Valkoisen puutarhan ensimmäinen vuosi

Olen kertonutkin blogissani keväällä aloittamastani valkoisesta puutarhasta. Talon itäpäätyyn olen jo kauan halunnut alueen, jossa olisi vain valkoisia kukkia. Nyt olen saanut hommat jo melkein tältä kesältä valmiiksi.

Polun ladoin vanhoista betonilaatoista, joita löytyi erinäisistä pinoista ympäri pihaa vanhan pation purun jäljiltä. Aika jännäksi meni, mutta löysin kuin löysinkin tarpeeksi laattoja. En tehnyt mitään pohjatöitä, koska ajattelin ensin vain varmistaa, että laattoja on tarpeeksi ja sitten tehdä työn kunnolla. No, arvaa jaksanko. Ja nyt tuo vähän vinksallaan oleva tyyli on alkanut miellyttää silmääkin. Haluaisin tämän puutarhan tunnelman olevan vähän surumielinen ja salaperäinen. Ehkä vähän rähjääntynytkin. Kuutamopuutarha - niin kuin yhdessä artikkelissa valkoista puutarhaa kuvailtiin.

Valkoista puutarhaa ympäröi keväällä istuttamani taikinamarja-aita ja alkuun tarkoitus oli vain täyttää perennoilla aidan ja polun väliset alueet. Mutta se alkoi näyttää oudolta. Liian pitkulaiselta ja lattealta. Tajusin, että istutukseen tarvitaan jotain korkeuttakin tuovaa. (muutakin kuin jättimäiset männyt) Olikin kova päänvaiva keksiä pieneksi jääviä valkoisena kukkivia puita, jotka viihtyvät puolivarjossa. Päädyin hillittykasvuisiin omenapuihin, joita istutin symmetrisesti kulmiin ja keskelle yhteensä viisi erilaista. Yhden kulman jätin tyhjäksi mahdollista keinua varten.

Tämä kesä oli vihoviimeinen keväällä istutettujen taimien kannalta, mutta onneksi tämän alueen varjoisuus pelasti suurimmilta menetyksiltä. Erilaiset valkoiset syysleimut ovat vieneet täysin sydämeni.

 Koska perennat olivat tänä vuonna vielä niin pieniä, kylvin joka puolelle aluetta valkoista kesämalvaa. Aivan ihana! Iti ja kukki äärettömästä kuivuudesta huolimatta. Tätä laitan ensi vuonnakin.

 Myös valkotupakka sopii tänne. Esikasvatin näitä taimia ja nekin viihtyvät ja tuoksuvat mahtavalta. Ainoa ongelma on se, että ne lakoavat helposti ja tarvitsevat mielellään jotain nojailtavaa.

Valkoisia isotähtiputkia minulla on  myös jokunen täällä. Ne ovat tällaisia hiljaisia ja vaatimattomia, mutta niin suloisia ja kukkivat ihan älyttömän pitkään.

 Kyläkurjenpolvi Laura kukki myös lähes koko kesän hurmaavin kerrotuin valkoisin kukin. Aivan täydellinen tänne. Taimet olivat niin valtavia, kun ostin niitä, että jaoin ne jo istutusvaiheessa ja nyt täällä onkin jo mukava määrä Lauroja.

 Yksi suosikkini ovat myös alpit. Kuvassa syysalpi. Alpit eivät kuivasta kesästä ihan hirveästi tykänneet ja ovat aivan miniminipieniä. Niiden kukat ovat kauniin lunnonkukkamaisia ja odotan kovasti, että ne kasvaisivat vähän komeammaksi.

 Ehkä joku tarkkasilmäinen bongasi hieman valkoisesta poikkeavaa kukintaa ensimmäisessäkin kuvassa. Tilasin valkoisia kerrattuja mukulabegonioiden mukuloita keväällä, jotta saisin ympyrän reunoille yhtenäiset koko kesän kukkivat istutukset. Upeasti ovat kukkineet ja kasvaneet, mutta tämä väri on ehkä vähän liian oranssi valkoiseksi :D En ole niitä raaskinut poiskaan ottaa, koska muuten ovat AIVAN IHANIA! Lohenpunaisia ja erisävyn oransseja. Voi kun nämä saisin talvetettua ja viihtymään ensi vuonna mökillä omenapuiden alla.

