torstai 15. huhtikuuta 2021
Sen seitsemää sorttia kevätkurjenmiekkoja
Kallion kevätkurjenmiekkakukinta on huipussaan. Paras ottaa kuvia ennenkuin on myöhäistä.
Näitä löytyy minulta sinisen ja violetin eri sävyissä.
Kaunein on minusta tämä taivasnsininen lajike.
Violeteista löytyy dramaattista tummaa ja vähän punaisempaan taittavaa.
Kasvaa täällä tätä perinteistäkin syvän sinistä kaunotartakin.
Laskin, että löytyisi seitsemää erilaista. Kaikilla on kauniit nimikkeetkin, mutta enpä niitä muista, enkä ole minnekään kirjoittanut, enkä kyllä niistä nimistä juuri nyt niin välitäkään. Ilta-auringossa nämä kauniit pikkuruiset eivät nimiä tarvitse.
Krokukset huutelivat vielä perään, että kuvaisin heitäkin, vaikka kukat ovatkin tältä päivältä sulkeutuneet. Kova kuhina kävi tänään kukissa, kimalaisia ja mehiläisiä ja kukkakärpäsiä pörräili ympäriinsä. Myös nokkos- ja sitruunaperhoset kävivät ihastelemassa krokuksia. Nekin ovat siis ilta-aurinkokuvansa ansainneet.
keskiviikko 7. huhtikuuta 2021
Ja paketista paljastuu...
Tässä on taas etätyön iloja. Kun muut lähtivät töihin ja kouluun, jäin kuistille kahvikupillisen kanssa avaamaan eilen noutamaani pakettia. Ette varmasti arvaa, mikä iso paketti ilmareijillä Hollannista kevään kynnyksellä voisi sisätlää...Jännitys tiivistyy...
SIPULEITA! MUKULOITA! JUURAKOITA!
Minun luottopaikkani on Eurobulb, josta olen jo vuosia tilannut keväisin ja syksyisin täytettä puutarhaan. Varoituksen sana kuitenkin on paikallaan. Sivuilla vierailu saattaa johtaa räikeisiin ylilyönteihin. Vuosi toisensa jälkeen.
Tilasin paljon daalian juurakoita, sillä aion laittaa pari vuotta sitten rakentamani kasvilavat lasten leikkipaikan ympärillä täksi kesäksi täyteen kukkia.
Vähän varjoisemmassa kohdassa olevaan lavaan tulee begonioita, joita on helppo kasvattaa mukuloista. Lisäksi tilasin lavoihin laitettavaksi gladioluksia, freesioita ja sitten vähän harvemmin nähtyjä neriinejä, ixioita ja babianoja.
Koululle vien isoon ruukkuun sinisarjoja, kannoja ja amarylliksen ja kriinumin, joita ajattelin koittaa sisäkukkina.
Nämä pussit laitan heti esikasvatukseen kuistille. Tässä on metsäpuutarhaan tulossa kalloja, kärsäkalloja, jumaltenkukkia, kolmilehti ja uutena kokeiluna muutama Roscoea. Niitä aijon koittaa vähän varjossa olevaan kivikkoon, jonka ajattelin rakentaa tänä kesänä.
Tästä pussista ei ollut mitään hajua. Aina pitää joukkoon mahtua yksi mysteeritilaus. Onnksi on google, joka paljasti, että kyseessä on kalliokielo. Ei siis niin mysteerikasvi kuitenkaan.
Kyllä nyt taas jaksaa tehdä töitä. Kahvikin ehti jäähtyä, kun availin ja järjestelin aareitani. Kahviin oli muuten tipahtanut kirva. Kevään ensimmäinen kirva kahvissa. Ihanaa. Yllä vielä jotain silmäniloa tähän muuten paperinruskeen postaukseen; tammikuussa multiin kuistille laittamani aletulppaanit ovat pian lopettelemassa kukintaansa.
Eilen leikkasin kahvitaolla taikinamarja-aidan valkoisesta puutarhasta. Laitoin oksanpäitä veteen kuistille ja nyt niissä on jo lehdet aukeamassa. Kevään voima on mahtava!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)