Pihan perintöä

Kun muutin taloon, oli piha aikamoinen ryteikkö. Koko paikka oli täynnä vaahteran ja pihlajan taimia ja vuohenputkea sekä siellä täällä lojuneita entisen terassin betonitiiliä. Onneksi huolimatta tauoista pihan hoidossa on muutamia pihan alkuperäisiä kasveja säilynyt. Olen tosi kiinnostunut puutarhahistoriasta ja oman pihan ja alueen kasveja tarkkailemalla voi hyvin nähdä, mitkä ovat olleet ne rakennusaikakauden suosikkikasvit.

 Muutama vuosi sitten huomasin jotain keltaista ryteikössä, jota en ole vielä kunnolla raivannut. Siellähän oli kypsiä ruusukvitteneitä. Pensas kasvaa heinikön ja villiruusujen keskellä ja kukkii kirkkaasti ja komeasti ja tekee hedelmiä.  

 Myös tämä kaunis syreeni on vahaa perua. Sen runko on jo paksu ja kippurainen ja lehtiä on vähän harvassa. Samoja kasveja on istutettu kaikkialle naapurustoon. Siellä täällä näkyy kukkivia ruusukvittenejä ja tätä samaa syreeniä. Suosittuja on aikanaan olleet myös vaaleanvioletteina kukkivat alppiruusut. Meidänkin pihasta sellainen löytyy, tosin hyvin kitulias sellainen. Meidän kadulla näyttää suosiossa olleen myös kultasade (joita kadehdin aina kukinta-aikaan), juhannusruusu sekä hanhikit. Trendipuu näyttäisi alueen rakentamisaikana olleen siperianlehtikuusi. Isoja hevoskastanjoja on jouduttu viime vuosina useasta pihasta kaatamaan.

 Myös joitain perennoja on säilynyt pihassa. Tarhatyräkki oli ensin kitkettävä inhokki, mutta sitten luovutin ja annoin sille mahdollisuuden ja nyt se on minusta todella hieno. Muita alueen ja meidänkin pihan perinneperennoja ovat vuorikaunokki, keltapäivänlilja ja valitettavasti vuohenkello. Sitä on varmasti joku onneton joskus istuttanut pihaan ja nyt koko naapurusto kitkee kitkemistään.

 Jääköhän minun kasveistani mikään jälkeeni ja askarruttamaan uusia asukkaita. Persikat, aprikoosit ja magnoliat varmaan jokin hankala talvi korjaa. Ehkä kuunliljat ja isotöyhtöangervot jäävät sitkuttelemaan vuohenputkien ja vuohenkellojen jalkoihin, jos puutarha joskus joutuu heitteille.

 Nuo vanhan talon kivijalasta tehdyt pengerrykset ja raja-aita sen sijaan jäävät taatusti pihaan seuraavillekin polville. Niistä ei helpolla eroon pääse.

 Löysin muuten vanhan alppikärhönkin tontin rajalta viime vuonna. Siellä se kukki muutamalla sinisellä kukalla täysin unohdettuna vasten ruostunutta verkkoaitaa. Kuvasssa tuoreemmat alppikärhötulokkaat aloittelevat kukintaansa. Villiviini on selvästi yleisin köynnös alueen vanhoissa pihoissa. Monella sellainen kasvaa huikeisiin korkeuksiin pitkin isoja mäntyjä. Minäkin olen muutaman istuttanut mäntyä vasten. Näky on hieno erityisesti ruska-aikaan.

Tämä ei mitenkään liity pihan perinnekasveihin, mutta oli pakko ottaa kuva tupastiarellasta. Se loistaa kuin tähti varjotarhassa.

Ja tämä viimeinen kuva ei liity yhtään mihinkään. Sateet piiskasivat tulppaanien lakastuvat terälehdet maahan ja lapsilla lähti näköjään luovuus heti lentoon. Nyt minun harmonisen valkoisen puutarhan tuijapallot ovat kuin joulukuuset. Tähän on hyvä lopettaa illan puutarhakierros ja pohdinnat puutarhan menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Lapset tarvitsevat iltapalaa.