 Kukat ovat aivan valtavia ja välillä oksia napsahtelee poikki niiden painosta. En ole näitä yhtään kastellut tai lannoittanut koko kesänä, eli sinänsä loistava kasvi. Vielä kun näitä saisi oikeasti valkoisena.

Tässä vielä kuvaa toisesta suunnasta otettuna. Ympyrän tein kivituhkasta ja reunustin sen pihan kivillä. Tuohon oikeaan alakulmaan pitäisi tosiaan ostaa keinu. Olen yhden metallisen koristeellisen kahdenistuttavan keinun löytänyt netistä, mutta sen hinta hieman vielä hirvittää. Ympyrän keskelle haussa on lintujen juoma-allas.  Vielä täytyy tietenkin istuttaa valtavasti valkoisia sipulikukkia kevään iloksi ja ehkä taimi-aleista saattaa jotain pientä löytyä. Ensi vuonna valkoinen puutarha on jo varmasti paljon valkoisempi ja jännittävämpi kuin tänä vuonna.

Mutta hyvään suuntaan ollaan joka tapauksessa menossa. Viime syksynä paikka näytti tältä.

Ja viime elokuussa otetuissa kuvissa tältä

Aika hienoa nähdä, miten täysin tarpeeton ja tylsä talon pääty muuntuu kauniiksi kuutamopuutarhaksi.

Terveisiä taistelutantereelta

 Luulin viime kesänä loputtoman taistelun peuroja vastaan olevan ohi, kun pystytimme saaressa koko mökin pihapiiriä ympäröimään kaksi metriä korkean riista-aidan. Toiveajattelua - niin kuin jo loppukesästä jouduin toteamaan, kun omin silmin näin peurojen hyppivän aidasta yli. Vedin vielä keltaista muovinarua aidan yläpuolelle noin puolen metrin korkeuteen ja olin taas tyytyväinen - nyt ne eivät enää tästä yli tule.

RIP ihana jättikurpitsani

 Tänä vuonna alkukesä näyttikin hyvältä. Ensimmäistä kertaa koskaan tulppaanit kukkivat, samoin varjoliljat. Piippuköynnös kasvatti varovasti kuuden syöntivuoden jälkeen pieniä lehtiä. Koko puutarha alkoi vihdoin näyttää puutarhalta.

Naapurilta saatu vanha daalianjuurakko ei tänä vuonna kuki

 Heinäkuun lopulla huomasin ensimmäisen epätoivotun vierailun tapahtuneen. Mansikka-amppelit oli koluttu. Myös keväällä istuttamani maa-artisokat töröttivät ilman lehtiä. Aidassa oli vuoto! Kävin aidan läpi ja löysimmekin kohdan, jossa joku uskalias yksilö oli ilmeisesti yrittänyt hypätä aidan yli, mutta mätkähtänyt sen päälle. Koko aita oli siitä kohtaa mutkalla ja jokaikinen sinkilä, jolla aita oli kiinni pumppuvajan seinässä oli singonnut irti. Korjasimme aidan.

Maa-artisokan piti kukkia loppukesästä keltaisin kukin

 Perjantaina, kun tulimme taas saareen, oli tapahtunut täystuho. Kaikki syöty. Jopa pionit, jotka yleensä eivät maistu. Pelkkiä rankoja törrötti ympäriinsä. Keitin kahvit ja päätin ajatella asiaa vasta seuraavana päivänä.

Toinen kurpitsa koki myös kovan kohtalon

 Mutta sitten ne tulivat kesken kahvinjuonnin pihaan. Kaksi peuraa mutusteli pudonneita omenoita tyytyväisenä muutaman metrin päässä ikkunoista. Mieheni hiippaili pihaan ja säikäytti peurat, jotta näimme, mistä kohtaa aitaa ne tällä kertaa pääsevät puutarhaan. Heikko kohta oli taas löytynyt. Yhdessä reunassa oli käytetty vanhaa verkkoaitaa, joka olikin vain 180 cm korkeaa. Siitä ne kumpikin hyppäsivät yli.

Syömisen lisäksi ärsyttää se, että kaikki penkit ja lavat on tallottu ja täynnä sorkanjälkiä

 Minä join lisää kahvia, mutta mieheni meni kiinnitti toisen kerroksen verkkoa vanhan matalamman kohdan päälle. Nyt aidan korkeus siinä reunassa lähenteli jo neljää metriä.

Mansikkamaan verkot revitty riekaleiksi ja taimet syöty. Oikealla entinen kesäkurpitsa.

 Mutta eipä mennyt montaa tuntia, kun ne samat kaksi peuraa olivat taas pihassa. Ei kun hiippailemaan taas pihaan. Nyt  toinen peura juoksi kallion päälle ja katosi. Toinen juoksi nelimetrisen aidan luokse ja katosi. Tällä kertaa kumpikin aidan alitse! Anna mun kaikki kestää!

Vastaistutetut taimet on nypitty juuripaakkuineen ylös syöminkien yhteydessä

 Koska aita on rakennettu kalliolle, se on viritetty rakennusten ja puiden avulla pystyyn, eli emme lähteneet poraamaan kallioon reikiä tai valamaan sementtiä. Virhe! Aitammehan vuosi joka puolelta. Ylhäältä ja alhaalta. Kärsivällisesti mieheni raahasi painavia lankkuja kiinnitti aidan alareunat niihin.

Vastaistutettu kirsikkapuu turvahäkissään

 Kun aita on ilmeisen voimaton, täytyy palata taas vanhaan eli kasvien suojaamiseen kasvupaikallaan. Uusi kirsikkapuuni saikin järeän häkin ympärilleen. Samoin täytynee tuo rastasverkko mansikkamaan suojana korvata kanaverkolla. Taistelu jatkukoon!
Mutta jotain positiivista tähän loppuun. Kasvihuoneeseen peurat eivät ole vielä onnistuneet murtautumaan ja nyt saimmekin korjata ensimmäisen vesimelonisadon.

Olivat muuten tosi makeita ja rapeita.

Toinen ilonaihe on se, että peurat eivät olleet syöneet jättikurpitsaani, vaikka lehdet olivatkin maistuneet. Ehkä kurpitsani olisi kasvanut isommaksi, mutta tuskin ilman lehtiä. Niinpä toin kurpitsan kotiini ja punnitsin: 8 kg. Lupasin kaivertaa tästä lyhdyn halloweeniksi.

Tänä aamuna sain seurata suloisen mäyrän touhuja puutarhassa. Se tonki ja mönki ympäriinsä aamun hämärissä ja mutusteli pudonneita omenoita. Kaksi mustarastasta seurasi sen kannoilla ja nokkivat innokkaasti kaikkia tonkimiskohtia. Onneksi aitamme ei ole mäyränpitävä.

Ruukkuja, ruukkuja, ruukkuja

Kohta saa taas aloittaa ruukkujen raahaamisen kuistille talvehtimaan. Tai ensin täytyy raahata kuistilla kesää viettäneet huonekasvit sisälle. Huonekasveja ja ulkoruukkukasveja onkin kertynyt aika suuri määrä. Kävin vielä ottamassa osasta vähän kuvia.

Kesällä pyysin vanhinta poikaa ruukkujen hoitajaksi, kun me olimme saaressa monta viikkoa. Täytyy myöntää, että vähän jännitti tulla kotiin kolmen viikon helleputken jälkeen, mutta huoleni oli turha. Ruukut oli kasteltu päivittäin, eikä yhtään menetyksiä ollut tullut. Päin vastoin. Paremmilta kasvit näyttivät kuin koskaan minun hoidossani.

Omassa hoidossani viikuna pudotti hedelmänsä jo alkukesällä. Nyt se teki yllättäen taas uudet. Jos joku tuntee aitoviikunan sielunelämää, voisi avata vähän minullekin. Se tekee näitä hedelmiä ihan miten sattuu ja sitten se pudottelee niitä. Emme ole vieläkään monen yhteisen vuoden jälkeen samalla aaltopituudella.

 Banaani kasvaa hyvin voimakkaasti. Viime vuonna tämä oli ihan pikkuruinen kaveri ja nyt tarvittaisiin taas uusi ruukku. Nyt saa kyllä talven yli mennä tässä vanhassa. Banaani viihtyi hyvin kuistilla yllättävän kylmässäkin. Kirvat olivat vaan liian mieltyneet siihen ja sen suuret lehdet olivat ihan tahmeat koko talven.

 Ruusut kukkivat vielä kauniisti ruukuissa. Yritän talvettaa nämä ruukkuruusut pimeässä puutarhavarastossa. Olen runkoruusuja talvettanut kuistilla, mutta ne eivät vaivu levolle siellä lainkaan ja sitten keväällä ne tulevat niin täyteen kirvoja, että koitan nyt talvilepoa pimeässä. Taustalla töröttävä buddleijan kukinto haisee ihan hirveälle. Sen pitäisi houkuttaa perhosia tuoksullaan, mutta omaan nenääni tuoksu on kuin pöydälle jääneet pilaantuneet luumut. (nekin varmaan houkuttaisivat perhosia). Minulla on buddleija myös ruukussa, mutta tämän kuvassa olevan yksilön istutin syksyllä maahan ja se talvehti hyvin. Ehkä teen saman tuolle ruukussa vielä kasvavalle.

 Nyt tuli oikosulku, en muista mikä tämän nimi on. No, samapa tuo. Tämä on jo monta vuotta vanha ja on hyvin viihtynyt talvet kuistilla Nyt sen vieruskaverina oli alkukesästä itulehti ja pikkuitulehtiä kasvaakin nyt soma joukko sen juurella. Jos joku tarvitsee itulehtiä, niin täältä saa! Keräsin kesäksi pienemmät ruukut pöydälle ryhmäksi, jotta ne olisi helpompi muistaa kaikki kastella ja itulehti levittäytyi lähes kaikkiin ruukkuihin. :D

 Luulin talvella menettäneeni maljaköynnöksen, mutta se onneksi elpyikin talven koitoksista ja kasvoi ja kukki hurjasti. Se on vallannut viereisen sitruunan, joka sekin nautti helteistä ja kasvattelee nyt ihania pikkusitruunoja.

 Jurossa rivissä plumeria, kolibrikukka ja joitain flamingokukkia. Plumeria on toinen liian eksoottinen kasvi minun ymmärtää. Se pudottelee välillä kaikki lehdet ja sitten kasvattaa ne takaisin. En oikein myöskään tiedä, pitäisikö se talvettaa kuistilla vai sisällä. Viime talven se vietti sisällä. Sen haluaisin todella joku päivä saada kukkimaan.

 Tämä istutus meni aivan mönkään. Villiviinin piti lähteä kauniisti kiipeilemään valkoista seinää pitkin ja etualalla olevien ruusujen ja heliotrooppien piti kauniisti kukkia etualalla. Nyt villiviini peittää kaiken alleen ja rötköttää tuollaisena kasana kaikkien päällä. HÖH!

 Pikkuhiljaa alan vaihtaa portaiden ruukkuihin syyskukkia. Varsinkin nuo härmääntyneet äitienpäiväruusut saavat siirtyä penkkiin ja niiden tilalle olen ostanut syysastereita sekä tulilatvoja.

 Sisääntulossa keisarinelämänlangat eivät enää kuki. Ne kasvoivat kivaksi portiksi vasten lumikärhöä. Kukinta vain loppui turhan aikaisin. Lieko lannoitusta ollut liian vähän.

Pieni pelargonikokoelmani matkusti kanssani banaanilaatikossa saareen kesän alussa ja nyt sieltä takaisin. Ihana kolantuoksuinen tuoksupelargoni avasi nyt ensimmäiset kukkansa. Voi, kun saisin nämä kaikki hyvin talvehtimaan. Mukavaa elokuun viimeistä viikkoa. Pian alkaa syyskuu ja syksyn tohinat.

