sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Kylmänkukat

Tähän iltaan sopii postaus kylmänkukista, sillä ulkona on yhä vaan KYLMÄ. Hetkeksi kun tuuli tyyntyy saattaa kaksi sekuntia tuntua siltä, että ehkä sittenkin selviää ilman villapaitaa tuulitakin alla, mutta sitten puhuri taas yllättää ja alkaa kaivata käsineitä ja pipoa.
Mutta siirrytään valituksesta mukavampaan aiheeseen eli tarhakylmänkukkiin. Joka kevät ajattelen, että näitä pitää istuttaa lisää, mutta joka vuosi se jotenkin kevään tohinassa jää ja sitten syksymmällä ei näitä enää edes muista, vaikka kyllähän näiden hienot hahtulat säilyvät talveen saakka. Kuvassa suurin pihan rypäs, joka on aika erikoisen tummanruskea väriltään, vaikka tässä valossa näyttävätkin aika punaisilta. Koitin jakaa tästä naapurille palasta, mutta se nuupahti kyllä pahasti heti. Saa nähdä, virkoaako.
Nämä violetit ovat ehkä yleisemmin nähtyjä tarhakylmänkukkia puurarhoissa. Olen lukenut, etteivät kylmänkukat pidä siirtämisestä, eivätkä talvimärkyydestä. Siksi kai ne vuodesta toiseen kukkivat tässä ison koivun kuivattamassa loivassa kivisessä etupihassa.
Valkoisessa tarhakylmänkukassa on suurimmat kukat. Tämä olisi niin kaunis isomassa ryhmässä, jossa olisi jotain pikkusipuleita mukana. Muistutus itselleni: osta lisää valkoisia kylmänkukkia!
Kartiovalkokuusen alta pilkistää vielä pinkki versio. Joskus tulee vahingossa istutettua kasveja päällekkäin. Onneksi tämä yltää vielä kuusen varjosta pilkistämään. Olen nähnyt myös ihan haalea liloja kylmänkukkia sekä vaaleamman vaaleanpunaisia. Niitäkin voisi laittaa toivelistalle ja ostaa törmätessä. Minkä värisiä kylmänkukkia teiltä löytyy?

17 kommenttia:

  1. Kylymänkukat o hianoja kukkijoota ja tosi on, eivät pirä siirtämisestä. Ainaki mä sain tapettua kolome suurehkoa puskaa siirtämällä. Harvinaasen färisiä nua sun punaaset. Mulla peruspunaanen, violetin eri sävyjä ja valakoonenki löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi juttu, että isot puskat suuttuivat siirtämisestä. Tuossa missä nuo minun kasvavat on niin kovaa ja kivistä maata, että parempi olla kaivelematta muutenkaan tai hermot menee.

      Poista
  2. Ihania! Täältä löytyy pari kylmänkukkaa, mutta ne eivät vielä kuki. Ne kukkivat kyllä joka vuosi reilusti sen jälkeen, kun olen blogeista nähnyt muilla kukassa :-D Yksi on haalean liila (hallerinkylmänkukka) ja yksi punainen. Harmi vain, että se kasvaa muotopuutarhassa, johon värin puolesta sopisi paremmin liila, mutta syvä/paalujuurisina noita ei sovi siirtää. Eikä kai jakaminenkaan oikein onnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, millä nimellä voisi metsästää haalean lilaa yksilöä. Harmillista, ettei jakaminen oikein onnistu. Onneksi yritin vain ihan pienesti isoimman puskan nurkalta, niin en tuhonnut koko kasvia.

      Poista
  3. Ihanat kylmänkukat! Muutama vuosi sitten keräsin hauskat pörröiset siemehuiskut , laitoin paperipussiin ja jätin mökille talveksi (kylmään). Keväällä ripottelin siemenet purkkeihin ja itävyys oli yllättävän hyvä. Näin sain lisättyä tätä ihanuutta ja muutama ystäväkin sai omansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä ja kokemuksen jakamisesta. Tätä voisin koittaa itsekin. Itsestään eivät ole harmi vaan kylväytyneet, mutta ehkä pienellä avustuksella saisi pikkutaimia.

      Poista
  4. Ihanat kylmänkukat. Niitä pitää minunkin hankkia lisää, kun omistan vain yhden ainokaisen.
    Mukavaa uutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä kukkivia ei ole koskaan liikaa. Ja nämä näyttävät mukavan pitkäikäisiäkin olevan.

