Ruusutarha näytti lumien sulettua kurjalta. Varsinkin pitkä penkki, jossa kasvaa aremmat Easy elegance -ruusut sekä kanadalaiset pensasruusut. Ruusurinteessä ei tuhoja tullut. Pensasruusut ovat hyvin sitkeitä ja kestäviä. Ainoa vahinko, mikä täällä oli käynyt oli lemmikkien ja orvokkien joukkokato. Olivatkohan kasvaneet liian pitkälle lämpimän syksyn takia ja sitten paukkupakkasten iskettyä ilman lumisuojaa, ne olisivat kuolleet. Mene ja tiedä. Nyt onneksi ilokseni sieltä täältä löytyy pieniä orvokin lehtiä sekä ihan muutama lemmikkikin. Ehkä ne tästä toipuvat.
Pieni kaistale polkujen välissä on omistettu jaloruusuille. Yleensä olen tämän suojannut talvensuojaturpeella ja tässä oli kaksi talvea talvehtineen kolme Peace -ruusua sekä yksi The fairy. Nyt kaksi Peacea ja The fairy olivat iha mustia, joten kaivoin ne ylös. Myös keskellä kasvanut jalokärhö on kuollut.
Tein viime kesänä kokeilun ja annoin yhden Peace -ruusun kasvaa ilman kevätleikkausta. Se kasvatti itsestään komean puskan ja kukki pienin, yksinkertaisin kukin. Talvella tämä ruusu ei ollut palelluttanut oksan kärkeäkään. Ja nyt se on tällainen suuri pensas. Hassua.
Pitkässä penkissä pelkäsin menettäneeni kokonaan molemmat Easy elegance -ruusuni "Music box" ja "Great wall". Näiden kaikki maanpäälliset osat olivatkin kuolleet, mutta omajuurisina ne alkoivat kasvattaa uusia versoja.Yhden Easy elegance ruusun "Champaigne wishes" kaivoin pois viime keväänä kun toista talvea peräkkäin sen maanpäälliset osat kuolivat. Tämä ruusu oli aivan ihanan tuoksuinen ja kauniskin, mutta se ehti kesän aikana aina kasvaa vain kituliaasti ja kukkia muutamalla kukalla. Eli kokemukseni on, etteivät Easy elegance -ruusut ole niin kestäviä, kuin luvataan.
Kanadalaiset ruusut ovat olleet paljon kestävämpiä kuin Easy elegancet. J.P. Connelista jouduin muutaman paleltuneen oksan leikkaamaan, samoin Morden sunrisesta sekä Morden blushista. Henry Kelseystä ei ollut paleltunut edes oksan päät.
Eilen huomasin myös, että New Dawn on kasvattanut uusia versoja. Luulin sen paleltuneen kokonaan, mutta näköjään niin ei ollut käynyt. Tänä vuonna en jaksa ruusutarhaani sen enempää uusia, joten nämä paleltuneetkin saavat kasvaa rauhassa.
Akileat ovat levinneet ja täyttäneet mukavasti ruusupensaiden välejä. Jyrkässä mäessä maata peittävä poimulehti on aivan ihana jo ennen kukintaansakin.
Muutama ruusupensas on kasvanut paikaansa nähden aivan liian suuriksi, mm. Henry Hudson sekä Martin Frobisher. Ne minun pitäisi siirtää jonnekin. Mutta tänä kesänä keskityn alapihan metsäpuutarhan valmiiksisaattamiseen ja mietin ruusutarhan siirtoja syksymmällä.
Juhannusruusut ovat jo aivan täynnä nuppuja ja ensimmäisistä kurtturuusunnupuista pilkottaa jo pinkkiä väriä. Yleensä Torniolaaksonruusu on kukkinut ensimmäisenä. Saa nähdä miten tänä kesänä. Enää ei ole pitkä odotus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti