Syystöiden haikeutta

Viimeistä kertaa tänä syksynä viikonlopunvietossa saaressa ja syksyn tuntee jo nahoissaan. Vanha kansitakki on tarpeen kun pyörii puutarhassa, vaikka jalokurjenpolvi Roxanne kukkiikin vielä kuin kesä olisi. 

Kasvihuoneesta keräsin vielä viime kerralla ison kasan tomaatteja ja chilejä. Mutta talvi on tulossa, lukuisat raakileet, saati sitten uudet kukat joutavat mennä. On aika tyhjentää kasvihuone. Olen nikkaroinut uuden kasvilavan, jonka pohjalle olen jo tyhjentänyt kasvikompostia ja ruuantähteistä tekeytynyttä kompostia. Nyt ajattelin kumota sinne myös kasvihuoneen ruukut.

Pelargonit kukkivat yhä, mutta tänä vuonna en talveta niitä kellarissa. Ne selviävät siellä aina ilman huolenpitoa talven, mutta kuolevat, kun tuon ne sieltä pois. Nyt pidän siitä hommasta välivuoden. Loput chilit ja paprikat päätyvät myös lavaan. Tomaatinkasvustot maatuvat sen verran hitaasti, että ne pääsevät kompostiin. Kasvusäkkien mullat levitän parantamaan uutta perunamaatani.

Juuri oli kevät ja kuljetin veneellä taimikasseja kasvihuoneelle😞. Ja nyt se on taas tyhjä. Tai melkein tyhjä. Päädyssä kasvava viiniköynnös Fabel ja sen tyvellä kasvavat kuukausimansikat jäävät vielä talvehtimaan ja seurailemaan saaren elämää, kun me emme ole täällä.

Sitkeääkin sitkeämpi villiruusu kasvoi tällä paikalla, kun minä viitisen vuotta sitten aloin muokata puutarhaa tänne saareen. Valitettavasti se sattui olemaan juuri parhaalla kasvihuoneen paikalla, joten se kaivettiin ylös. Yritin silloinkin siitä siirtää palasta kaupunkiin ruusutarhaan kasvamaan, mutta eipä tuo villiruusu siellä viihtynyt, vaan kuoli heti pois. Olen tätä siirtoa sittemmin uudelleenkin yrittänyt, sillä sitkeästi tuo ruusu vuosi toisensa jälkeen työntää vesojaan milloin mistäkin. Mutta koskaan en ole saanut sitä elossa uuteen paikkaan juurtumaan.
Tänä vuonna ruusu kasvatti lattianraosta oksan kasvihuoneeseen :D Pitäisiköhän luovuttaa tila ensin täällä olleeelle ja antaa sen vallata koko kasvihuone? Ei taida Suomessa kovin montaa kasvihuonetta olla, jossa kasvaa villiruusu!

Kalliolle, kukkulalle

Mökillä puutarhan reunalta kallio, joka päättyy metsään. Olen tähän asti ajatellut sen olevan kauneimmillaan ihan luonnontilaisena, enkä ole sinne ulottanut puutarhakouraani.

Sitten menin tilaamaan Torsten Wallinin kirjan "Vildros och kaprifol: trädgård på ön" ja mieleni muuttui. Kirjassa kuvataan upea kalliosaarelle perustettu puutarha, josta ehdottomasti suosikkini oli kallionkoloissa värikkäinä kukkivat kivikkokasvit.

Mikä onkaan parempi aika aloittaa uusi puutarhaprojekti, kuin syksy ja taimialejen aika! Niinpä kävin tuumasta toimeen ja aloitin kallion juurelta, jossa kivilaattapolun ja kallion väliin oli jäänyt heinittynyt alue.

Tästä kaivettiin heinät pois ja tilalle hain rannasta hiekkaa, johon sekoitin 1/3 pussimultaa. Laitoin tähän istutukseen mm. erilaisia mirrinminttuja, ruusujuurta, maksaruohoja, valkoista malvaa, verikurjenpolvea, kylmänkukkaa, ajuruohoa ja montaa muuta lajia kokeiluun.

Yksi ehdoton suosikki löytyi jo uusista tulokkaista: kivikkomirrinminttu.

