maanantai 31. joulukuuta 2018

Vuoden 2018 tilinpäätös


Viime vuoden viimeisessä blogikirjoituksessa ennustin seuraavaa vuodelle 2018:
No, tulossa on tietenkin tulossa mahtavin puutarhavuosi ikinä! Kevät tulee aikaisin ja ensimmäiset lumikellot alkavat kukkia jo helmikuussa. Jänikset eivät ole kaivaneet ainuttakaan kukkasipulia maasta ja kukkaloisto sokaisee varomattoman. Magnoliat alkavat vihdoinkin kukkia - ja mitä ihmettä - kaikki kerralla! Näky on huikea. Ruusut eivät ole kärsineet lainkaan talvivaurioista ja ruusutarha hurmaa jo kesäkuussa kaikki. Mökillä peurat eivät pysty enää hyppäämään parimetrisen aidan yli, joten kaikki kasvit säästyvät. Aurinko paistaa päivisin ja vettä sataa öisin, joten sato on ennennäkemätön. Syksyllä hortensiat kukkivat mykistävän upeasti ja naapuri pyytää lupaa rakentaa meille uuden aidan. Sen lisäksi tuosta vaan ilman vaivaa istutan uuden valkoisen puutarhani, varjotarhan sekä kalliolle pienen hedelmätarhan. Lapset leikkivät ilman riitoja ja linnut hakevat kädestäni leipomani kakun murusia. En malta odottaa!
Käydäänpäs nyt läpi tämä "ennustus" ja samalla jaetaan vuoden 2018 palkinnot.

Vuoden 2018 kohokohta 
Yllättävin toteutunut kohta ennustuksessani oli magnolioiden kukinta. Ne todellakin alkoivat kaikki kukkia ja vielä samaan aikaan! Tai pensasmagnolia kyllä kukki vähän noiden muiden jälkeen. Tämä oli ehdottomasti puutarhavuoden 2018 isoin juttu.

Vuoden 2018 "Anna mun kaikki kestää"
Mökillä peurat valitettavasti tulivat aidan yli ja ali, eikä yksikään kasvi taaskaan säästynyt. Taistelu jatkukoon vuonna 2019.

Vuoden 2018 satopalkinto
Aurinko paistoi päivisin, vettä ei satanut ollenkaan, sato oli todellakin ennennäkemätön, mutta ei hyvässä mielessä. Vuoden 2018 paras satopalkinto menee ihanalle kurpitsalla, joka ei maistunut peuroille ja joka kasvoi kahdeksankiloiseksi möntikäksi. Kaiversimme sen muuten aamupäivällä lyhdyksi tyttöjen kanssa. Unohtui Halloweenina, niin käy se näinkin.

Vuoden 2018 kärsijä
Hortensiat eivät todellakaan nauttineet kuivasta kesästä ja kukinta oli aika niukkaa. Menetin metsäpuutarhassa pari vastaistutettua atsaleaakin. Mesimarjakasvusto katosi heinäkuussa täysin maanpinnalta ja vuohenputki tuli tilalle. Vuoden 2018 kärsijä on siis metsäpuutarha, jonka hiekkaista maata olisi pitänyt tuollaisena hellekesänä jaksaa kastella.

Vuoden 2018 yllättäjä
Vuoden 2018 yllättäjä oli kaikki se puutarha-aika, jota minulla oli tänä kesänä. Sain tehtyä valkoisen puutarhani, varjotarhan, hyötytarhaa ja monta muutakin juttua. Kiitos tästä lapsille, jotka olivat taas vuoden vanhempia ja leikkivät niin hienosti yhdessä. Äitiä ei enää tarvita leikeissä, eikä vahtimaan muutaman metrin päähän, joten kädet olivat vapaana puutarhassa puuhastelulle.
Hieno vuosi takana ja odotan innolla kevättä ja sitä miltä uudet alueet keväällä alkavat näyttää. Suunnitelmissa vuodelle 2019 on kasvilavojen kasaaminen ja hyötykasvien lisääminen myös kaupunkiin. Lisäksi talon pohjoispuolella on vielä kohtia, jotka kaipaavat laittamista. Mökillä aion koittaa istuttaa kasveja enemmän myös kalliolle. Yleisesti ottaen yritän ottaa vähän rauhallisemmin myös puutarhassa, yritän ostaa vähemmän ja kasvattaa siemenestä enemmän. Ennen kaikkea yritän muistaa ihailla puutarhojani enemmän: haluan viettää enemmän aikaa kulkien ja istuskellen, katsellen ja tuoksutellen, enkä niinkään kuokkien ja kaivaen ja multapusseja raahaten. Olkoon vuosi 2019 puutarhassa rauhallisen tuoksuttelun vuosi!

