perjantai 21. lokakuuta 2016

Syystöiden haikeutta

Viimeistä kertaa tänä syksynä viikonlopunvietossa saaressa ja syksyn tuntee jo nahoissaan. Vanha kansitakki on tarpeen kun pyörii puutarhassa, vaikka jalokurjenpolvi Roxanne kukkiikin vielä kuin kesä olisi. 
Kasvihuoneesta keräsin vielä viime kerralla ison kasan tomaatteja ja chilejä. Mutta talvi on tulossa, lukuisat raakileet, saati sitten uudet kukat joutavat mennä. On aika tyhjentää kasvihuone. Olen nikkaroinut uuden kasvilavan, jonka pohjalle olen jo tyhjentänyt kasvikompostia ja ruuantähteistä tekeytynyttä kompostia. Nyt ajattelin kumota sinne myös kasvihuoneen ruukut.
Pelargonit kukkivat yhä, mutta tänä vuonna en talveta niitä kellarissa. Ne selviävät siellä aina ilman huolenpitoa talven, mutta kuolevat, kun tuon ne sieltä pois. Nyt pidän siitä hommasta välivuoden. Loput chilit ja paprikat päätyvät myös lavaan. Tomaatinkasvustot maatuvat sen verran hitaasti, että ne pääsevät kompostiin. Kasvusäkkien mullat levitän parantamaan uutta perunamaatani.
Juuri oli kevät ja kuljetin veneellä taimikasseja kasvihuoneelle😞. Ja nyt se on taas tyhjä. Tai melkein tyhjä. Päädyssä kasvava viiniköynnös Fabel ja sen tyvellä kasvavat kuukausimansikat jäävät vielä talvehtimaan ja seurailemaan saaren elämää, kun me emme ole täällä.
Sitkeääkin sitkeämpi villiruusu kasvoi tällä paikalla, kun minä viitisen vuotta sitten aloin muokata puutarhaa tänne saareen. Valitettavasti se sattui olemaan juuri parhaalla kasvihuoneen paikalla, joten se kaivettiin ylös. Yritin silloinkin siitä siirtää palasta kaupunkiin ruusutarhaan kasvamaan, mutta eipä tuo villiruusu siellä viihtynyt, vaan kuoli heti pois. Olen tätä siirtoa sittemmin uudelleenkin yrittänyt, sillä sitkeästi tuo ruusu vuosi toisensa jälkeen työntää vesojaan milloin mistäkin. Mutta koskaan en ole saanut sitä elossa uuteen paikkaan juurtumaan.
Tänä vuonna ruusu kasvatti lattianraosta oksan kasvihuoneeseen :D Pitäisiköhän luovuttaa tila ensin täällä olleeelle ja antaa sen vallata koko kasvihuone? Ei taida Suomessa kovin montaa kasvihuonetta olla, jossa kasvaa villiruusu!

2 kommenttia: