Onneksi on kuistilla muutama uusi jouluruusu kukkimassa. Tämän ihanan jättiläisen löysin Flöristä. Se pääsee ensi keväänä penkkiin, jos vain muistan kastella sitä tarpeeksi. Joskus minulta keväisin pääsevät jouluruusut kuivahtamaan kuistilla.
Oli pakko lähteä pitkästä aikaa puutarhaan etsimällä etsimään, eikö sieltä mitään kukkivaa tänä jouluna löydy. Lunta ei ole ollenkaan ja puutarhan pääväri ei ole edes ruskea, vaan ihan vihreä. Osa ruusuistakin on vielä vihreissä lehdissä. Löytyihän sieltä kukkiviakin kasveja. Orvokkeja tietenkin.
Orvokit eivät pienistä pakkasista piittaa. Aika jännä silti, että ne täällä ovat ihan kukassa. Onhan tässä ollut koviakin pakkaspäiviä aina välillä. Ehkä alapihan pienilmasto on sitten aika lämmin.
Tänään tein vielä viimeiset joululahjat valmiiksi. Pikkulinnut saavat tänä jouluna itsetehtyjä rasvapalloja. Näitä on kiva viedä joulutuliaisiksikin. Eivät jää nurkkiin pyörimään vaan menevät parempiin suihin. Oman pihan tintit ainakin jo kävivät rohkeasti maistelemassa joululahjojaan.
Kuistilla kukkivat isältäni saamat puusta tehdyt joulukukat. Niiden kukinta-aika tulee voittamaan jopa orvokitkin.
Ihanaa joulua kaikille ! Ensi vuonna jatketaan !