Aika pieni ja kukatkin ovat ihan pikkuruiset, mutta jostain syystä tämä on mielestäni aivan superkaunis ja herkkä.
Kallion reunan lisäksi kippailin hiekkamultaa ylemmäs kalliolle muutamaan syvänteeseen ja laitoin sinne koeistutukseen isorikkoa, patjarikkoa, maksaruohoja, keltamaitettaa ja vuorineilikkaa.

Lajeja on useita ja puhun kokeiluista, koska minun on ensin testattava lajien peurankestävyys. Mirrinmintut ja maksaruohot ovat saaneet olla rauhassa, mutta vuorineilikka ja kylmänkukka olivat maistuneet. No, syksyllä peuroille rupeaa maistumaan lähes kaikki ja keinot kovenee, niinkuin viimeisitä kuvista voitte todeta. Tällainen iloinen yllätys odotti minua perjantaina kun pääsin mökkipuutarhalleni. Varoitus: voi aiheuttaa järkytystä herkimmissä lukijoissa.

Kesäkurpitsan päälle viritetty kanaverkko ei riittänyt, sillä olin jättänyt sivuun pienen aukon sadonkorjuuta varten. Sinne oli pää tungettu ja popsittu kesäkurpitsat ja kasvin lehdet.

Uuden mansikkamaani rastasverkko ei tietenkään (olisihan se pitänyt arvata) pidätellyt peuraa, joka halusi herkutella mansikanlehdillä. Siistiä jälkeä oli tehty, joka pienissä ruukuissa juurtumassa olevat rönsyt oli kaluttu puhtaiksi lehdistä. 

Hauskaa syksynjatkoa! Kilpavarustelu peurojen kanssa jatkukoon!

Perennapenkin täysremontti

Minulla on mökillä täydelliset puitteet perennapenkille: matalalla kivimuurilla rajattu 3m x 1,5 m terassiin rajautuva penkki, johon paistaa aurinko aamuisin ja taas iltapäivästä lähtien. Mutta mutta... tämä penkki on kaikkea muuta kuin upea. Ensinnäkin siinä oli liian vähän multaa. Sanoisin, että hyvää multaa oli hädin tuskin 20 cm. Toiseksi, olen läiminyt sinne mitä tahansa on mieleen juolahtanut ilman minkäänlaista suunnitelmaa tai ideaa. Kolmanneksi, peurat. Vaikkei tässä penkissä ole paljon muut kasvit menestyneet, niin jostain syystä takarivissä viihtyvät jalokärhöt "The president" ja jokin toinen violetti kärhö, jonka nimen olen unohtanut. Juuri kun kärhöt olivat täynnä nuppuja, peurat tulivat ja söivät ne. Presidentille jäi onneksi korkeimmalle kohdalle tupsu nuppuja jäljelle ja tuohon toiseenkin muutama kukka pääsi muodostumaan. No tämä oli viimeinen niitti, penkki näytti hirvältä, joten päätin pistää sen uusiksi.

Ensin kaivoin kaikki perennaksi tunnistettavat kasvin ylös ja pistin ämpäreihin ja purkkeihin odottamaan. En kaikkia edes tunnistanut, joten toivoa sopii, etten ole hellävaroen siirtänyt rikkaruohoja uusittuun penkkiin. Tunnistin ainakin kolme pionia, päivänliljoja kurjenpolvia, väriminttua, pisamakelloa, syysleimua sekä tähtiputkea.

Sitten oli pakko juosta ottamaan kuvia perhosista...

Sitten perkasin rikkakasvit pois ja muokkasin penkin niin syvältä, kuin lapio penkkiin upposi. Tämän jälkeen lisäsin kymmenen säkkiä multaa penkkiin.

Sitten kasvien paikkojen suunnittelua hetkinen...

Lopulta kasvit takaisin penkkiin ja iso sadevesitynnyrillinen vettä perään. Lopuksi viritin vielä rastasverkon istusten päälle. Olen päättänyt alkaa pitää sitä öisin ja silloin, kun emme ole paikalla. Ehkä saan nähdä ensi kesänä vähän enemmän kukintaa.

Projektia seuraavana yönä peurat olivat käyneet taas, saaneet rastasverkon yhden reunan irti ja syöneet toisen kärhöni loputkin kukat. Nyt on verkko viritetty niin huolella, että toivottavasti pysyy.

