keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Kevään vauhti kiihtyy

Vaikka kevät on viime ajat ollut hyytävän kylmä ja viima on pakottanut yleensä keväästä hullaantuvan puutarhurin vetäytymään sisätiloihin, on pientä edistystä pihassa tapahtunut. Ensimmäinen rusokoiranhammas on kukassa. Nämä ovat aivan ihania kasveja, sillä lehdet ovat niin omituiset läpyskät ja sitten kukat tällaiset sirot ja ujosti nuokkuvat. Nämä ovat viihtyneet varjotarhassa jo vuosia ja voisi ehkä olla jossain vaiheessa asiallista kurkata, pitäisikö mukuloita vähän jakaa.
Jossain vaiheessa fanitin erityisesti kevättähtiä ja istutin niitä runsaasti ruusujen alustoille. Voi kun joka paikka näyttäisi nyt tältä.
Kukaan ei ole syönyt krookuksia tänä keväänä! Naapuri verkottaa krookukset, koska ne kuulemma häviävät aina. Minun taitavat olla väärä lajia, eivät kelpaa eläimille.
Näistä kyllä aluksi ajattelin, että joku pieni otus on käynyt mutustamassa terälehtiä, kun ovat tuon muotoiset, mutta taitaa olla jokin outo lajike vain. Muuten olisi ollut aikamoinen taituri hiiri, joka olisi käynyt pitkäjänteisesti nakertamassa ihan jokaisen terälehden.
Vielä yksi kuva kevättähdistä, vaikka aika valottunut onkin. Tässä sattui samaan kuvaan valkoista, sinistä ja violettia kevättähteä. Tuolla kasvaa näiden lisäksi vielä vaalenpunaistakin. Minusta varsinkin tällaisina värien yhdistelminä nämä ovat aivan hurmaavia.

8 kommenttia:

  1. Kaunista keväistä kukintaa. Minullakin krookukset ovat saaneet ainakin toistaiseksi olla rauhassa jäniksiltä, vaikka niitä näkee usein syömässä läheisellä pellolla.
    Mukavaa toukokuuta Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa toukokuuta sinullekin ja toivotaan, että jänikset pysyvät pellolla jatkossakin.

      Poista
  2. Ei ole täälläkään kukaan toistaiseksi rouskutellut krookuksia ja tulppaaneita, vaikka havaintoja jäniksistä on ollut pitkin talvea! Ihan kiva, että saamme itse ihailla maasta nousevia kevään kukkijoita! Kevättähdet ovat kauniita, niitä todellakin voisi olla enemmän. Täällä vaaleanpunaiset ovat juuri avautuneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kauris käynyt napsimassa aikaiset tulppaanit matalaksi, mutta nyt ovat nämä vähän myöhempään nousseet lehdet saaneet olla (ainakin toistaiseksi) rauhassa.

      Poista
  3. Koiranhammaskin jo kukassa! Omistani ei näy vielä lehdenkärkeäkään. Toivottavasti eivät ole häipyneet talven koitoksissa, vaan ilmestyvät pian näkyville.
    Kevätkirjotähdet ovat ihania levittäytyessään sinisiksi matoiksi.

    VastaaPoista
  4. Ihania kevätkukkia. <3 Onneksi nyt on luvassa vähän lämpimämpää säätä. Jospa kevääseen ei enää tulisi takapakkia. Meillä jänöt kävivät alkukeväästä vähän maistelemassa nupullaan olleita krookuksia. Sen jälkeen peitin ne joulukuusen havuilla ja viime vuotisilla kasvien lehdillä, ja ne saivat olla rauhassa. Otin suojakset jo aikaa sitten pois, eikä enää ole onneksi tullut jänisvahinkoja. Kevättähdet on upeita tuollaisina mattoina. Minun puutarhassani on tänä keväänä kukkinut tasan yksi kevättähden kukka. Se näyttää vähän orvolta, mutta sitkeästi se on jaksanut kukkia jo pitkään. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Kevään ensimmäiset kukkijat ovat aina yhtä ilahduttavia. Pitääkin käydä kurkistamassa omaa koiranhammasta, viime kerralla siinä ei ollut vielä merkkiäkään kukinnan suunnittelemisesta.

    VastaaPoista
  6. Vaaleanpunainen koiranhammas on niin söpö <3 Ei ole sitä vielä täällä päin näkynyt syksyn kukkasipuleissa, mutta eiköhän se vielä joskus tule vastaan. Kevättähdet kukkivat nyt täälläkin, samoin krookukset ja muut pienet ihanat. Aurinkoista äitienpäivää!

    VastaaPoista