keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Köynnöshortensiassa surisee

Köynnöshortensia on kasvanut kahden mökin välisessä istutusalueessa muistikuvien mukaan 30-40 vuotta. Se on pitkä aika. 30 vuoden päästä suunnittelen jo eläkepäiviä. Saatan olla jo isoäitikin. Onkohan tätä köynnöshortensiaa silloin enää?

 Köynnöshortensian alta kuljetaan, kun mennään puutarhaan. Se tuo jännittävän, vähän viidakkomaisen tunnelman. Toiselta puolelta katsottuna se peittää mukavasti näkymiä.
 Köynnöshortensian juurella kasvaa saniaisia ja yksi sitkeääkin sitkeämpi pikkusydän, joka on myös ties kuinka vanha. En ole ikinä tehnyt tälle istutusryhmälle mitään. En ole kitkenyt, en kastellut, en lannoittanut. Enkä oikein osaa päättää, pitäisikö minun tehdä jotain, vai antaa tämän komeuden kasvaa, niinkuin se on ilmeisesti kymmeniä vuosia kasvanut - rauhassa.
 Ainoa ongelma alkaa olla, että suoraan edestä katsottuna köynnös on jo aika kalju. Säleiköstä näkyy läpi.
 Toisaalta varretkin ovat aika koristeelliset. Paksummillaan ne ovat käsivarren paksuisia. Yksi idea minulla olisi istuttaa siperinkärhö tähän juurelle. Jos se kiipisi köynnöshortensiaa pitkin ja peittäisi kaljun alaosan. 
Kuva on vähän huono. Saunan ikkunasta otettu. Mutta tuolla katolla köynnöshortensiaa kasvaa ainakin kahden metrin mitalta ja suurin osa kukista kukkii siellä. Surina on melkoinen. Kimalaiset rakastavat köynnöshortensiaa. Kyllä minäkin mieluusti sen kukista nauttisin enemmänkin, mutta katolle asti en lähde niitä ihailemaan.
 

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Seitsemän kukkaa tyynyn alle

Tänä juhannuksena jäivät taiat väliin. Aatonaattona iski yhteen lapsista vesirokko, joten vietimme yöttömän yön (onneksi hieman nukkuenkin) sisätiloissa. Juhannuksen hengessä keräsin tänään kuviin seitsemän tällä hetkellä kukkivaa suosikkikukkaani täältä saaresta.

1) Punakissankäpälä: ihana kivikkokasvi, jonka suloiset vaaleanpunaiset pallerot sopivat hienosti kivien joukkoon. Minulla oli tätä kaupungissa isot kasvustot, mutta talvi tuhosi ne. Onneksi täällä saaressa tämä yksi kasvi on selvinnyt ja toivottavasti leviää.

 2) Kurjenpolvi: superkukkija, jonka eri lajeista löytyy sopiva paikkaan kuin paikkaan. Tässä loistokurjenpolvi Orion. Ei maistu hirveästi peuroille.
 3) Lehtosinilatva: tehokkaasti leviävä ja hyväntuoksuinen kasvi, joka kukkii hyvin myös varjossa ja on erityisesti kimalaisten suosiossa. Makea, mieto tuoksu. Ostin muutama vuosi sitten kaupunkiin neljä taimea ja ne tekevät niin paljon siementaimia, että olen sittemmin levittänyt niitä tänne saareen. Näyttää menestyvän sekä kuivassa ja kuumassa paikassa sekä hyvinkin syvässä varjossa. Peurat nappailevat suuhunsa silloin tällöin.
 4) Päivänkakkara: niityn koko kesän ahkera kukkija. Lasten kimppujen suosikki ja peurojen satunnaisten välipalojen lähde. Mutta ei haittaa - päivänkakkara kukkii niin runsaasti, että niistä riittää muillekin. Olen yrittänyt levittää päivänkakkaraa kukkapenkkeihin muuallekin, mutta en ole onnistunut. Tämä näyttää tahtovan kasvaa vain niityssä.
 5) Ketoneilikka: kaivattua pinkkiä yllättäviinkin paikkoihin. Ketoneilikka oli puutarhassa jo ennen minua. Kun muokkasin niityn ja aloitin kasvimaan, ketoneilikka alkoi pilkistellä esiin milloin mistäkin. Nykyään se ilahduttaa runsaslukuisena niityssä sekä esimerkiksi pienissä laudanraoissa ja kivien koloissa.

 6) Salvia: eksoottisen ihanat kukat. Myös yrttinä yksi suosikeistani - uppopaistettuna pastan kanssa. NAM!. Ostin salviani kaupan hevi-osastolta ja se on hienosti talvehtinut yrttimaassani jo kaksi talvea.
7) Mirrinminttu: ehdoton kukkapenkin täyte, jota peurat eivät edes maistele. Pörriäisten rakastama, eikä tarvitse kastelua.
Olen täällä saaressa yrityksen ja erehdyksen kautta löytänyt kasveja, jotka eivät maistu peuroille,  eivät tarvitse kastelua ja jotka kiinnostavat ötököitä. Onneksi nämä kasvit myös näyttävät ihanilta - juuri sopivan kesäisiltä ja rennoilta tänne mökkipuutarhaan.
 
Hyvää juhannusta!

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Onnenapilanurmikko

Pari päivää saarielämää takanapäin.Niitty kasvihuoneen edessä on jo kovaa vauhtia kukkimassa;  kellot, nurmikohokit sekä neilikat ovat pikkuhiljaa valtaamassa alaa mäkitervakolta ja tulossa pitämään seuraa päivänkakkaroille.
Sisällä kasvihuoneessa olen saanut viimeisetkin kesävieraat ruukkuihinsa. Lattialla tänä vuonna ananaskirsikka sekä sen perässä kolme chiliä.

 Hyllyllä erilaisia basilikoja, pelargoneja sekä pari chiliä vielä.
Toisella reunalla altakastelualtaissa kuusi tomaattia. Kolme kirsikkatomaattia ja kolme jotain muuta. En muista nyt lajeja, koska oma taimikasvatukseni päättyi vähän köpelösti ja kun pääsin taimikaupoille, oli jo loppuunmynti meneillään. Nappasin kolme jotakin lajiketta. Saa nähdä, mitä tulee.
 
Kasvihuoneen pääty on auki, eli siinä ei ole lattiaa, vaan tuliaiseksi joskus saatu viiniköynnös Fabel. Köynnös on aika kitulias. Kerran on tullut muutama rypäle. Ehkä se tänä vuonna piristyy, sillä kaivoimme viime syksynä kasvihuoneen takaa suuren syreenin pois. Köynnöksen aluskasvina on kuukausimansikkaa, jotka jouduin siirtämään pois yrttitarhasta, sillä peurat pitivät niistä liikaa. Ihan hyvin ne näyttävät tänne sopeutuneen. Mansikat ovat vain ihan pikkuisia ahomansikan kokoisia, sillä en ole täällä keväällä juuri ollut kastelemassa.

 Kasvihuoneen toisella kyljellä on yrttimaani. Yrtit olivat talvehtineet loistavasti. Ainoastaan ranskalainen rakuuna näyttää vähän kärsineeltä. Oregano, iisoppi ja timjami valtaavat tasaisesti alaa. Timjami on levittäytynyt polun toiselle puolelle, jolla vielä viime kesänä olivat kuukausimansikat. Lautojen välistä pilkistää ketoneilikka.
 Ruokakaupan vihannesosastolta ostamani salvia talvehti jo toista talvea ja oli alkanut kukkia. Todella kauniita nämä salvian kukat. En muista, että olisi viime kesänä kukkinutkaan. Vieressä kasvava sitruunamelissakin on ruokakaupasta peräisin. Ihan yhtä hyvin nämä näyttävät kasvavan ja talvehtivan kuin taimikaupankin ostokset.


