maanantai 14. toukokuuta 2018

Kaikki suosikit kukassa

Nyt kaikki suosikkini ovat kukassa samaan aikaan. Mikä mahdoton kukkajuhla!
Koristekirsikka "Accolade" on vain niin superihana. Istutin sen isojen sammaloituneiden kivien väliin ja niiden jyhkeys korostaa entisestään tätä siroutta. Love it!
Sinisade "Blue moon" kukkii tänä vuonna kuudella tertulla. Tuoksu on ihana. Yritän leikata tästä puumaista, jotta tämä mahtuisi hyvin kuistille, mutta voisi kukkia silti runsaasti.
Japaninmagnolia "Vanha Rouva" aloitti äitienpäivänä ensimmäisen kukintansa ikinä. Niiiiiiin kaunis! Kukat ovat aivan puhtaan valkoisia.
Tähtimagnolia "Rosea" ei vedä ehkä kauneudessa ihan vertoja vanhalle rouvalle, mutta sen pinkki väri on kyllä suloinen. Nuput ovat aivan karkkipinkkejä. Ensimmäinen kukka avautui tänään ja kuusi nuppua vielä odottaa aukeamista.
Muistelin, että tarhamagnolia "Leonard Messel" olisi valkokukallinen, mutta ehkä tämä tästä haalistuu.
Ja tämäkin vielä! Kituva pensasmagnolia on ilmeisesti myös päättänyt liittyä kukkivien magnolioiden joukkoon. Ehkä se ei olekaan niin kituva, vaan pelkästään hidaskasvuinen. Ihan erilainen nuppu kuin noissa muissa.
Naapureissakin kukkivat mitä ihanimmat puut. Koko katu on täynnä rusokirsikoita, koristeomenapuita ja muita kaunottaria. Ihan naapurissa on iso Accolade kukassa. Toivottavasti minunkin pienoinen joskus pääsee noihin mittoihin.

12 kommenttia:

  1. Voi apua miten ihania kukkivia puita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä aika yllättynyt olo, että kaikki alkoivat nyt samaan aikaan kukkia. Ennen en ole magnolioiden kukinnasta saanut nauttia. Olikohan jotenkin suotuisa vuosi niille?

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ovat kyllä ihania. Ehkä on pakko ostaa tänäkin vuonna uusi magnolia.

      Poista
  3. Ihanaa kukintaa! Meillä magnolia ei taida kukkia vieläkään, mutta hengissä se yhä on. Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia on, että on hengissä. Silloin on vielä toivoa kukinnasta jonain vuonna 😉 Toivotaan parasta. Hyvää viikkoa sinullekin. Muistin laittaa postiinkin vihdoin siemenet sinulle.

      Poista
  4. En tohtinut ostaa magnoliaa, kun en ole varma, pärjääkö se meillä. Mutta ovat ne kauniita, upeita kerrassaan! Ihanaa tämä kevätaika, kun kaikki puut kukkivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se savimaa voi kyllä olla magnolialle huono. Muuten kyllä on minusta pakkasenkestävyydeltään yllättävän kestävä. Mistään magnolioistani ei paleltunut yhtään oksia. Se taitaakin olla juuri juuristo se herkin kohta magnolioilla.

      Poista
  5. Kaunista kukintaa! Minun ’Vanha Rouvani’ ei kaiketi kuki vielä tänäkään vuonna. Muistelin juuri, että tämä taitaa olla nyt magnoliani neljäs kesä? Miten vanha sinun magnoliasi on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on muistaakseni myös neljävuotias. Oiskohan se kolme talvea tuossa ollut. Kyllä sinunkin alkaa sitten varmaan pian kukkimaan. Syksyllä sen jo huomaa sellaisista isommista ja pisaranmallisista pörröisistä nupuista. Toivotaan!

      Poista