torstai 2. toukokuuta 2019

Hallanvaara!


 Yleensä en keväthalloista välitä. Eivät ne tänne korkealle kalliolle kiipeä. Tai jos kiipeävät, eivät ne koskaan tuhoa ole aiheuttaneet. Mutta nyt on erittäin huono hetki halloille. Minulla on kaikki arkajalat kukkapuut kukassa. Viime keväänä istuttamani persikka 'Maira' kukkii parhaillaan ihanin vaaleanpunaisin kukin.
 Siinä on vielä hurjasti nuppujakin. En olisi voinut kuvitella, että tämä jo ensimmäisenä keväänään kukkisi näin. Ehkä se oli tuo viime kesän hurja lämpösumma. Vaikka 'Maira' onkin ilmeisen talvenkestävä ja saattaa olla, ettei sen kukatkaan olisi ihan herkimpiä, en halua ottaa riskiä. Haluan nähdä 'Mairan' avaavan loputkin nupuistaan.
Ostin 'Mairalle' kaveriksi aprikoosi 'Tiinan'. Luin, että persikka hyötyy ristipölytyksestä ja vaikka pihan toisella puolella aloittelee muutamalla kukalla kukintaansa persikka 'Red Haven', oli alunperinkin suunnitelmissa istuttaa pihaan aprikoosi, joka siis myös voi pölyttää persikan. 'Tiina' oli jo valmiiksi kukassa, kun ostin sen.
 'Tiinan' ja 'Mairan' välissä kasvaa rungollinen punaherukka. Minusta tämä on aivan superkaunis näiden pikkuterttujensa kanssa. Vaikka en muita herukoita rupeakaan suojaamaan, ajattelin tämän olevan enemmän vaarassa, kun keikkuu rungon varassa ylempänä kuin toverinsa.
Nyt on puut pussitettu. 'Maira' sai tuplaharson ja muut kaksi ihan yksinkertaisen hupun päälleen. Onneksi ovat vielä pieniä, niin tämä onnistui vielä ihan hyvin.
Japaninmagnolia 'Vanha Rouva' sen sijaan on jo kasvanut niin suureksi, etten ala sitä suojaamaan. Harmi, sillä vaikka nuput pakkasta kestävätkin, ovat avautuneet kukat herkkiä hallalle. En ollut tästä yhtään kuvaakaan ottanut, kun kukat olivat vielä auki! Toivotaan, että kallio kestää taas kerran hallan kolkuttelut ja saan nauttia 'Vanhasta Rouvasta' vielä huomennakin. Tämä kuva ei todellakaan tee oikeutta tällä puulle.
Katsotaan miten käy. Tietoisen riskin olen ottanut, kun persikoita ja muita aikaisin kukkivia puita olen tänne istuttanut. Oletko sinä suojannut kasveja hallalta?

12 kommenttia:

  1. Voi, toivottavasti ihanat kukkivat puusi säästyvät hallalta.
    Minä en tapaa suojata kasveja hallalta, vaan joutuvat pärjäämään omillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimissaan olivat aamulla. Pakkasta oli yöllä ollut, sillä lasten muoviämpäreissä oli jäät.

      Poista
  2. En suojaa, kun kevät on täällä vasta ihan alkumetreillä. Mutta toivotan kyllä kovasti kallioiden suojaa ihanille kukkapuillesi ja koko puutarhalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallion painanteisiin kerääntynyt vesi ei ollut jäässä, mutta lasten ämpärissä oli. Kyllä tuo kallio lämpöä selvästi lämpöä öisinkin luovuttaa, ja tietenkin tuo korkeuserokin vaikuttaa. Magnolia näytti siltä, että käytettyjä nenäliinoja roikkuisi oksilla😋Se kevään kohokohta taisi olla siinä.

      Poista
  3. Huputin viime yöksi pikkusyreenin ja japaninvaahterat, toisesta tosin oli huppu lentänyt tuulen mukana painoista huolimatta. Pussitin lisäksi viime vuonna istutetun hubeinpihlajan, joka nyt tuskin on kovin arka, mutta harmittaa jos pitkälle kehittyneet nuput menevät ja eka kukinta jää väliin.

    Herukkapensaiden nuput hirvittävät, mutta niitä on aika hankala suojata, joten täytyy vain toivoa, että pärjäävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli aprikoosilla huppu irronnut osittain ja katkonut yhden oksankärjen. Täytyy sitoa tänään paremmin. Lähden huomenna mökille, joten täytyy jättää pussit varmaan päälle koko päiväksikin. Onneksi sunnuntaina pitäisi helpottaa.

      Poista
  4. Takatalvet ovat inhottavia. Toivottavasti kallio ja isot puut suojaavat arkoja ihanuuksiasi. Meillä ei onneksi vielä ollut kasvu ehtinyt kunnolla käynnistyä ja yöpakkasistakaan ei oltu päästy eroon, joten ehkäpä ei tule mitään tuhoja. Varaston kärhöille ja perennojen siemenkylvöksille kävin illalla laittamassa harsoa päälle, jos sattuukin tulemaan enemmän pakkasta mitä oli ennusteissa. Tekee mieli vetää verhot alas ja viettää koko päivä sisällä, kun lunta tuiskuttaa vaakatasossa ja maa on valkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmat ulkona kasvavat kyllä kestävät vähän pakkasta onneksi. Mulla unohtui oliivikin ulos viime yöksi, mutta senkin pitäisi vähän sietää pakkasta. Eiköhän tämä piha tämän kestä. Persikkasato voi vähän pieneksi kyllä jäädä 😊

      Poista
  5. Tällainen takatalvi ei lisää iloa odotetusta keväästä. Kyllä me jaksaisimme odottaa kevättä muutaman viikon kauemmin, jos sillä välttyisimme tällaiselta. Minullakin kukkapenkit täynnä ämpäreitä ja hallaharsoja, vaikka monet sanovatkin, että kasvit kestävät. Olen sen verran monta kertaa menettänyt palloesikoiden ja pikkusydänten kukinnan, että ainakin voi yrittää suojauksia. Toivotaan, että sinun kauniit pikkupuusi saavat jatkaa kukkimistaan ja ilahduttaa sinua vielä ensi viikollakin! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli jo koko huhtikuun niin lämmintä, että kaikki kasvit ruusuista kärhöihin ovat jo täydessä kasvussa. Onneksi pakkasastetta on ollut vain vähän ja muutaman tunnin yössä. Ja nyt pitäisi pahin olla takana.

      Poista
  6. Ai, sinulla jo puut kukkivat! Sääli heitä. Mökkipihalla hallaharsoja joidenkin kasvien päälle laitoin. Saapa nähdä, miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenat eivät vielä kuki, mutta kaikki muut kylläkin. Koristekirsikat kestävät näköjään aika hyvin pienen hallan. Toivotaan, että persikka ja aprikoosikin hallaharson sisällä. Ensi yönä saattaa hetkellisesti käydä pakkasella, mutta sitten pitäisi taas lämmetä.

      Poista