Niin ja miksi otsikkona on onnenapila nurmikko. No, koska meillä on täällä sellainen. Pieni nurmikenttä lapsille leikkimiseen, jossa kasvaa hirveästi neliapiloita. Yhdeltä seisomalta poimin kuusi kuvaa varten. Taida vielä nämä kasvihuoneeseen, jos vaikka onni tarttuisi ja saisin mahtavan sadon!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Nurkkien siistimistä

Loma lähestyy! Sunnuntaina pakataan kimpsut ja kampsut ja pikkaisen vielä taimia ja lähdetään kuukaudeksi saaripeikoiksi. Ihanaa! Työt alkavat olla tehtynä tämän kevään osalta, joten tänään etätyöpäivän iloksi viimeistelin vielä kaupunkipuutarhan keskeneräisiä töitä.

Metsäpuutarhan reunamilla riittää vielä hommia. Tänään päätin oikaista vähän ja tein laiskan puutarhurin nurkkiensiistimisistutuksen. Tässä on tämä nurkkaus ennen.

 Tässä on nurkkaus sen jälkeen, kun kippasin siihen kolme säkkiä multaa.

Sitten katekangasta multakasan päälle, vettä letkusta ja kaksi kottikärryllistä haketta. Lopuksi katsoin hyvät paikat töytöangervon taimille, kuopsutin katetta sivuun ja leikkasin kankaaseen aukot. Sitten taimet sinne ja lisää vettä niskaan.

 Ja näin oli nurkka siistittty. Töyhtöangervot ottavat tilan haltuun hienosti ja ovat oivia pensaankorvikkeita vähän paikassa kuin paikassa.

Tänä keväänä hommat etenivät kivasti metsäpuutarhassa. Sain tämän hakepolun tehtyä ja sen ympäristön istutettua. Nyt lapsilla on reitti suoraan leikkikentälle alapihalta.

 Keskeneräiseen päätyyn tein tällaisen istutuksen: keskellä pensasmagnolia, jonka juurella juuria suojaamassa rentoakankaalia ja ympärillä jaloangervoja.

 Päätyyn siirsin aurinkoisemmasta päädystä kapealehtikalmian,liian oranssina kukkineen revontuliatsalean sekä yhden jaloangervon, joka kasvoi parimetriseksi jättiläiseksi, eikä sopinut paikalleen japaninmagnolian eteen.
 Metsäpuutarha ei tullut valmiiksi, mutta syksyllä saanen loputkin istutukset tehtyä. Nyt vain kunnon sadetta ja myrskyä tänne, niin siirretyt ja keväällä istutetut taimet selviävät, vaikka puutarhuri on toisen puutarhan kimpussa saaressa.

Vaikka minun piti pitäytyä uusista projekteista ja tehdä vain metsäpuutarhaa, niin jotenkin pääsi lipsumaan eilen tämä lupaus. Näin Hong-Kongissa ihania mehikasvi-six-packejä ja pakkohan niitä oli pari napata mukaan. Siitä se ajatus sitten taas lähti, ja näpräsin meidän soramäkeen tällaisen istutuksenalun.

Tässä viihtyisivät varmasti myös levisiat - yhdet lempikasveistani, joiden kanssa en ole vielä kovin hyvin menestynyt. Mutta tämäkin saa odottaa elokuulle. Kaupunkipuutarhan hommat on tältä erää tältä keväältä virallisesti tehty!

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Rauhaisaa rinnakkaiseloa vuohenputken kanssa

Pihani kaupungissa on perustettu 50-luvulla ja edelliset asukkaat olivat ilmeisen innokkaita puutarhureita. Pihasta löytyy vieläkin scilloja, syreenejä, pioneja, akileijoja, tulppaaneja ja muita superkestäviä kasveja, joita joku ennen meitä on sinne istuttanut. Kun minä muutin taloon, oli piha mieheni sanoin luomupiha. Kaikkialla kasvoi vaahteran ja pihlajan alkuja, enkä ensimmäisenä vuotena edes tiennyt, minkä muotoinen tontti on, koska siellä ei yksinkertaisesti päässyt liikkumaan. Sen jälkeen on hommia tehty kovasti. Ensin isoilla koneilla, sitten yhden naisen voimin. Pihaa voikin jo kutsua puutarhaksi.

