Erityisen ongelmallista tällä saaressa oli ennen viime kesän peura-aidan valmistumista löytää kasveja pihan varjoisempaan reunaan. Auringossa viihtyvät sentään peuroilta säästyvät mirrinmintut, oreganot, iisopit ja muut yrtit, mutta varjon puolella kaikki näytti olevan peurojen suurinta herkkua: kuunliljat, varjoliljat, piippuköynnös... kaikki yritykseni tuoda vehreyttä varjoon päätyi parempiin suihin. Ainoastaan lehtosinilatva ei näyttänyt kuuluvan ihan suosikkeihin, joten sen siementaimia on mukavasti levinnyt pihapiiriin.
Viime syksynä peura-aidan voimaannuttamana rajasin varjon puolelle istutusalueen kallion ja kiviaidan viereen, jonka sisään vanhat omenapuut jäivät. Tähän alueelle on unelmissani tulossa runsaasti kukkiva istutus - vähän niin kuin pihan toisella laidalla kukkivalla niityllä. Haluaisin siis kasveja sekaisin ja lomittain ja kaikki saisivat tietenkin kukkia ja olla kaupanpäälle vielä hyödyllisiä hyönteisille.
Viime vuonna toin yhden lehtoakileijan taimen ja tänään istutin kaupungista tuomani vaaleanpunaisen Heidi-nimisen lehtoakileijan. Olkaa hyvä, näyttämö on teidän! Risteytykää ja täyttäkää maa jälkeläisillänne.
Nauhuksista minulla ei ole mitään kokemusta, mutta nyt istutin lumikärhön juurelle kallionauhuksen. Sen pitäisi olla hyvä perhoskasvi.
Ilokseni löysin myös lehtoängelmän taimia ja niitä nappasin kolme mukaani. Ajattelin, että niiden hörhelöiset kukinnot olisivat kauniita sammaleista kalliota vasten.
Omenapuiden väliin toivoisin värikästä esikkomerta. Meren ensimmäinen pisara - suikeroesikko - on nyt löytänyt paikkansa.
Sydäntä niin lämmittää, että varjoliljat ja martagonliljat, jotka vuosi toisensa jälkeen syötiin, jaksoivat silti taas nousta. Myös piippuköynnös, joka kaluttiin vuosi toisensa jälkeen maanrajaan ja jota ei enää viime kesänä näkynyt, on kasvattanut hellyttävän puolimetrisen verson.
Varjon penkin keskellä on kahdet vanhat ruosteisen kottikärryt, joita olen ajatellut käyttää istutusastioina. Toisiin en ole vielä saanut porattua reikiä veden poistumisen varmistamiseksi, mutta nämä toiset olivat oikein sopivasti ruostuneet pohjastaan pienille reiílle. Laitoin tähän mukuloista kasvattamiani begonioita.
Yläkuva pikkumökin kuistilta paljastaa, kuinka rehevään kukkamereen on vielä hetki matkaa. Ehkä nyt kukkivat isotähtiputketkin innostuisivat talkoisiin ja tekisivät minulle siementaimia. Tai sormustinkukat, joita kylvin syksyllä maahan. Olen lisäksi viime syksynä istuttanut muistaakseni syysleimua, alla kuvassa kukkivaa sinileimua, kellukoita, kuunliljoja... Osa oli jakopaloja kaupungista ja osan - niin kuin kellukat - ostin varta vasten. Mitäköhän muuta tänne istuttaisi?
Kasvit ovat parhaimmillaan uskomattoman sitkeitä ja elinvoimaisia ja ne selviävät näköjään jopa peurojen aiheuttamista tihutöistä.
VastaaPoistaOsa kestää näköjään lähes mitä vaan ja osa heittää henkensä, vaikka kaikkensa yrittää 😉
PoistaSitkeä yrittäminen ja "toivoa ei heitetä" -mentaliteetti ovat puutarhurin elämää ylläpitäviä voimia. Kyllä sinun saaripuutarhasi vielä runsastuu, uskothan:)
VastaaPoistaUskon! Olen seitsemän vuotta uskonut, vaikka kaikki koko ajan syötiin. 😂 Ensi vuonna näyttää jo kivalta, parin vuoden päästä hyvältä ja viiden vuoden päästä upealta!
PoistaOnpa kasvisi sitkeitä. Kiva, että ovat vielä hengissä peuroista huolimatta. :) Tulee varmasti ihana kukkameri aikanaan nyt, kun peurat ei niin helposti pääse apajille. Ihanat nuo ruosteiset kottikärryt!
VastaaPoistaYllättävän sitkeitä ovat. Huomaa kyllä selkeän eron jo nyt, kun saavat kasvaa rauhassa. Täällä on isot varastot täynnä kaikkea mahdollista rojua. En ole kauheasti niitä puutarhassa hyödyntänyt, mutta nämä kottinärryt pääsivät nyt uusiokäyttöön.
Poista