sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Vielä viimeiset krookukset

 Vielä täytyy kuvata viimeisiä kertoja krookusten ja kevätkurjenmiekkojen yhteistä kukintaa. Varsinkin krookukset alkavat olla jo vähän rähjääntyneitä. Kevätkurjenmiekoissa on hienoja eri sinisen sävyjä. Laskeskelin, että löysin viittä erilaista kalliolta. Ehkä käyn ottamassa vielä myöhemmin niistä kaikista lähikuvat ja yritän löytää niiden nimet.
Maksaruohopenkissä kasvitieteelliset krookukset ja hailakan siniset kevätkurjenmiekat ovat sattumalta syntynyt, mutta kivan näköinen yhdistelmä.
Sepelkyyhkypari on palannut pihapiiriin. Ne tepastelevat omistajan elkein nyppimässä kaikkea mielenkiintoista ja kylpemässä pihan lammikossa. Ovat niin tottuneita minuun, etteivät jaksa minun takiani vaivautua siirtymään.
 Ruusukvittenipenkin reunus on koristeltu eri sinisen ja valkoisen sävyisillä krookuksilla sekä lumikelloilla. Viime syksynä tehty penkki vaatii vielä muutaman vuoden ja vähän kasvien leviämistä, että on parhaimmillaan. Onneksi tein polusta tässä kohtaa kaarevan - se näyttää hauskalta.
 Valkoisessa puutarhassa krookukset ovat jo aika räjähtäneitä ja antavat pian tilaa valkoisille helmililjoille ja scilloille.
 Pian kukinta laajenee myös metsäpuutarhaan ja ruusutarhaan, jossa onkin enemmän helmililjoja, scilloja sekä kevättähtiä. Niitä taisin istuttaa satakunta uutta ruusupensaiden juurelle. Kun ilmat taas näin lämpenivät, kukintaa on varmasti parin päivän sisällä luvassa.

10 kommenttia:

  1. Hieno rivistö kevätkukkijoita. Kevätkurjenmiekat on hienoja, eri sinisen sävyjä täytyy lisäillä puutarhaan ahkerasti ensi syksynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkurjenmiekoissa on hienoja sinisen sävyjä. Harmi, että eivät ainakaan täällä ole kovin pitkäikäisiä.

      Poista
  2. Kauniita kukkijoita ja väriyhdistelmiä <3 Hih, siellä krookukset ovat jo lopettelemassa ennenkuin täältä on ehtinyt edes lumet sulaa sen verran kukkapenkkien päältä, että voisi etsiskellä ensimmäisiä piippoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös täällä vasta odotellaan krookusten kukinnan alkua, vaikka vyöhyke on 1b. =)

      Poista
    2. Täällä varjoisemmissa paikoissa krookukset ovat vielä voimissaan, mutta monissa paikoissa kukinta alkaa jo olla auttamattomasti ohi. Jotenkin haikeaakin. Sinulla on siellä kaikki vielä edessä.

      Poista
    3. Meni nyt nämä vastaukset vääriin paikkoihin:) Eli ylempi oli Minnalle ja Sarille ihmettelisin, että jännä, että krookukset eivät vielä ole teillä alkaneet kukkia, vaikka samalla vyöhykkeellä asutaan.

      Poista
  3. Meilläkin on osa krookuksista jo mennyt, onneksi lisää sekä krookuksia että muita kevätkukkijoita on tulossa tilalle! Muutama keltainen kevätkurjenmiekkakin näyttää nousevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli joskus niitä keltaisia kevätkurjenmiekkoja. Olivat todella kirkkaan keltaisia. Harmi vaan, että nekin katosivat parissa vuodessa.

      Poista
  4. Ihanat kuvat! Pidän kovasti sinun kaartuvasta kivien reunustamasta istutusalueesta polun varrella! Ihanat kevätkukkijat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo reunus näyttää minustakin kivalta noiden krookusten kanssa.

      Poista