Nyt se on alkanut! Kylvökausikuhinat, esikasvatuselämykset, taimitouhotukset, koulintakohkaukset. Tänään kuopuksen päiväunien aikana kylvin ensimmäiset vuoden 2017 siemenet. Olo on juhlallinen.
Aamulla käväistiin rautakaupassa ostamassa raivaussakset tulevan hedelmätarhan raivauksiin. Liian lähellä puutarhatyökaluhyllyä olivat siemenhyllyt. Ne vetivät magneettina puoleensa ja kärryyn päätyi pari pussia siemeniä. Liian lähellä siemenhyllyä oli taimikasvatustarvikehylly. Se veti magneettina seuraavaksi puoleensa. Sieltä hyppäsi kärryyn nämä suloistakin suloisemmat minityökalut.
Lisäksi valikoimaan oli tullut muovisia minikasvihuoneita, jotka olivat tyylikkäissä puisissa kantolaatikoissa. Pakko ostaa. Kaksi kappaletta. Lisäksi ihan ohimennen nappasin vielä valkoisia nimikylttejä kärryyni. Niin ja pari puutarhalehteä.Sitten kassan kautta kahvilaan lounaalle.
Yritän kovasti pitää taimikasvatuksen hallinnassa tänä vuonna. Panostaa laatuun, enkä määrään. Täältä voit lukea viime vuoden tunnelmia epäonnistuneista taimipuuhista.Suunnitelmissa on kuitenkin niin monta uutta istutusaluetta, että pakko vähän itse kasveja kasvattaa. Tällaiselta hillitty kasvatussuunnitelmani näyttää tällä hetkellä:
Helmikuu: kuukausimansikka (hedelmätarhan reunuskasviksi)
Maaliskuu: valkotupakka (tuoksupenkkiin)
Huhtikuu: sormustinkukka (muotopuutarhaan)
Toukokuu (suorakylvöt): tuoksuherne, illakko, tuoksureseda, mirrinminttu (tuoksupenkkiin), kirjolupiini (muotopuutarhan)
Tomaatit ja chilit ostan taimina niinkuin basilikan ja muutkin kasvihuoneen asukkaat. Kesäkukat olen suunnitellut ostavani pieninä esikasvatettuina taimina. Nyt pitäisi siis kuukausi odottaa, ennenkuin pääsee seuraaviin kylvöihin.... apuaaa!