Yhtenä jäänteenä luomupiha-ajoista on sankka valikoima hyvin sitkeitä rikkakasveja; nokkosta, horsmaa, niittyleinikkiiä, ruttojuurta, vuohenkelloa ja tietenkin vuohenputkea. Ja vaikka nämä pihalta saisikin hetkeksi häviämään, tonttime rajoittuu eteläsivultaan pieneen puistikkoon, joka tulvii näitä mainitsemiani kavereita. Eli sieltä ne vaeltavat aina vain takaisin.

Puutarhan alkuvuotena olin hyvin huolissani tilanteesta. Kitkin vuohenputkea ruusutarhan tieltä ja joka kerta kun palasimme mökiltä, se oli kasvanut takaisin. Otin asian hieman turhan vakavasti, ihan kuin vuohenputki hirveästi vahingoittaisi pensasruusuja. Lopulta tartuin Round-Upiin ja myrkytin ruusurinteen vuohenputket. Itkuhan siinä melkein tuli, kun katselin kituvia kasviparkoja. Myrkyt olen sittemmin jättänyt kaupan hyllylle ja jatkanut pehmeämmillä keinoilla.

Tontin etelärajalle, metsäpuutarhan reunaan olen levittänyt paksua katekangasta ja haketta hieman hillitsemään tunkeutumista puistikon puolelta. Ainakin siksi aikaa, kunnes pensaat ja maanpeittokasvit kasvavat.

Ruusurinteeseen istutin maahumalaa, tuoksukurjenpolvea ja poimulehteä ja kitkin pari kertaa vuodessa keväisin ja syksyisin rikat pois. Kyllähän rikkoja tuolta välillä pilkistelee, mutta yllättävän hyvin maanpeittokasvit pintansa pitävät.


Tämän juhannusruusupöheikön leikkasin alkuvuosina alas, jotta pääsin kitkemään kaikki vuohenputket niiden juurilta. Nyt tämä yritys toivottomuudessaan huvittaa. Vuohenputki kasvoi takaisin kahta tuuheampana. Tosin myös vanhat juhannusruusut piristyivät alasleikkauksesta, joten työ ei ihan hukkaan mennyt.

Nykyään annan vuohenputkien asustaa juhannusruusujen alla. Esteettisistä syistä olen vain kätkenyt ne. Juhannusruusujen eteen istutin tiiviin rivin lehtosinilatvaa, jonka eteen vielä rivistön peittokurjenpolvea. Kun ryhmää katsoo, se näyttää ihan siistiltä, mutta jos menee ihan lähelle ja kurkkaa lehtosinilatvojen taakse, löytää tasaisen maton vuohenputkea. Kukinnot nyppään usein pois ja väärään paikkaan leviävät lehdet. Muuten vuohenputki saa rehottaa piilossaan.

Pari viikkoa sitten oli muuten Citymarketin vihannesosastolla myynnissä vuohenputkea; ja vieläpä kalliilla kilohinnalla. En ollut tajunnutkaan, miten arvokkaat pensaanaluset minulla on.




keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Atsaleoiden kauneuskilpailut

Vanhimmat atsaleat metsäpuutarhassani ovat nyt kaksi vuotta vanhoja. Aiempina kesinä en ole kukkia nähnyt, mutta tänä vuonna kaikki (paitsi kuningasatsalea Estelle)  ovat kukkineet! Kevätatsalean kukinta on jo ohi, mutta nyt muut pensaat ovat nousseet loistamaan.
 
Puistoatsalea Adalmiina kukkii kaikkein runsaimmin ja tasaisesti koko pensaan laajudelta. Lisäpisteitä myös aivan ihastuttavasta yhteensopivuudesta taustalla vilkkuvan Illuusian kanssa.
 Puistoatsalea Illusia ei kuki ihan niin runsaasti, mutta kukinnan niukkuuden korvaa muuten kaunismuotoisesti kehittynyt kasvu sekä metsäpuutarhaan erityisesti sopiva kelta-valkoinen väritys.
Ilokseni myös viime syksynä istuttamani pienempi Illusia kukkii. Vaikka pensas onkin vielä pieni, niin kukkia löytyy koko pensaan korkeudelta. Tälläkin on parinaan Adalmiina tai Tarleena. En muista varmasti ja tämä pari ei vielä ole avannut nuppujaan, joten en ole voinut tarkistaa.
Revontuliatsalea on joukon räiskyvin ja erottuvin. Tämä ei  vain sovi väriltään tähän istutukseen. Minun täytyy siirtää se tuonne metsätarhan toiselle laidalle. Tämän kanssa sopisivat jotkin tummanvihreät havut.
Viimeisenä vielä Ruususen uni. Raikkaan vaaleanpunaiset kukat eivät ole liian räikeät metsäpuutarhaan, vaan juuri täydelliset! Lisäksi pensaan kasvu on tasainen ja tämä kaikista atsaleoista luo eniten haluamaani satumetsän tunnelmaa.

