Pihani kaupungissa on perustettu 50-luvulla ja edelliset asukkaat olivat ilmeisen innokkaita puutarhureita. Pihasta löytyy vieläkin scilloja, syreenejä, pioneja, akileijoja, tulppaaneja ja muita superkestäviä kasveja, joita joku ennen meitä on sinne istuttanut. Kun minä muutin taloon, oli piha mieheni sanoin luomupiha. Kaikkialla kasvoi vaahteran ja pihlajan alkuja, enkä ensimmäisenä vuotena edes tiennyt, minkä muotoinen tontti on, koska siellä ei yksinkertaisesti päässyt liikkumaan. Sen jälkeen on hommia tehty kovasti. Ensin isoilla koneilla, sitten yhden naisen voimin. Pihaa voikin jo kutsua puutarhaksi.
Yhtenä jäänteenä luomupiha-ajoista on sankka valikoima hyvin sitkeitä rikkakasveja; nokkosta, horsmaa, niittyleinikkiiä, ruttojuurta, vuohenkelloa ja tietenkin vuohenputkea. Ja vaikka nämä pihalta saisikin hetkeksi häviämään, tonttime rajoittuu eteläsivultaan pieneen puistikkoon, joka tulvii näitä mainitsemiani kavereita. Eli sieltä ne vaeltavat aina vain takaisin.
Puutarhan alkuvuotena olin hyvin huolissani tilanteesta. Kitkin vuohenputkea ruusutarhan tieltä ja joka kerta kun palasimme mökiltä, se oli kasvanut takaisin. Otin asian hieman turhan vakavasti, ihan kuin vuohenputki hirveästi vahingoittaisi pensasruusuja. Lopulta tartuin Round-Upiin ja myrkytin ruusurinteen vuohenputket. Itkuhan siinä melkein tuli, kun katselin kituvia kasviparkoja. Myrkyt olen sittemmin jättänyt kaupan hyllylle ja jatkanut pehmeämmillä keinoilla.
Tontin etelärajalle, metsäpuutarhan reunaan olen levittänyt paksua katekangasta ja haketta hieman hillitsemään tunkeutumista puistikon puolelta. Ainakin siksi aikaa, kunnes pensaat ja maanpeittokasvit kasvavat.
Ruusurinteeseen istutin maahumalaa, tuoksukurjenpolvea ja poimulehteä ja kitkin pari kertaa vuodessa keväisin ja syksyisin rikat pois. Kyllähän rikkoja tuolta välillä pilkistelee, mutta yllättävän hyvin maanpeittokasvit pintansa pitävät.
Tämän juhannusruusupöheikön leikkasin alkuvuosina alas, jotta pääsin kitkemään kaikki vuohenputket niiden juurilta. Nyt tämä yritys toivottomuudessaan huvittaa. Vuohenputki kasvoi takaisin kahta tuuheampana. Tosin myös vanhat juhannusruusut piristyivät alasleikkauksesta, joten työ ei ihan hukkaan mennyt.
Nykyään annan vuohenputkien asustaa juhannusruusujen alla. Esteettisistä syistä olen vain kätkenyt ne. Juhannusruusujen eteen istutin tiiviin rivin lehtosinilatvaa, jonka eteen vielä rivistön peittokurjenpolvea. Kun ryhmää katsoo, se näyttää ihan siistiltä, mutta jos menee ihan lähelle ja kurkkaa lehtosinilatvojen taakse, löytää tasaisen maton vuohenputkea. Kukinnot nyppään usein pois ja väärään paikkaan leviävät lehdet. Muuten vuohenputki saa rehottaa piilossaan.
Pari viikkoa sitten oli muuten Citymarketin vihannesosastolla myynnissä vuohenputkea; ja vieläpä kalliilla kilohinnalla. En ollut tajunnutkaan, miten arvokkaat pensaanaluset minulla on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti