti kasvit talvehtii hyvin.

      Poista