Tämän tiukan kisan voittaja on löytynyt! Oneksi olkoon Ruususen uni! Palkinnoksi lusikallinen rodolannoitetta ja lisää havunneulasia juuristolle.
 




maanantai 6. kesäkuuta 2016

Laiva on lastattu kasvimaalla

Oli siinä pakkaamista, kun yritin mahduttaa pienen kasvimaan veneeseen: kaksi 70l kasvusäkkiä, kolme 40l puutarhamultasäkkiä, kuusi tomaatintaimea, viisi chilintaimea, Ikea-säkillinen kesäkukkia, kymmenen mansikantaimea, mansikkakangasta, kesäkurpitsa, perunat, sipulit.... ja tietenkin sitten viikonlopun muut tavarat, ruuat, juomavedet ja lapsetkin muistettiin ottaa...

Vene pysyi pinnalla ja pääsin vihdoin toisen rakkaan puutarhani kimppuun. Meillä on saaressa kesäpaikka (olisiko tämä sitten Ia -vyöhykettä) ja olemme täällä yleensä kaikki vapaapäivät jäiden lähdöstä jäiden saapumiseen.  Tänä keväänä oli kuitenkin kaikenlaista viikonloppuohjelmaa kaupungissa, joten viime käynnistä ehti kulua varmaan kuukausi.

Kun puutarhani kaupungissa on pääosin koristepuutarha ja keskittyy enemmän kevään ja loppukesän kasveihin, niin täällä saaressa minulla on kasvihuone ja hyötytarha ja kaikkea ihanaa sydänkesän kukkijaa. Ja ihanimpani kaikista: oma pieni kukkaniitty.

Kukkaniitty on nyt neljä vuotta vanha ja se on keskellä rakennusten ja kallion rajaamaan pihapiiriä kasvihuoneen edessä. Nyt kukassa on jo muutama päivänkakkara, mäkitervakko ja niittyhumala.
Niityssä riittää katseltavaa koko kesäksi; muutuvien kukkijoiden lisäksi täällä voi bongata jos jonkinlaista ötökkää ja pörriäistä. Ja mikä parasta; ei kastelua, ei kitkemistä - hoidoksi riittää niittäminen elokuun lopussa. Ja lapset saavat kerätä kukkakimppuja sydämensä kyllyydestä. Taustalla kukkii valtava vanha hevoskastanja. Sen kukinta oli houkuttanut varmasti koko saaren kimalaiset yhteen. Kun istui puun alla, tuntui kuin olisi ollut suuressa mehiläispesässä.

Viikonlopun aikana sain otettetua menetetyn kevään viikonloput kiinni: perustin uuden perunamaan, sipulimaan, mansikkamaan, istutin kasvihuoneeseen tomaatit, chilit, paprikat. Laiton kasvilavaan kesäkurpitsan. Kitkin ja siirtelin terassitavarat ulos. Niitin nurmikon (joka ulottui polveen), levitin ruohosilpun kasvimaille...ja nautin!

Oli ollut niin ikävä tätä saaripuutarhaa, että kotiinlähtö tuntui aika vaikealta aamulla. Onneksi on kaupunkipuutarha lohduttamassa. Ja pääseehän saareen ensi viikonloppuna taas uudestaan. Täytyykin hankkia vielä vähän multaa ja kukkasia... Ensi viikolla laiva on lastattu uusilla ihanuuksilla.