Hyvää uutta vuotta! 

torstai 27. joulukuuta 2018

Pelargoniterapiaa

Aamulla ääneen lapsille harmittelin, miten tylsää on, kun ei pääse puutarhahommiin. Nelivuotias ehdotti tähän, että "Åiti, sähän voisit mennä tekemään puutarhajuttuja kuistille." Loistava idea. Otankin aamukahvini kuistille ja nyhrään vähän kasvien kanssa. "Äiti, kun mä keksin niin hyvän idean, saanko mä kattoo ipadii?" Ovelaa. Lapset saivat jäädä katsomaan ipadilta jouluohjelmia ja minä päätin nyppiä pelargoneja.
 Ne olivatkin jo ihan rönttöisessä kunnossa. Kuistilla talvehtii tuoksu- riippa ja jalopelargoneja sekä joitain nimettömiä. Loput pelargonit ovat autotallissa.
 Olen ihastunut vuosien mittaan enemmän ja enemmän pelargoneista niiden helppohoitoisuuden takia. Olen laiska ja epäluotettava kastelija, mutta en ole koskaan onnistunut tappamaan pelargonia kuivuuteen. Ne myös kukkivat koko kesän ja nyt kun olen niihin vähän enemmän perehtynyt, olenkin yllättänyt, kuinka monia erilaisia näitäkin löytyy. Tuoksupelargoneja ostin viime keväänä Tukholmasta sitruunan, kolan ja porkkanan tuoksuisina. Niiden kukinta on aika mitätön, mutta tuo lehtien tuoksu aivan uskomaton.
 Alahyllyn pelargonit nypittynä. Ruusunnuppupelargoni Mary oli salaa alkanut alahyllyllä kukkiakin. Tuo oranssi on jokin ihan perus markettipelargoni, joka myös on ihanasti jatkanut kukintaa. Oikealla riippapelargonin poikanen, joka on ensimmäinen itse pistokkaasta lisäämäni pelargoniyksilö.
 Vasemmalla oleva Mårbacka on kasvanut koko talven. Se on kyllä todella vahvakasvuinen ja elinvoimainen. Tästä täytyy napsia muutama pistokas keväällä. Tuoksupelargonit ovat elossa, mutta vähän nuhjuisen oloisia. Näiden nyppimisestä jäi käsiin aivan ihana tuoksu, joka leijailee nyt hyasinttien tuoksun lomassa kuistillakin.
 Jotenkin niin kaunis tuo nypittyjen roskienkin kasa. Miten ihanaa olikaan nyppiä! Olen niin paljon kaivannut puutarhahommia. Joulun aikaan saan muuta ajateltavaa, kun touhuan joulujuttujen parissa, mutta kun ne tohinat on ohi, iskee hirveä tekemisen kaipuu. Onneksi on kuisti ja huonekasvit, joihin voi intoaan talvella purkaa.
 Yksi pelargoneista näyttää aika kärsineeltä. Tämä on varmaan saanut ovesta pakkasta. Varret ovat kuitenkin vielä kiinteät, joten nostetaan alahyllylle katseilta piiloon ja odotetaan, josko keväällä alkaisi jotain eloa näkyä.
Rauhallisia välipäiviä!