Liikaa liilaa

Täällä saaressa puutarhaan valikoituvien kasvien on selvittävä vaativasta testistä: peuroista. Viiden vuoden aikana, kun olen tätä puutarhaa hoitanut, on tänne valikoitunut yrityksen ja erehdyksen kautta valikoima kasveja, jotka eivät peuroille maistu.  Nyt on alkanut itseäni kiusata se, että suuri osa näistä peuroille maistumattomista kasveista on väriltään liiloja tai sinisiä. Varsinkin nurmikenttää rajaava penkki on täysin näitä sävyjä.

 Pääkasvina tässä istutuksessa on mirrinminttu. Penkissä kukkii myös kissanminttua ja pallerolaukkoja.

 Myös liila loistosalvia viihtyy kuumassa ja kuivassa penkissä.

Iisoppi on perhosten suosikki, mutta myös sininen.

Jalokurjenpolvi Orion viihtyy yllättävän hyvin tässä laihassa maassa ja rutikuivassa istutuksessa ja on kukkinut jo kuukauden - kauniin sinisin kukin.

 Ainoa viereiseltä niityltä tähän penkkiin levinnyt kasvi on sininen kello.

Minulla on paljon valkoisia lehtosinilatvoja täällä ja siirsin yhden siementaimen myös tähän siniseen penkkiin. Arvatkaapas, minkä väriset kukat tähän yllättäen puhkesivatkaan? Aivan oikein - niistä useasta kymmenestä siementaimesta, jotka olen tänne tuonut kaupungta, yksi ainoa oli sininen ja se onnistui kasvamaan tähän siniseen penkkiin.

Kovaa yritystä on ollut, että saisin penkkiin myös muita värejä. Olen yrittänyt istutukseen siirtää päivänkakkaroita, mutta toistaiseksi tuloksetta. Myös joka paikkaan leviävät vaaleanpunaiset malvat jostain syystä karttavat tätä penkkiä. Viime vuonna ostamani pinkit siankärsämöt eivät näyttäneet suuresti maistuvan peuroille, joten niiden kukintaa odoton kovasti. Ostin myös juuri viimeksi kaupungissa käydessäni lohenvärisiä idänunikkoja, joiden toivon tuovan vähän vaihtelua tähän sinisyyteen.

Supernarsissit

Kammottavasta kevätflunssasta huolimatta kankesin itseni tahdon- ja särkylääkkeiden voimalla saareen vapunviettoon. Olo onneksi vähän parani aattoa kohti ja samantien olinkin kitkemässä ruohokenttän ja betonimuurin välistä kukkapenkkiä. Tein tämän penkin pari kesää sitten, kun tästä reunasta ei päässyt ajamaan ruohonleikkurilla ja sen takia se puski nokkosta ja muuta epäsiistiä. Rajasin reunan metsästä löytyneillä vanhoilla tiilillä ja istutin penkin ensimmäisenä kesänä täyteen ihanuuksia, kuten päivänliljaa. Ilo jäi lyhyeksi, sillä päivänliljat olivat kanien lempiruokaa ja muutenkin kato kävi peurojen avustuksella niin, että päätin seuraavana kesänä siirtyä kasvattamaan kasveja, jotka eivät kaneja ja peuroja niin kiinnosta. Voin näistä kokeiluistani kertoa myöhemmin,  mutta taas asiaan, eli narsisseihin..
Tehdessäni penkkiä, löytyi maasta sadoittain pieniä sipuleita. Tämä mökkipiha on perustettu 60-luvulla, joten en tarkallee tiedä, kuinka kauan nämä narsissit ovat tässä kasvaneet, mutta ne olivat jo niin tiheissä ryppäissä, etteivät ne enää kukkineet. Kaivoin niitä ylös ja kesäksi ne unohtuivat vatiin, mutta syksyllä istutin ne takaisin penkkiin. Seuraavana keväänä koko pitkä penkki (13 m) kukki aivan ihanin keltaisin ja valkoisin torvin. Nyt muutama on jo aloittanut kukintansa, mutta ehkä ensi vierailulla on jo koko rivistö kukassa.

Näitä supernarsisseja löytyy pihapiiristä muualtakin. Yhdet ryppäät kukkivat vuodesta toiseen metsämaassa puolukanvarpujen seurana. Yhdet puskevat ylös täysvarjosta, kohdasta, johon olen vuosien varrella kerännyt täytemaata. Kallion kupeessakin on pari isoa nuppua.

Lajista en tiedä, mutta todellisia supernarsisseja ovat. Eivätkä maistu peuroille tai jänöille. Täydellinen mökkikasvi!