Kaupungissa minulla kasvaa kaikenlaisia ruusuja, mutta saaressa tilanne on toinen. Tai on sillä saralla yritystä ollut jos jonkinlaista - tulokset eivät vaan ole kovin häikäiseviä. Yllä aloittaa pian kukintansa viime vuonna ruukkuun ostettu äitienpäiväruusu. Korkeutta tällä kaunottarella on 15 cm.
Kasvihuoneen nurkalla obeliskissa kasvaa köynnösruusu John Davis. Ai ette näe? No zoomataas vähän lähemmäs.
Siellähän se kukkii. Korkeutta ehkä samat 15 cm.
Kasvihuoneen toisella nurkalla kasvaaa myös köynnösruusu. Unelmani oli, että se köynnöstäisi nurkkaa pitkin katolle asti. Totuus on, että se ei edes köynnöstä yli edessään kasvavien oreganojen.
Varjoisammassa perennapenkissä kasvaa myös jokin ruusu. Muistaakseni tämä oli joku matala maanpeite. Siinä on kyllä nuppuja ja tällä on korkeutta varmaan tuplat noihin köynnösruusuihin verrattuna.
Monta vuotta puutahrassa kitkutellut Rosa rugosa Pohjolan kuningatar kukki kyllä melkein joka vuosi (ellei peurat napsineet nuppuja), mutta sekin kasvoi hädin tuskin 40 cm korkeaksi. Viime kesänä siirsin sen (ÄLKÄÄ KOSKAAN SIIRTÄKÖ KESÄLLÄ RUUSUJA) ja se kuivatti lähes kaikki oksansa, mutta kyllä siellä jotain elämää taas keväällä löytyi. Ehkä tämä tästä elpyy ja jonain päivänä saavuttaa jopa puolen metrin korkeuden.
Ainoa puutarhassa viihtyvä ruusu on tämä luonnonlaji, joka kasvaa kivikkoistutuksessa, jossa lähinnä viihtyvät ajuruohot ja maksaruohot. Se on jo minun korkuiseni ja piikikäs kuin mikä.
Mutta kukat ovat herttaisia ja tätä piikkipirulaista eivät kyllä edes terästurpaisimmat peuratkaan nakerra.
Surkeasta ruusumenestyksestä huolimatta olen taas alkanut pyörittää päässäni haaveita. Ehkä pari noista lavoista joutaisi ruusumaiksi. Esimerkiksi tuo pitkä lava, jossa oli mansikkamaa, ennen kuin peurat repivät verkot ja söivät taimet. Siihen mahtuisi parikin ruusupuskaa. Vaikka tajuan kyllä järjellä, että täällä kuivuudessa, köyhässä maassa ja peurojen armoilla ei kasva kuin kitukasvuisia ruusunkuvatuksia, näin paikan taas ruusunpunaisten puutarhahaavelasien läpi. Tuoksuvia Austin-ruusuja. Lohenpunaista ja aprikoosia kukintaa seuranaan iisoppia tai ehkä muutama sekaan levinnyt päivänkakkara. Ja minä tiedän jo etukäteen, kumpi voittaa puutarhassa - järki vai tunteet. Huomenna kun suuntaamme kaupunkiin, olen täysin varma, että autoni kurvaa taimistolle ja uudet ruusuntaimet lähtevät kohti ruusujen kauhujen saarta.
Ruusumania on kyllä vakava diagnoosi :D Unelmia pitää olla, sillä ne pitävät meidät hengissä ja kipinän elämässä. Köyhää maata voi parantaa lannoittamalla, ja kuivuutta vastaan voi koittaa maan rakenteen parantamisella (mm. turpeen lisäyksellä) kastelukiteillä ja kattamisella saada jotenkin selätettyä ongelmia.
VastaaPoistaPeurat on kyllä paha ongelma, johon ei minulla ole viisaita sanoja jakaa. Pirullisia ovat puutarhassa!
Noissa lavoissa maata olisi helppo parantaa ja laiska kastelujärjestelmä voisi vähän enemmän ruusujaan kastella. Peuroihin ei auta mikään.
PoistaNiin... kyllä se on järki ja tunteet, ja varmaan ylpeys ja ennakkoluulokin :-D Ruusuja vain ei voi vastustaa. Aina niille joku syy löytyy.
VastaaPoistaTäällä kuivuudessa ruusuilla kestää selvästi monta vuotta juurtua ennen kuin alkavat kunnolla kasvaa korkeutta, mutta toisaalta juuri niiden sitkeys ja kuivuudensieto puoltavat paikkaansa täällä saaristossa. Jos vain peurat (ne terästurpaisimmatkaan :-D ) eivät söisi nuppuja, murh!
Niin ehkä heivaan ennakkoluulot ja sen järjen ja hankin taas muutaman ruusun. Tuo on kyllä totta, että ruusut usein kasvattavat ensin juuriaan vuosia ja sitten alkavat kukoistaa. Minulle on käynyt niin kaupungissakin, vaikka siellä olosuhteet ovat paljon paremmat.
PoistaIhania haaveita! Ruusuja ei vaan voi vastustaa! Vaikka menetin tuhotalvena lähes kaikki ruusuni ja vannoin etten ikinä enää istuta yhtäkään ruusua, niin kuinkas sitten kävikään - muutaman taisin istuttaa jo tuhotalvea seuraavana vuonna:) Kurjaa noiden peurojen kanssa kun syövät kaiken.
VastaaPoistaRuusujen tuoksua kaipaan varsinkin. Kaupungissa koko puutarha tuoksuu ruusulta. Sinulla on myös hienot ruususuunnitelmat meneillään. Kohti ruusuisempia aikoja!
PoistaTuo on niin tuttua, taimistolta lähtee aina jotain mukaan! Itselläni kivikkoinen mökkipiha ja istutuskuopan kaivuu on työlästä, mutta taimistolla se jotenkin unohtuu =)
VastaaPoistaTaimistolla unohtuu kaikki! Taas tänään se tuli todettua😉
PoistaHeh, ruusukuume taitaa olla hyvin yleinen vaiva. Varmaan samaa viheliäistä tautikantaa, kuin itseäni tällä hetkellä pahasti vaivaava pionikuume :) Mukavaa sunnuntaita!
VastaaPoistaNäihin kuumeisiin ei ole parannuskeinoa, mutta oireita voi lievittää taimistolla. Välillä se tosin vaan lisää kuumetta😊
PoistaHei, ajattele positiivisesti: ainakin ruususi ovat hengissä ja kukkivat! Ehkä sateisemman kesän tullessa hurahtavat valtavaan kasvuun ja jos vaikka samana vuonna jokin kulkutauti olisi hävittänyt peurat sukupuuttoon... Ja ehkä uusista ruusuista jokin nauttisikin saaren karuista oloista paremmin kuin entiset :D Vakavasti ajateltuna lava saattaakin olla ruusuilla parempi paikka menestyä kuin suoraan maahan istutus. Siihen saa kuitenkin tehtyä syvemmän kasvualustan eivätkä puut vie kaikkea kosteutta ja ravinteita saman tien. Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaOvat hengissä ja kukintaakin voi ihailla, jos kyykistyy riittävän lähelle maan pintaa. Nyt on takakontissa uusia ruusuja. Toivotaan, että lava on niille suotuisa kasvupaikka. Komposti pitää tyhjentää joka tapauksessa, niin saavat ruusut sieltä ruokaa kukkimiseen. Kivaa viikkoa sinullekin!
Poista