      Poista
  5. Ihania kylmänkukkia. Minulla on kolmea väriä valkoista sitä tavallista lilaa ja ripsureunaista vaaleaa lilaa. Minä olen saanut vuosia sitten ison kylmänkukan puskan ja jaoin sen varovasti . Keskellä on paalu juuri ja se taisi kuolla mutta sivusta irrotin varovasti kuin pieniä porkkanoita ja ne kyllä kasvoivat vuosia. Minulla on nyt mökillä kaksi isoa puskaa mikä pitäisi siirtää jossain vaiheessa kun ne jää kesäkeittiön jalkoihin. Mutta vielä ei ole sen aika. Olen saanut niistä poikasia yli kolmekymmentä kappaletta. Yksi ripsureunainen se lisääntyy heikosti siitä olen onnistunut saamaan vain yhden alun minkä siirrän kohta muualle. Minä painelen niiden hahtuvat kosteaan maahan syksyllä ja nytkin on taas noussut ainakin viisi kappaletta siirtoon sitä tavallista . Yhtenä vuonna siirsin seitsemäntoista mistä selvisi viisitoista . Valkoinen lisääntyy myös huonosti yksi alku on vasta näkynyt . Se penkki mistä näitä alkuja tulee reilusti on tosiaan sellainen mikä poistuu melkein kokonaan. Toinen pieni pää jää ainoastaan ja tämä tuottava pää poistuu. Yritän sitä ennen saada mahdollisimman paljon siirrettäviä alkuja. Kitken sitä jonkinverran mutta se on aika turainen mutta silti jostain syystä on otollinen näille kylmänkukille. Ajattelin itse myös ostaa punaisen kukkivana jos jostain löydän ja painelen sen hahtuvat myös siihen penkkiin . Kokeile sinäkin tätä lisäystä minulla on aika hiekkainen maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Ehdottomasti täytyy kokeilla ensi syksynä kerätä siemeniä. Minulla on yksi sorakäytävä, jossa kaikki siemenet itävät, ehkä levitän haitulat sinne 🙂

      Poista
  6. Kylmänkukat ovat ihania. Minulla löytyy valkoinen, se muuten kesti siirron, kaivoin suuren paakun mukana. Sitten on se perusliila (ehkä aika vaalea) ja sitten sellainen vaaleanpunainen vähän ripsureunainen. Viime kesänä istutin kolme tumman pinkkiä tai punaista, elossa ovat ja toivottavasti kukkivat. Tuo Nilan laittama vinkki pitää muistaa kunhan hahtuvat tulevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ripsureunainen vaaleanpunainen kuulostaa ihanalle. Täytyy pitää silmät auki taimistoilla.

      Poista
  7. Kylmänkukkapostaus sopii hyvin näihin kamalan kylmiin kevätpäiviin. :) Tietämättä jakamisen vaikeudesta olen saanut punaisen kylmänkukan jaettua kolmeen osaan ja kaikki ovat hengissä. Lilan väristäkin löytyy, mutta haikailen vaaleanpunaisen rimpsureunaisen perään, on vallan ihana! Nilan lisäyskeinoa on pakko kokeilla tänä syksynä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno kuulla, että jakaminen on onnistunut. Oma jakopalani näyttää vieläkin aika nuupahtaneelta, mutta tyvessä on vielä terhakkaita pikkulehtiä. Ehkä se siitä jaksaisi kuitenkin alkaa kasvaa. Minäkin aion kokeilla Nilan neuvoa.

      Poista
  8. Minulta löytyy valkoista ja liilaa. Vähän kateellisena katselen kaikkien muiden punasävyisiä kylmänkukkia. Kunhan jostain tulee vastaan, ostan punaisen itsellenikin. Tarhakylmänkukkien siemenet itävät hyvin ilman kylmäkäsittelyäkin ja voivat kukkia jo toisena keväänään. Minä en ole saanut jostain syystä kukkapenkkiin siementaimia, mutta ruukuissa siemenet lähtevät hyvin itämään.
    Yhden kerran olen siirtänyt kylmänkukkaa ja senkin tein vain vuosi istuttamisen jälkeen isolla paakulla. Siirto onnistui, mutta enpä ehkä uskaltaisi lähteä isoa kasvia jakamaan tai siirtämään. Jos olisi pakko, tekisin sen vasta syksyllä. Moni keväällä kukkiva kasvi (esim. kevätkaihonkukka) rupeaa jostain syystä nuupottamaan hirmuisen helposti, jos sen jakaa keväällä, mutta syksyllä ei ole mokkonaankaan.
    Aiemmin tällä viikolla olikin hirmuisen kylmä, mutta tänään on ollut jo mukavan lämmintä. Toivottavasti ei enää tulisi kylmiä kelejä. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla nuo melkein kaikki kasvavat ison koivun alla, joten kaivaminen on muutenkin juurien vuoksi vaikeaa. En varmasti saisi tarpeeksi isoa paakkua mukaan. Täytyy vain tyytyä pitämään kasvit paikoillaan ja koittaa tuota siemenestä lisäämistä ensi syksynä.

      Poista
  9. Kylmäkukat ovat kauniita, mutta minulla ei ole yhtäkään. Tarkoitukseni on kyllä tuoda asiaan muutos pikimmiten. Vaaleanpunaiset ja pinkit kylmänkukat houkuttavat erityisesti.

    VastaaPoista