torstai 4. lokakuuta 2018

Saniaispenkki 1.0

Eilen illalla saniaispenkkini alkoi vihdoin näyttää siltä, miltä olin sen mielessäni kuvitellut. Nyt on siis ensimmäinen versio 1.0 valmis. Käväisin ostamassa multaa Hong Kongissa ja törmäsin allastarjoukseen, jota en voinut ohittaa. 120 l piha-allas maksoi 30 euroa. Minun piti tätä allasprojektia siirtää keväälle, mutta kun allaskin tuli ostettua, en malttanut odottaa, vaan tartuin lapioon.


Saniaisalue on talon pohjoispuolella kahden ulkoseinän syvennyksessä pienen pyöreän aukion oikealla puolella. Olen aluetta varten kerännyt jo muutaman vuoden hauskoja puun paloja ja runkoja ja tehnyt pölleistä vähän korkeuseroja ja kohopenkkejä. Ihanaa, kun kerrankin on paikka, johon on voinut upottaa neulasjätettä kottikärryittäin.


Altaan reunoille asettelin oksia, rungon palasia ja kiviä. Vettä en vielä laittanut, antaa luonnon hoitaa se homma. Reunat jäävät vielä rumasti näkyviin, joten täytyy miettiä miten ne saisi kauniimmin häivytettyä.
 Kaivuutyö oli kerrankin helppoa. Paikka oli hyvin hiekkaista, eikä suuria puunjuuriakaan ollut. Kaivuutyön aikana maasta nousi iso kasa rakennusjätettä, mm. pala muurattua muuria. Mahtavaa! Oma pieni raunio sopiikin hienosti saniaspenkkiin.
Saniaisten istutusalueelle olen lisännyt isot määrät havupuiden ja lehtipuiden haravointijätettä. Lisäksi olen lisäillyt vähän saniaisen vaatimusten mukaan joko turvetta tai sitten ihan pussimultaa. Vielä pitäisi haravoida iso kasa havukatetta niiden juurille kosteutta pidättämään.
 Tässä paikalla tehtiin viime kesänä kaivuutyö ja sen jäljiltä jääneeseen sorakasaan oli ilokseni ihan itsestään alkanut kasvaa saniaisia. Mikä laji tämä nyt sitten onkaan. Näitä olen siirrellyt kasvamaan sinne tänne.
Tukholmasta ostin viisi saniaista, joita minulla ei entuudestaan ollut mm. ihanan ityhärkylän.
Puu on minusta niin kaunista vanhetessaan ja lahotessaan. Lahoava puu luo hyvät olosuhteet monenlaisille hyönteisille sekä tietenkin monille saniaisille.
Täytyy näitä lajeja joku kerta listata vähän tarkemmin. Varmaan nyt kymmenkunta erilaista saniaista täältä löytyy. Ensi keväänä olisi haaveena lähteä Viroon kasvimatkalle ja siellä taimistoon, joka on erikoistunut saniaisiin. Erityisesti haluaisin sellaisia pikkuruisia saniaisia, jotka voisivat kasvaa lahoavien runkojen päällä.  


Kasveja tänne mahtuu onneksi vielä lisää. Varsinkin tuo pölleillä rajattu kohopenkki ammottaa vielä hirvenkieltä lukuun ottamatta tyhjillään. Haluan lisäksi paljon kärsäkalloja ympäriinsä. Ne ovat ihan suosikkejani ja näyttävät sopivan omituisilta ja viidakkomaisilta. Ehkä tuohon aurinkoisempaan reunaan voisi laittaa myös kolmilehtiä. Altaassakin voisi joku vesikasvi olla. Lisäksi tekisi jostain syystä mieli lisätä kirkkaanpunaisia esikoita tänne. En tiedä, mistä tällainen idea on syntynyt, ehkä olen jonkun kuvan nähnyt jossain lehdessä. Suunnitelmat ja työt siis jatkuvat myös saniaispenkissä.

20 kommenttia:

  1. Siitä tulee hyvä, vähän rouhea, juuri niinkuin pitääkin. Ne kirkkaanpunaiset esikot olisivat valmasti se tarvittava piste iin päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rouhea sen minustakin täytyy olla. Sellainen vähän villiintyneen näköinen. Nyt täytyy enää löytää kirkkaanpunaisten esikoiden siemeniä jostain. Voisi hyvin tehdä pienet syyskylvöt.

