Syksyllä aloittamani saniaisalue ei oikeastaan saanut alkuaan siitä, että olisin ollut kovin kiinnostunut saniaisista. Ei ainakaan alun perin. Näin jossain puutarhalehdessä jutun kantopuutarhasta (eng. stumpery) ja innostuin kovasti kun päädyin googlailemaan asiaa enemmän. Kantopuutarhassa kannot, rungot, oksat ja muut puunosat luovat luonnollista ympäristöä, jonne saniaisia ja muita varjossa viihtyviä kasveja istutetaan. Kantopuutarhat olivat hyvin suosittuja viktoriaanisessa englannissa, ja googlaamalla sanoilla stumpery tai loggery löytyy aivan ihania inspiraatiokuvia.
Minulla ei harmi vaan ollut kantoja, kun aloin kantopuutarhaa rakentaa. Mökillä pidämme metsäämme luonnontilaisena ja sieltä kyllä löytyisi vaikka kuinka myrskyissä kaatuneita runkoja ja maasta törröttäviä kantoja, mutta en ole ajatellut edes ehdottaa sellaisen raahaamista tänne kaupunkiin.
Ihan rehellisesti sanottuna mieheni on jo nyt äärimmäisen kärsivällinen touhujeni kanssa, joten en viitsi ihan loputtomiin häntä kiusata esimerkiksi pistämällä häntä kyyditsemään puolilahoja puunkantoja veneellä. Onneksi talvimyrskyt katkovat isoja oksia täällä kaupungissakin ja ojasta löysin yhden tosi lahonneet hienon rungonpätkän, jonka sain talvella vedettyä pulkalla pihaan.
Saniaisten ja muiden varjokasvien joukosta löytyy niin paljon kaikkea uutta ja erilaista, että tämän alueen rakentamisessa riittää riemua vielä moneksi vuodeksi eteenpäin.
Olen maanantaina lähdössä työmatkalle Skotlantiin ja toivon todella, että palavereiden lisäksi minulla olisi hiukkasen aikaa tehdä tutkimusmatkoja ympäristöön ja kurkkia ihmisten pihoihin. Unelma olisi tietenkin ehtiä käymään puutarhamyymälässäkin. Vähintäänkin täytän taas lentolaukkuni puutarhalehdillä. Toivotaan siis löysää vierailuagendaa ja paljon uutta inspiraatiota.