Hyötykasvien hyökkäys

Lomat ovat ohi ja maanantaina alkoivat työt, esikoulu, lukio, päivähoito ja tietenkin blogin kirjoittaminen kesätauon jälkeen. Jotenkin vain helteen sulattamalla päällä oli vaikea saada samaan aikaan yhteen paikkaan kamera, tietokone ja toimiva nettiyhteys. Ainakin yksi kolmesta puuttui aina. Kesä oli aivan ihana (en puhu mitään kuivuudesta) ja tuntui superpitkältä, kun ensimmäiset kunnon kesäkelit alkoivat jo toukokuussa. Keväällä sainkin paljon pihassa tehtyä ja nyt kun ilmat ovat viilenneet siedettäviksi ja uusia kasveja uskaltaa jo pikku hiljaa istutella, olen taas tarttunut toimeen myös puutarhassa. Mutta projekteista myöhemmin. Nyt haluan näyttää teille jotain omituista.

Keväällä tein talon pohjoispuolelle polkuja ja istutuksia ja jossain vaiheessa istutuksia kitkiessä nenääni lehahti tuttu tuoksu, josta ei voinut erehtyä: tomaatti. Ja kyllä vain, maanpeittoperennojen ja saniaisten juurella kasvoikin muutama pikkuinen tomaatintaimi. Annoin taimien jäädä paikoilleen, koska halusin nähdä, mitä niistä tulee ja tulihan niistä. Tuo rötkäle, joka makoilee polun yllä on yksi näistä taimista. Isoja raakileitakin siinä on.

Salapoliisina aloin tutkia tapausta tarkemmin ja löysin tomaatintaimia ihan joka paikasta, jonne olin keväällä uusia istutusalueita tehnyt. Tässä ennakkoluuloton kasviyhdistelmä pohjoisseinältä: pähkinäpensas, kuunlilja ja tomaatti.

 Nyt olen löytänyt myös kasvin, joka minusta näyttää ihan kurkulta tai joltain kesäkurpitsalta. Mitä ihmettä!

Lisäksi ympäriinsä kasvaa hirssiä, joka on kyllä aivan superkaunis.

Tämäkin kasvi näyttää silmääni ihan paprikan tai chilin taimelta.

Kuka istuttaa hyötykasveja puutarhaani? Mikä kummallinen mysteeri minulla onkaan käsissäni. Hirssin arvoitus ratkesi fb-ryhmän avustuksella. Siellä joku ensinnäkin tunnisti kasvin ja kysyi, olenko kenties ruokkinut lintuja talvella seoksella, jossa on hirssiä. Olen. Eli arvoitus on hirssin osalta ratkaistu. Mutta entä nämä muut? Tilasin keväällä suursäkin multaa paikallisesta maanrakennusyrityksestä istutuksiani varten ja aluksi mietin, voisiko tämä multa olla peräisin paikasta, jossa olisi viljelty kasvihuonevihanneksia. Tämä kyllä alkoi tuntua vähän kaukaa haetulta, joten olen nyt päätynyt syyttämään tapahtuneesta lämpökompostoriani. Ehkä lämpötila ei ole ihan tasaisesti ollut talven mittaan kuuma ja syömiemme tomaattien ja muiden kasvisten siemeniä on säilynyt itämiskykyisenä. Nämä paikat, jossa kasveja on ovat nimittäin sellaisia, joihin levitin maanparannukseksi kompostista multaa. Mitäs te veikkaatte? Vai käykö naapuri öisin istuttamassa tomaatteja tontilleni? Onko lintu tipautellut nokassaan siemenet? Veikkauksia otetaan vastaan.

Hassua sinänsä, että itse aina huolella esikasvatan tomaatit kasvivalon alla jo maaliskuussa. Lannoitan niitä säännöllisesti ja kastelen koko ajan. Mutta ilmeisesti tomaatin voi myös suorakylvää avomaalle ja jättää kuukaudeksi ilman vettä. :D