Tietääkö joku muuten lehtokotiloista ja niiden munista? Ajattelin viedä kaupungista lehtosinilatvaa, tuoksukurjenpolvea ja poimulehteä saareen, mutta tänä keväänä on juuri näiden kasvien kasvustoissa ollut aika paljon lehtokotiloita. En millään haluaisi niitä vielä mukani saareen, joten onko tietoa, miten jakotaimet tulisi putsata tms., ettei munia kulkeutuisi?


keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Ruusutarhan talvivauriot


Ruusutarha näytti lumien sulettua kurjalta. Varsinkin pitkä penkki, jossa kasvaa aremmat Easy elegance -ruusut sekä kanadalaiset pensasruusut. Ruusurinteessä ei tuhoja tullut. Pensasruusut ovat hyvin sitkeitä ja kestäviä. Ainoa vahinko, mikä täällä oli käynyt oli lemmikkien ja orvokkien joukkokato. Olivatkohan kasvaneet liian pitkälle lämpimän syksyn takia ja sitten paukkupakkasten iskettyä ilman lumisuojaa, ne olisivat kuolleet. Mene ja tiedä. Nyt onneksi ilokseni sieltä täältä löytyy pieniä orvokin lehtiä sekä ihan muutama lemmikkikin. Ehkä ne tästä toipuvat.

Pieni kaistale polkujen välissä on omistettu jaloruusuille. Yleensä olen tämän suojannut talvensuojaturpeella ja tässä oli kaksi talvea talvehtineen kolme Peace -ruusua sekä yksi The fairy. Nyt kaksi Peacea ja The fairy olivat iha mustia, joten kaivoin ne ylös. Myös keskellä kasvanut jalokärhö on kuollut.

Tein viime kesänä kokeilun ja annoin yhden Peace -ruusun kasvaa ilman kevätleikkausta. Se kasvatti itsestään komean puskan ja kukki pienin, yksinkertaisin kukin. Talvella tämä ruusu ei ollut palelluttanut oksan kärkeäkään. Ja nyt se on tällainen suuri pensas. Hassua.

Pitkässä penkissä pelkäsin menettäneeni kokonaan molemmat Easy elegance -ruusuni "Music box" ja "Great wall". Näiden kaikki maanpäälliset osat olivatkin kuolleet, mutta omajuurisina ne alkoivat kasvattaa uusia versoja.Yhden Easy elegance ruusun "Champaigne wishes" kaivoin pois viime keväänä kun toista talvea peräkkäin sen maanpäälliset osat kuolivat. Tämä ruusu oli aivan ihanan tuoksuinen ja kauniskin, mutta se ehti kesän aikana aina kasvaa vain kituliaasti ja kukkia muutamalla kukalla. Eli kokemukseni on, etteivät Easy elegance -ruusut ole niin kestäviä, kuin luvataan.

Kanadalaiset ruusut ovat olleet paljon kestävämpiä kuin Easy elegancet. J.P. Connelista jouduin muutaman paleltuneen oksan leikkaamaan, samoin Morden sunrisesta sekä Morden blushista. Henry Kelseystä ei ollut paleltunut edes oksan päät.

Eilen huomasin myös, että New Dawn on kasvattanut uusia versoja. Luulin sen paleltuneen kokonaan, mutta näköjään niin ei ollut käynyt. Tänä vuonna en jaksa ruusutarhaani sen enempää uusia, joten nämä paleltuneetkin saavat kasvaa rauhassa.

Akileat ovat levinneet ja täyttäneet mukavasti ruusupensaiden välejä. Jyrkässä mäessä maata peittävä poimulehti on aivan ihana jo ennen kukintaansakin.

Muutama ruusupensas on kasvanut paikaansa nähden aivan liian suuriksi, mm. Henry Hudson sekä Martin Frobisher. Ne minun pitäisi siirtää jonnekin. Mutta tänä kesänä keskityn alapihan metsäpuutarhan valmiiksisaattamiseen ja mietin ruusutarhan siirtoja syksymmällä.

Juhannusruusut ovat jo aivan täynnä nuppuja ja ensimmäisistä kurtturuusunnupuista pilkottaa jo pinkkiä väriä. Yleensä Torniolaaksonruusu on kukkinut ensimmäisenä. Saa nähdä miten tänä kesänä. Enää ei ole pitkä odotus...