torstai 20. joulukuuta 2018

Joulun kierrätyskukkaset

Lokakuussa teimme mieheni kanssa ostolakkosopimuksen. Peruselintarvikkeiden ja päivittäistavaroiden lisäksi emme ostaisi mitään. Poikkeuksena lasten synttäri- ja joululahjat. Lakko tuli minun kannaltani vaikeaan kohtaan, sillä taimialet olivat vielä silloin hurjimmillaan ja ainakin yksi kirsikkapuu lipsahti kuin tottumuksesta auton perään lakosta huolimatta. Kokemus ostolakosta on kuitenkin ollut erittäin positiivinen ja aiomme tätä jatkaa. Tässä on tajunnut paljon juttuja omista ostotavoistaan ja ostamisen sijaan on ollut erittäin hauskaa keksiä ratkaisuja ja hyödyntää vanhaa. Esimerkiksi tänä vuonna päätin olla ostamatta joulukukkia ja koittaa hyödyntää pihasta ja vanhoista istutuksista löytyviä kasveja ja koristeita.
Koska syksy oli leuto, löytyi kesäkukkaistutukista vielä elinvoimaisia hopealehtiä (tai mitä nämä nyt ovatkaan nimeltään) ja kanervia. Myös syklaamit kaivoin puutarhasta ylös ja toin tähän jouluasetelmaan. No myönnetään, ostin minä nuo hyasintit. Halusin joulun tuoksua kuistille. Mutta nämäkin tietenkin menevät keväällä puutarhaan ja toivottavasti ilahduttavat useampana vuonna siellä.
Onneksi ostolakko ei estä ottamasta lahjoja vastaan :D Tämä kaunis jouluruusu tuli tyttäreni kummitädiltä. Koristesydämen sain viime jouluna. Sekin on kierrätetty ja valmistettu vanhan veneen osista.
Tämän ostolakon hengessä olen yrittänyt talvettaa lähes kaikkia kesäkukkianikin. Aika vaihtelevalla menestyksellä. Muratit ja pelargonit näyttävät olevat vielä hengissä, mutta suurin osa muista esim. miljoonakelloista, ei näytä kovin hyvältä. Yläkuvassa lankaköynnökset ja jalohortensiat kitkuttelevat elossa, mutta näky on niin surkea, että istutus on päätynyt alahyllylle piiloon.
Suurin osa ruukkukasveista minulla onkin monivuotisia, esim. verililjapuu on varmaan jo neljä vuotta talvehtinut hyvin kuistilla. Sen vieressä kasvoi viime kesänä itulehti ja nyt sen juurella kasvaa kokonainen armeija itulehden poikasia. Kesäkukkien sijaan taidan käyttää siis ensi keväänä istutuksissa itulehtiä.
 Skimmian ostin viime jouluna ja se vietti kesän metsäpuutarhassa. Nyt siinä on kyllä kovasti nuppuja, mutta en usko, että ehtii ihan jouluksi kukkaan.
Tässä kuistilla kuvatessani silmäni osuivat johonkin outoon ja aivan liian keväiseen. Ruukussa kasvava kärhö oli aloittanut jo kasvunsa. Kevät on siis tulossa!
Ehkä juhlitaan nämä joulu tässä kuitenkin ensin ja sitten palaan heti tammikuussa huhuilemaan kevättä. IHANAA JOULUA KAIKILLE!

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Jouluretiisejä ja joulutammi

Terveisiä Skotlannista. Kotiinlähtöpäivänä oli aikaa kierrellä vähän Edinburgissa, mutta sade ja tuuli olivat niin valtaisat, että esimerkiksi valokuvaus oli melko mahdotonta. Yhden otoksen sain räpsäistyä sateenvarjo tuulen riepottelemana toisessa kädessä ja litimärkä kännykkä toisessa.
Siihen jäikin sitten puutarhaturismin osalta minun reissuni. Todennäköisesti lähden uudelleen viikoksi Glasgowhon ja itse ehdotin ajankohdaksi toukokuuta. Ajattelin, että silloin voisi olla kaikkea ihanaa nähtävää myös puutarharintamalla.
 Lentokentältä nappasin tapani mukaan puutarha-aiheista luettavaa ja ilokseni kahdessa lehdessä oli mukana siemenpussit. Englantilaisissa puutarhalehdissä oli kovasti asiaa talvikylvöistä ja lajeista, joista saisi satoa pitkin talvea. Tätä talven puutarhataukoa aloin oikein pohtimaan ja ymmärrän sen kyllä osassa Suomea, kun routa jäätää maan ja lumi peittää kasvit, mutta täällä rannikolla voisin hyvin pidentää kasvatuskautta esimerkiksi kasvilavoissa. Päätinkin aloittaa kasvukauden venytyksen testaamisen kylvämällä toisesta lehdestä saamani retiisin siemenet kuistille isoon ruukkuun. Katsotaan riittääkö marraskuun hupeneva valo niille ja saanko edes pikkiriikkisiä retiisejä joulupöytään.
 Kuistilla puuhaillessani huomasin alahyllyllä mökiltä tuomani talvivalkosipulin kynnet. Sato oli supersurkea rutikuivan kesän vuoksi ja päätinkin siirtää talvivalkosipulin kasvatuksen kaupunkiin uuteen hyötytarhaani kalliolla. Olin nyt vaan unohtanut istuttaa kynnet. Onneksi maa oli jäässä vain ihan pinnasta ja sain helposti kynnet maan uumeniin. Eipä tullut tänä vuonna istutettua liian aikasin niin kuin yleensä.
 Muutaman orvokin bongasin vielä kukassa. Aika vähän tulee tällä hetkellä pihassa kierreltyä. On ajatukset enemmän joulusiivouksessa.
Joulusiivouksen yhteydessä kuskailin isoja huonekasvejani suihkuun ja huomasin, että kesän ulkona viettänyt kultapalmuni oli saanut kaverin. Tammihan se siinä. On tainnut orava tehdä kätköjään ruukkuun. Joulukuusen sijaan voinkin tänä vuonna koristella joulutammen. Hauskaa joulukuun alkua kaikille!

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Stumpery, loggery ja saniaiset

Syksyllä aloittamani saniaisalue ei oikeastaan saanut alkuaan siitä, että olisin ollut kovin kiinnostunut saniaisista. Ei ainakaan alun perin. Näin jossain puutarhalehdessä jutun kantopuutarhasta (eng. stumpery) ja innostuin kovasti kun päädyin googlailemaan asiaa enemmän. Kantopuutarhassa kannot, rungot, oksat ja muut puunosat luovat luonnollista ympäristöä, jonne saniaisia ja muita varjossa viihtyviä kasveja istutetaan. Kantopuutarhat olivat hyvin suosittuja viktoriaanisessa englannissa, ja googlaamalla sanoilla stumpery tai loggery löytyy aivan ihania inspiraatiokuvia.
Minulla ei harmi vaan ollut kantoja, kun aloin kantopuutarhaa rakentaa. Mökillä pidämme metsäämme luonnontilaisena ja sieltä kyllä löytyisi vaikka kuinka myrskyissä kaatuneita runkoja ja maasta törröttäviä kantoja, mutta en ole ajatellut edes ehdottaa sellaisen raahaamista tänne kaupunkiin.
Ihan rehellisesti sanottuna mieheni on jo nyt äärimmäisen kärsivällinen touhujeni kanssa, joten en viitsi ihan loputtomiin häntä kiusata esimerkiksi pistämällä häntä kyyditsemään puolilahoja puunkantoja veneellä. Onneksi talvimyrskyt katkovat isoja oksia täällä kaupungissakin ja ojasta löysin yhden tosi lahonneet hienon rungonpätkän, jonka sain talvella vedettyä pulkalla pihaan.
Saniaisten ja muiden varjokasvien joukosta löytyy niin paljon kaikkea uutta ja erilaista, että tämän alueen rakentamisessa riittää riemua vielä moneksi vuodeksi eteenpäin.
Olen maanantaina lähdössä työmatkalle Skotlantiin ja toivon todella, että palavereiden lisäksi minulla olisi hiukkasen aikaa tehdä tutkimusmatkoja ympäristöön ja kurkkia ihmisten pihoihin. Unelma olisi tietenkin ehtiä käymään puutarhamyymälässäkin. Vähintäänkin täytän taas lentolaukkuni puutarhalehdillä. Toivotaan siis löysää vierailuagendaa ja paljon uutta inspiraatiota.

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Kärsimyskukka nimeltä Tommi

Kaverillani on pieni tytär, joka pyysi kaksi vuotta sitten itselleen lemmikkiä. Kaveri ei lemmikin hankintaan halunnut ryhtyä, mutta sen sijaan he valitsivat tyttärelle oman kasvin. Kasvissa oli nimilappu Kärsimyskukka ja tytär nimesi sen Tommiksi.

Tommi the Kärsimyskukka
Tommia hoidettiin kovasti parvekkeella ja sen hurjaa pituuskasvua ihmeteltiin. Syksyn tultua kaverini kysyi, miten tärkeä perheenjäsen Tommi voisi selvitä talven yli. Ajattelin kuivan sisäilman olevan vähän liikaa nuorelle Tommille, joten ehdotin, että Tommi viettäisi talvensa meillä. Minulla on viileä lasitettu kuisti, jossa Tommikin voisi rauhassa levätä talven yli. Niinpä eräänä syksyisenä päivänä Tommi ajettiinkin Naantalista tänne Turkuun. Tommi oli kolme metriä pitkä piiska, joka melko heti saapumisensa jälkeen pudotti kaikki lehtensä. Hän oli ehkä ainoana lemmikkikasvina tottunut jakamattomaan huomioon ja kiukustui, kun päätyikin kymmenien muiden joukkoon hyllylle.
"Hei Tommi. Me oltiin täällä ekaks!"
Tommi oli kohtelias ja vaatimaton vieras, silloin tällöin pikku tilkan vettä lorautin sen juurelle. Lopputalvesta alkoi epäilys hiipiä mieleeni - onkohan Tommi vielä elossa? Pitäisikö minun hankkia toinen kärsimyskukka  ja valehdella kaverini lapselle sen olevan Tommi? Mikä hirveä eettinen ongelma! Ilo ja helpotus valtasivatkin mieleni, kun kevätauringon myötä huomasin Tommin hoikassa varressa liikettä: KIRVOJA! Yleensä ne eivät minua ilahduta, mutta tässä tapauksessa kylläkin, sillä kirvat eivät kuolleeseen kasviin keräänny. Vaihdoin Tommille uuden isomman ruukun ja vähän leikkasinkin Tommia. Kiedoin hänet varovasti kuolleesta muratista vapautuneeseen rautalankatukeen. Kevään lämmettyä tarpeeksi ystäväni ja hänen tyttärensä tulivat hakemaan taas Tommin kotiin.
"Moi Tommi. Kiva nähdä taas. Mites kesä meni?"
Eilen Tommi saapui jälleen talvilepokotiinsa. Se on kasvanut komeaksi kesän aikana, vaikka ilmeisesti onkin kärsinyt vihannespunkeista. Tommi ei hellästä hoidosta huolimatta ole koskaan kukkinut. Jos jollain on vinkkiä, miten Tommi saataisiin kukkimaan, niin otan kiitollisena vastaan.
Make Tommi great again!
Tervetuloa Tommi!

maanantai 19. marraskuuta 2018

Miksi lehdet putoavat puista?

Olen tuijottanut keittiön ikkunasta kesällä istuttamaani persikkapuu Mairaa ja odottanut, josko se jo pudottaisi lehtensä. Vielä kaikki lehdet ovat vihreänä ja tiukasti kiinni oksissa.Toisella puolella pihaa jo yhdestä talvesta ulkona selvinnyt persikka Red Haven puolestaan pudotti lehtensä jo yli kuukausi sitten. Rupesinkin miettimään, miksi puut pudottavat lehtensä? Onko syynä ulkoiset tekijät, kuten lämpötila ja valo vaiko sitten perintötekijät. Entä voiko puu elämänsä aikana sopeutua uuteen kasvupaikkaansa ja oppia pudottamaan lehtensä ajoissa?
Maira pitää sitkeästi kiinni lehdisään
Onneksi on Google, jota käyttämällä löytyikin heti aiheesta paljon mielenkiintoisia artikkeleja mm. Tiede -lehdestä. Lehtipuut pudottavat lehtensä, koska lehdet eivät kestäisi pakkasta. Lisäksi lehdet kuluttaisivat talvellakin vettä, jota juurien on jäisessä maassa vaikea riittävästi saada. Lehdissä on tärkeää lehtivihreää, jonka puu varastoi runkoonsa ennen kuin pudottaa lehtensä.
Red Haven -persikka on pudottanut lehtensä
Sen, koska lehdet putoavat määrittelee puiden perimä sekä valon määrä. Puilla siis on perimän määrittämä kynnys sille, minkä pituisen päivän koittaessa se alkaa lehdistään lehtivihreää säilömään runkoonsa. Jos Lapista toisi etelärannikolle vaikkapa koivuja, alkaisivat ne pudottaa lehtiään perimänsä mukaisesti aiemmin kuin täällä kehittyneet yksilöt. Ruusutarhassa näitä perinnöllisiä eroja voi havaita selvästi. Tornionlaaksonruusu pudottaa lehtensä joka vuosi ensimmäisenä, kun vaikkapa Easy Elegance -ruusu Music boxilla pysyy lehdet kiinni koko talven ja ne vaan paleltuvat paikoilleen.
Music Boxin vihreää syyseleganssia.  Joukossa urhea Arabella -kärhö uhmaa marraskuuta
Lämpötilalla oli artikkelien mukaan hyvin marginaalinen vaikutus sille, koska lehdet puista putoavat. Myöskin sopeutuminen ympäristöön tapahtuu vasta seuraavien puusukupolvien kohdalla evoluution kautta. Eli lukemani perusteella Red Haven -persikka ei ole "oppinut" pudottamaan lehtiään ajoissa tai sopeutunut yhden talven koettelemuksien vuoksi, vaan sen perimässä on määritelty, että syyskuussa valonmäärä on jo niin vähäistä, että lehdet on paras pudottaa.
Tammesta putosi poikkeuksellisen paljon lehtiä tänä vuonna jo syskyllä
Tammi pitää usein lehtensä koko talven. Tätäkin vielä erikseen googlasin ja löysin todella mielenkiintoisen selityksen. Erään teorian mukaan lehtensä talven säilyttävien tammien perimä on Tanskassa, jossa oksiin jääneet kuivat lehdet ovat ehkäisseet hirviä syömästä kaikkia oksanpäitä. Tammi siis tavallaan pudottaa lehtensä eli säilöö lehtivihreän, mutta se ei katkaise heti solukkoa, joka pitää lehden oksissa kiinni. Kiva tietää tämäkin.
Kääpiömanteli jatkaa vihreällä linjalla
Vielä jäin ihmettelemään, miksi pensaat, jotka eivät selvästi pudota lehtiään eli ovat aivan vihreitä pakkasiin asti ja sitten muuttuvat mustiksi paleltuessaan kuitenkin selviävät hyvin vuodesta toiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi monet ruusut. Ehkä se ei siis talvenkestoon niinkään vaikuta, vaikka lehtiä ei varistaisikaan ajoissa.
Magnoliat pudottavat lehtensä jo aikaisin syksyllä. Kukkanuppuja on taas näkyvissä.
Tällainen elämän perusasia askarrutti mieltäni tänään. Nyt ainakin osaan vastata asiantuntevasti, jos lapset joskus kysyvät: Äiti, miksi puut pudottavat lehtensä? Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!