Persikka ja aprikoosi

Pihassani kasvava persikkapuu ´Maira´alkaa olla kauneimmassa kukassa. Muistaakseni puu on kasvanut tässä neljä kesää. Viime vuonna kukinta epäonnistui kokonaan, mutta sitä edellisenä vuonna sain muutamia hedelmiä maistaakseni. Tänä vuonna kukinta on kauniinpi kuin koskaan. Näin aikaisin kukkiville puille pitkä ja kylmä kevät sopii paremmin kuin se, että ne innostuvat aloittamaan kukintaansa ja saavatkin yöpakkaset niskaansa. Nyt kylmällä kukinta myös kestää kauemmin.

Aprikoosipuun lajike on ´Tiina´ja se on istutettu vuosi ´Mairan´jälkeen sille kaveriksi. Jostain olen lukenut, että vaikka molemmat pihan lajikkeet mainitaan itsepölytteisiksi, niin ne hyötyvät toisesta puusta ja että aprikoosi ja persikka voisivat pölyttää tosiaan ristiin.

Etualalla aprikoosi ja tuolla taaempana persikka. Välissä kasvaa herukoita ja maanpeitteenä erilaisia mansikoita. Paikka on talon pohjoispuolella nouseva kallion painanne, johon olen lisännyt paljon multaa. Varmasti siis lämmin paikka, jossa talvimärkyydestä ei tarvitse huolehtia.

Kyllähän täällä kimalaisia pörräilee koloja etsimässä ja satunnainen perhonenkin on bongattu, mutta mitään varsinaista pölyttäjien armeijaa ei ole vielä liikkeellä, niinpä tartuin meikkisiveltimeen. Tulee sillekin käyttöä. Tupstuttelin muutamana päivänä aina vuorotellen persikan kukkia ja sitten aprikoosin. Puut ovat vielä niin pieniä, että tällainen käsipelillä tapahtuva pöytys onnistuu mainiosti.

Näihin kukkiin voisi upota. Niin kauniita ja jotenkin epätodellisen näköisiä.

Lopuksi täytyy vielä rikkoa idylli tällä kuvalla, joka paljastaa että kaunis puuni on sidottu tukipuihin vanhoilla lasten sukkahousuilla. Olimme lähdössä joku kerta talvella mökille ja huomasin persikan nuokkuvan lumen alla jotenkin oudosti. No, orava oli taas käynyt järsimässä tukinarut poikki. Kassissani oli matonkuteiksi tarkoitetut sukkahousut, joilla sidoin äkkiä puun takaisin tukiinsa (miehen tööttäillessä jo autossa, että mihin katosin) ja se on jäänyt paikoilleen. Tuossa takana kasvavalle herukkapuulle kävi joskus samoin. Huomasin juhliin lähtiessäni, että naru oli katkennut ja varrellinen herukka rötkötti täysin kaksinkerroin taipuneena. Juoksin korkokengissäni äkkiä apuun ja irrotin nutturani ja sidoin hiuslenkillä varren takaisin. Sitten lähdin korot mudassa ja tukka pystyssä juhlimaan. Asioilla on tärkeysjärjestyksensä.

Kylmänkukat

Tähän iltaan sopii postaus kylmänkukista, sillä ulkona on yhä vaan KYLMÄ. Hetkeksi kun tuuli tyyntyy saattaa kaksi sekuntia tuntua siltä, että ehkä sittenkin selviää ilman villapaitaa tuulitakin alla, mutta sitten puhuri taas yllättää ja alkaa kaivata käsineitä ja pipoa.

Mutta siirrytään valituksesta mukavampaan aiheeseen eli tarhakylmänkukkiin. Joka kevät ajattelen, että näitä pitää istuttaa lisää, mutta joka vuosi se jotenkin kevään tohinassa jää ja sitten syksymmällä ei näitä enää edes muista, vaikka kyllähän näiden hienot hahtulat säilyvät talveen saakka. Kuvassa suurin pihan rypäs, joka on aika erikoisen tummanruskea väriltään, vaikka tässä valossa näyttävätkin aika punaisilta. Koitin jakaa tästä naapurille palasta, mutta se nuupahti kyllä pahasti heti. Saa nähdä, virkoaako.

Nämä violetit ovat ehkä yleisemmin nähtyjä tarhakylmänkukkia puurarhoissa. Olen lukenut, etteivät kylmänkukat pidä siirtämisestä, eivätkä talvimärkyydestä. Siksi kai ne vuodesta toiseen kukkivat tässä ison koivun kuivattamassa loivassa kivisessä etupihassa.

Valkoisessa tarhakylmänkukassa on suurimmat kukat. Tämä olisi niin kaunis isomassa ryhmässä, jossa olisi jotain pikkusipuleita mukana. Muistutus itselleni: osta lisää valkoisia kylmänkukkia!

Kartiovalkokuusen alta pilkistää vielä pinkki versio. Joskus tulee vahingossa istutettua kasveja päällekkäin. Onneksi tämä yltää vielä kuusen varjosta pilkistämään. Olen nähnyt myös ihan haalea liloja kylmänkukkia sekä vaaleamman vaaleanpunaisia. Niitäkin voisi laittaa toivelistalle ja ostaa törmätessä. Minkä värisiä kylmänkukkia teiltä löytyy?

Kevään vauhti kiihtyy

Vaikka kevät on viime ajat ollut hyytävän kylmä ja viima on pakottanut yleensä keväästä hullaantuvan puutarhurin vetäytymään sisätiloihin, on pientä edistystä pihassa tapahtunut. Ensimmäinen rusokoiranhammas on kukassa. Nämä ovat aivan ihania kasveja, sillä lehdet ovat niin omituiset läpyskät ja sitten kukat tällaiset sirot ja ujosti nuokkuvat. Nämä ovat viihtyneet varjotarhassa jo vuosia ja voisi ehkä olla jossain vaiheessa asiallista kurkata, pitäisikö mukuloita vähän jakaa.

Jossain vaiheessa fanitin erityisesti kevättähtiä ja istutin niitä runsaasti ruusujen alustoille. Voi kun joka paikka näyttäisi nyt tältä.

Kukaan ei ole syönyt krookuksia tänä keväänä! Naapuri verkottaa krookukset, koska ne kuulemma häviävät aina. Minun taitavat olla väärä lajia, eivät kelpaa eläimille.

Näistä kyllä aluksi ajattelin, että joku pieni otus on käynyt mutustamassa terälehtiä, kun ovat tuon muotoiset, mutta taitaa olla jokin outo lajike vain. Muuten olisi ollut aikamoinen taituri hiiri, joka olisi käynyt pitkäjänteisesti nakertamassa ihan jokaisen terälehden.

Vielä yksi kuva kevättähdistä, vaikka aika valottunut onkin. Tässä sattui samaan kuvaan valkoista, sinistä ja violettia kevättähteä. Tuolla kasvaa näiden lisäksi vielä vaalenpunaistakin. Minusta varsinkin tällaisina värien yhdistelminä nämä ovat aivan hurmaavia.