keskiviikko 15. elokuuta 2018

Hyötykasvien hyökkäys

Lomat ovat ohi ja maanantaina alkoivat työt, esikoulu, lukio, päivähoito ja tietenkin blogin kirjoittaminen kesätauon jälkeen. Jotenkin vain helteen sulattamalla päällä oli vaikea saada samaan aikaan yhteen paikkaan kamera, tietokone ja toimiva nettiyhteys. Ainakin yksi kolmesta puuttui aina. Kesä oli aivan ihana (en puhu mitään kuivuudesta) ja tuntui superpitkältä, kun ensimmäiset kunnon kesäkelit alkoivat jo toukokuussa. Keväällä sainkin paljon pihassa tehtyä ja nyt kun ilmat ovat viilenneet siedettäviksi ja uusia kasveja uskaltaa jo pikku hiljaa istutella, olen taas tarttunut toimeen myös puutarhassa. Mutta projekteista myöhemmin. Nyt haluan näyttää teille jotain omituista.
Keväällä tein talon pohjoispuolelle polkuja ja istutuksia ja jossain vaiheessa istutuksia kitkiessä nenääni lehahti tuttu tuoksu, josta ei voinut erehtyä: tomaatti. Ja kyllä vain, maanpeittoperennojen ja saniaisten juurella kasvoikin muutama pikkuinen tomaatintaimi. Annoin taimien jäädä paikoilleen, koska halusin nähdä, mitä niistä tulee ja tulihan niistä. Tuo rötkäle, joka makoilee polun yllä on yksi näistä taimista. Isoja raakileitakin siinä on.
Salapoliisina aloin tutkia tapausta tarkemmin ja löysin tomaatintaimia ihan joka paikasta, jonne olin keväällä uusia istutusalueita tehnyt. Tässä ennakkoluuloton kasviyhdistelmä pohjoisseinältä: pähkinäpensas, kuunlilja ja tomaatti.
 Nyt olen löytänyt myös kasvin, joka minusta näyttää ihan kurkulta tai joltain kesäkurpitsalta. Mitä ihmettä!
Lisäksi ympäriinsä kasvaa hirssiä, joka on kyllä aivan superkaunis.

Tämäkin kasvi näyttää silmääni ihan paprikan tai chilin taimelta.
Kuka istuttaa hyötykasveja puutarhaani? Mikä kummallinen mysteeri minulla onkaan käsissäni. Hirssin arvoitus ratkesi fb-ryhmän avustuksella. Siellä joku ensinnäkin tunnisti kasvin ja kysyi, olenko kenties ruokkinut lintuja talvella seoksella, jossa on hirssiä. Olen. Eli arvoitus on hirssin osalta ratkaistu. Mutta entä nämä muut? Tilasin keväällä suursäkin multaa paikallisesta maanrakennusyrityksestä istutuksiani varten ja aluksi mietin, voisiko tämä multa olla peräisin paikasta, jossa olisi viljelty kasvihuonevihanneksia. Tämä kyllä alkoi tuntua vähän kaukaa haetulta, joten olen nyt päätynyt syyttämään tapahtuneesta lämpökompostoriani. Ehkä lämpötila ei ole ihan tasaisesti ollut talven mittaan kuuma ja syömiemme tomaattien ja muiden kasvisten siemeniä on säilynyt itämiskykyisenä. Nämä paikat, jossa kasveja on ovat nimittäin sellaisia, joihin levitin maanparannukseksi kompostista multaa. Mitäs te veikkaatte? Vai käykö naapuri öisin istuttamassa tomaatteja tontilleni? Onko lintu tipautellut nokassaan siemenet? Veikkauksia otetaan vastaan.
Hassua sinänsä, että itse aina huolella esikasvatan tomaatit kasvivalon alla jo maaliskuussa. Lannoitan niitä säännöllisesti ja kastelen koko ajan. Mutta ilmeisesti tomaatin voi myös suorakylvää avomaalle ja jättää kuukaudeksi ilman vettä. :D

11 kommenttia:

  1. Aika hauskaa! Minulla itää silloin tällöin tomaatti keittiön viemäriputken edustalla, kun siihen kukkapenkkiin huuhtoutuu siemeniä tiskiveden yms. mukana. Voisiko multasi olla kompostimultaa joltain vihannestarhalta, ja kaikki siemenet eivät olekaan maatuneet. Aika hauskaa, ja huomattavasti kivempi vitsaus kuin karhunköynnöksen ja peltovalvatin siemenet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin tuota myös, että jos nuo siemenet tulivat tosiaan sen mullan mukana. Eipä tosiaan valittamista näissä "rikkakasveissa". Katsotaan, ehtiikö yksikään kypsyä.

      Poista
  2. Tervetuloa pitkästä aikaa takaisin! Kiva päästä näkemään, mitä teillä on kesän aikana tapahtunut. Komea hyötytarha sinulla ainakin on, ei voi muuta sanoa :D En ole kuullut moisesta, että kompostorin läpi menneet tomaatinsiemenet lähtisivät tuolla lailla kasvamaan. Mutta onhan se periaatteessa mahdollista, kun muistaa, että rikkaruohojenkin siemenet vaativat useamman päivän vähintään 50 astetta lämpöä tuhoutuakseen. Jos olisi minun puutarhastani kyse, pitäisin syypäänä itseäni. Minulla on tapana viskata itämättä jääneet kylvökset ja kituvat ylijäämätaimet siltään kukkapenkkiin. Joskus ne sitten lähtevätkin siellä kasvamaan. Tilliä ja gladioluksia ilmestyi tällä menetelmällä viime vuonna ihan vääristä paikoista. Nauti ilmaisesta sadosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mietin kyllä tuotakin, että olenko itse niitä sinne viskellyt, mutta kevään esikasvatetuista tomaateista iti jokainen ja ne, mitä en itse ottanut kasvatukseen, annoin äidilleni. Eli ei ole kyllä kylvöksestä voineet nämä lähteä. Lisäksi näitä on noin 15 metrin matkalla siellä täällä, joten tuskin sellaistakaan viskelyä olisin onnistunut tekemään :D

      Poista
    2. Siinä vaadittaisiinkin jo taitoa! Ja paljon "epäonnistuneita" kylvöksiä :D

      Poista
  3. Mainiota 😊 On tämä puutarhan hoito melkoista mysteeri toimintaa aina joskus 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä puutarha elää välillä niin omaa elämäänsä, ettei perässä pysy 😄

      Poista
  4. Tomaatin siemen on todella sitkeä tapaus. Se säilyttää itävyytensä jopa ihmisen suoliston läpi kuljettuaan. Joten komposti on ihan helppo selvitettävä tomaatin siemenelle. Iloa sadonkorjuuseen, ja tervetuloa takaisin blogistaniaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään on kestävä! Tuo lämpökompostori hiipuu talvisin välillä, joten en ihmettele, että siemenet siellä selviävät. Hauska yllätyssadonkorjuu edessä.

      Poista
  5. On on sulla ollut yllätys . Toiset kylvää kastelee ja lannoittaa ja sinä et tee näistä mitään ja silti korjaat satoa. Epistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla on tällainen itsekylväytyvä hyötytarha. :D

      Poista