lauantai 12. toukokuuta 2018

Kohta kukkii magnolia!!!

Piti kirjoittaa kaikista pihassa kukkaan viikonlopun aikana räjähtäneistä narsisseista, pikarililjoista, esikoista ja tulppaaneista, mutta nyt ne eivät uutiskynnystä ylitä. Kohta yksi suurimmistä puutarhahaaveistani toteutuu: MAGNOLIAT ALKAVAT KUKKIA!
Olin pitkän viikonlopun saaressa ja kun sieltä tänään tulin kaupunkiin, tuntui, kun olisin ollut viikkoja pois. Mustarastaan poikaset olivat lähteneet pesästä ja lentelivät hölmistyneinä päin pergolaa, kaikki sipulikukat olivat alkaneet kukkia samaan aikaan ja ruusutkin olivat kaikki puhjenneet lehteen. Nurmikkokin oli kasvanut huristen niin, että leikkuuta oltaisiin jo tarvittu. Mutta vasta nyt illalla huomasin jotain todella mahtavaa. Japaninmagnoliani on nyt neljävuotias ja nyt se tekee ensimmäiset kukkansa. NELJÄ KUKKAA.
Olin aavistanutkin, että kukkia voisi olla tulossa, mutta ennenkin olen toivonut kukkia ja saanutkin sitten vain lehtiä. Lehtisilmut ja kukkanuput voivat olla vähän saman näköisiä.
Mutta riemu ei jäänyt vain tähän. Tähtimagnolian pinkki muoto (M. stellata Rosea) alkaa myös kukkia. Kuva on huono, mutta tuolta päästä pilkistää jo vähän pinkkiä.
Eikä kahta ilman kolmatta. Myös Leonard Messel on liittymässä kukkivien kaunottarien joukkoon yhdellä kukalla. Kyllä minua nyt hemmotellaan. Ehkä jo parahiksi äitienpäiväksi.
Anteeksi vain kaikki sivuutetut kevätkukkijat, jotka ette nyt saaneet osaanne, kun hössötän vain magnolioista. Olette tekin ihania.
Alkaa jo näyttää ihan kesäiseltä. Ai niin, vielä yksi suuri puutarhailon aihe on jaettava. Persikkapuuni on selvinnyt ensimmäisestä talvestaan ulkona ja tekee nyt lehtiä!
Minulla työleiri jatkuu. Valkoisessa puutarhassa on ollut vuorossa keskuspolun latominen sekä tontin reunaan taikinamarja-aidan viereen istutettu vapaasti kasvava aidanne näkösuojaksi. Alaselkä on aivan jumissa, mutta kaikki vaiva unohtuu, kun on tällaisia ihania onnistumisia!

6 kommenttia:

  1. Onpa ihanaa, kun magnoliasi voivat hyvin ja alkavat kukkia! Ihailin tänään Mustilan puutarhassa monia eri kukkivia magnolioita, mutta en kuitenkaan tohtinut ostaa, koska pihamaani on niin savista. Minkälaisessa maassa ja auringon/ varjon paikassa kasvatat magnolioitasi? Sinä olet kyllä etelämpänä, silläkin on iso merkitys. Ihanaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla nuo kasvavat metsäpuutarhassa, joka on talon eteläpuolella kivipaasipengerryksen suojissa. Maa on kuivaa ja hiekkaista, mutta olen sitä rodomullalla parannellut magnolioiden kohdilta. Sekä lisännyt paljon haravoituja lehtiä ja neulasia. Juurilla kasvaa maanpeittokasveja ja lähellä muita pensaita. Paikka aika aurinkoinen, mutta täynnä isoja mäntyjä, jotka vähän varjostavat. Savimaalla kannattaisi varmaan tehdä kohopenkki magnolioille. Uskon myös, että muiden kasvien seura suojaa hyvin näitä.

      Poista
  2. Wautsi, voin niin kuvitella riemusi ❤ Mukavaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta vuotta kun on odottanut, niin on kyllä tunnelma katossa. Hyvää äitienpäivää sinullekin!

      Poista
  3. Onpa hienoa! Äidilläni (III ja IV-vyöhykkeiden rajalla) on ollut muutaman vuoden magnolia, joka on aina talven jälkeen juuri ja juuri hengissä. Olisi ihana nähdä senkin joskus kukkivan, mutta taitaa olla niin menestymisvyöhykkeensä rajamailla ettei uskalla kukkia. Odotan kuvia magnolioistasi kun ne aukaisevat kukkansa. Ihanaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan olla, että se jonkin suotuisan vuoden jälkeen kukkiikin. Ja kestihän tämänkin japaninmagnolian kukintaan istutuksesta kolme talvea. Ehkä äidilläsikin joskus vielä odotus palkitaan. Juoksin heti aamulla katsomaan magnoliaa, mutta yllättäen ei ollut yöllä avannut nuppujaan 😁. Nyt se on ja lähdenkin ottamaan vähän kuvia...

      Poista