      Poista
  2. Hieno! Sopii hyvin tonttinne metsäiseen ja kallioiseen maastoon. Käkkyräiset juurakot ja oksat ovat komeita ja ovat hyviä kavereita saniaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki alueet, jotka voi peittää havukatteeseen ovat erittäin sopivia pihaan. Noita oksia ja runkoja on ollut kiva keräillä.

      Poista
  3. Aah, miten ihanalta kuulostaa! Enno Talun paikka (se virolainen, varmaan se, johon olet menossa) olisi kyllä ihan toivekohde, siellä täytyy päästä joskus käymään! Jonakin vuonna hän oli myymässä Uudenkaupungin kukkamessuilla, se oli suorastaan lottovoitto. En vain tajunnut silloin ostaa heidän myyntipistettään tyhjäksi ;-)
    Näyttää jo nyt ihanalta, saniaiset ovat niin nättejä! Oma saniaistarhani tuli perustettua ehkä liian kuivaan, parin kuusen alle, ja etenkin viime kesänä moni saniainen menehtyi, toivottavasti niitä sieltä vielä kuitenkin nousee. Ehkä täytyy miettiä uutta, parempaa paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virossa olisi vaikka mitä kiinnostavia kohteita. Täytyy tehdä kunnon parin päivän täsmäisku sinne. Kuivuus tulee täälläkin olemaan varmaan pieni ongelma saniaisille. Koko pohjamaa kun on hiekkaista kalliota. Mutta nämä realiteetit eivät ennenkään ole estäneet 😉 Uskon että sinunkin saniaisia sieltä vielä nousee. Minullakin on muutamassa liian kuivassa paikassa saniaisia ja sieltä ne aina vaan nousevat.

      Poista
  4. Saniaiset sopivatkin enemmän kuin hyvin teidän puutarhaanne.
    Oletko miettinyt vaihtoehtoa täyttää puutarha-allas ja sen reuna-alue kokonaan eri kokoisilla isohkoilla kivillä. Allaspumppu altaan pohjalle mistä se kauniisti kierrättää veden kivien lomasta? Näin allaskin pysyy puhtaampana pitempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Niin se sopisi paremmin maisemaan. Ja kiviähän täällä riittää. Täytyykin tehdä vähän kokeiluja. Kiitos avusta.

      Poista
  5. Hienoja suunnitelmia! Saniaiset ovat kauniita ja eksoottisen näköisiä. Minäkin ostin muutaman saniaisen viime vuonna Mustilan taimipäiviltä, niiden kasvua on ollut mukava seurata. Nuo kuivuneet puunrungot ovatkin hyvä idea saniaispuutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin saniaisissa on jotain eksoottista. Lisäksi minua kiehtoo kaikki ikivanhat kasvisuvut, kuten magnoliat, neidonhiuspuu jne, joita on kasvanut maapallolla jo kauan ennen ihmistä.

      Poista
  6. En tiedä missäpäin Suomea asut mutta Mustilan taimipäivällä elokuussa on joka vuosi ollut saniaisiin erikoistunut myyjä Virosta, lajikkeita on ollut hänellä mukana vaikka kuinka paljon. Itseäni harmitta akun oma piha on liian aurinkoinen ja kuiva saniaisille. Olisi hieno tehdä vastaava paikka, omasi on erittäin onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan Mustilassa käynyt, vaikka ei täältä Turusta sinne kovin pitkä matka ole. Kiitos vinkistä! Täytyy muistaa.

      Poista
  7. Hieno kokonaisuus sinulla on tulossa. Minä olen myös jättänyt joitakin runkoja ja puun koukeroita mökkipihan yhteen penkkiin. Tikat tuppaa vain käydä niitä hajottamassa joitakin kokonaan juuri kun ne on parhaimman värisiä ja näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä on varmaan joitain herkullisia ötököitä. Kyllähän tuohon täytyy varautua, ettei tuo lahoava puu tuossa kovin kauaa kestä. Täytyy jatkaa vanhojen käppyröiden keräilyä.

      Poista
  8. Kaunis ja monipuolinen saniaispenkki. Visioita on hyvä aina noudattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Saniaisten maailmaan on ollut mielenkiintoista tutustua. En malta odottaa ensi vuotta, kun pääsen jatkamaan projektia.

      Poista