tiistai 1. toukokuuta 2018

Vihdoinkin!

Kevät on ollut kylmä ja meri ollut jäässä, joten jouduimme viikonloppu toisensa jälkeen hautaamaan haaveemme pääsystä saareen. Nyt vihdoinkin pitkän talven kestäneen odotuksen jälkeen pääsimme vapun viettoon mökille.

Illan utuista tunnelmaa

Saaressa minulla on toinen rakas puutarhani, joka siis saapi pärjätä ihan itsekseen noin puolet vuodesta, kun emme saareen pääse. Jälleennäkeminenkin onkin aina hartaasti odotettu. Kasvihuone oli onneksi ehjänä ja pystyssä. Joku laiskimus oli jättänyt sen vähän surkeaan siivoon, mutta onneksi vapunaattona aurinko paistoi ja kasvihuoneen peseminen oli oikea ilo. Paikka on koko pihan lämpimin, joten sen terassille siirtyi myös leikkipaikalta kurakeittiön kokkaukset.
Pikkuruinen kasvihuoneeni ja kasvilavoja
Viime vuonna rakensimme peura-aidan suojaamaan puutarhaa, mutta ihan täysin se ei ole pitänyt peuroja loitolla. Hyppäävät pirulaiset kaksimetrisestä yli. Mansikkamaan rastasverkko oli taas revitty. Todennäköisesti tämä on  tapahtunut syksyllä ja ovat ne vanhat kasvustot popsineet, sillä kuivuneita lehtiä ei juurikaan näkynyt. Hyvä näin, sillä edellistalvena repivät verkon lisäksi kasvit juurineen ja jouduin uusimaan koko mansikkamaan.
Ehkä saan mansikoita tänä vuonna
Nurmikkokin jo vihertää - lähinnä sammaleen ansiosta. Pihalla on tuollainen merkillinen iso ikkuna, joka suojaa puutarhaa pahimmilta tuulilta. Tuo ruskea hökkeli tuolla talon seinustalla on lasten leikkimökki.
Puutarha meren tuulilta suojassa
Viime vuonna muokkasin ruohokentän kaikki sivut uusiksi ja jaoin perennoja, istutin peura-aidasta innostuneena uusia kasveja ja kylvin siemenestäkin joitain. Vielä ei kauheasti näy perennoja, mutta kaikki uudet pionit - myös itoh pensaspionit -  ovat jo pinnalla. Hyvä hyvä!
Vanhat kottikärryt odottavat istutuksia
Ennen tänne on ollut turha laittaa muita sipulikukkia, kuin narsisseja, sillä ne ovat menneet parempiin suihin. Viime syksyllä uskaltauduin laittamaan myös sinililjoja, varjoliljoja, kiurunkannuksia, valkovuokkoja ja joitain pikkutulppaaneja. Ainakin kaikki pikkutulppaanit ovat tallella ja kukintavalmiina, mikä viittaisi siihen, että keväällä ei ole peurat aidan yli hyppineet - yleensä tulppaanit hotkaistaan mansikoiden ohella ensimmäiseksi.
Kiurunkannukset saisivat levitä omenapuiden alla
Viime kesänä tein paljon töitä saaren puutarhassa: perustin uusia istutusalueita, uusin perennapenkkejä, laajensin hyötytarhaa ja istutin marjapensaita. Tänä kesänä ei olekaan tarvetta mihinkään suurempiin projekteihin. Terasseja ajattelin vähän kalustaa ja hankkia löhöilysohvan. Olen myös virkannut amppeleita, joita ajattelin ripustaa vanhoihin omenapuihin. Peruna- ja sipulimaan taidan laittaa kylvökukille taas. Kaupungissa riittää projektia ihan riittämiin tälle vuodelle, joten kiva ottaa mökillä tällainen nyhräyskesä ja löhöillä ja katselle kukkien kasvamista. Vaikka eihän se koskaan niin mene.
Hevoskastanja valmistautuu kukintaan
Kohta saa taas nauttia hevoskastanjankin kukinnasta ja kimalaisten joukkioista. Täytyykin hankkia se uusi kimalaiskirja ennen sitä, niin pääsen laajentamaan ötökkätuntemustani. Olen mukana sadan linnun tunnistuskampanjassa ja pelkästään venematkan aikana tuli varmaan kymmenen uutta lajia bongattua. Maissa ei niinkään, sillä linnut ovat tosi paljon säikympiä saaressa kuin kaupungissa. Kaupungissa mustarastas antaa tulla parin metrin päähän ja pesiikin ulko-oven vieressä, mutta saaressa ne säpsyvät heti metsään, kun ulko-ovea raottaa.

Kohta taas näissä maisemissa

Onneksi parin päivän päästä pääsen taas saareen!

16 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että peura-aidasta on ollut todella hyötyä! :) Se antaa toivoa ja intoa laittaa maahan sellaistakin, jota muuten ei tohtisi. :) Ihania päiviä saaressa toivottelen minä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se selkeästi auttaa, vaikkei ihan 100% varma vielä olekaan. Ehkä uskaltaudun jonkin hedelmäpuunkin tänne istuttamaan nyt.

      Poista
  2. Sielu lepää noissa maisemissa! Onni on peura-aita - nyt voit kokeilla semmoisia herkumpiakin juttuja. Mukavaa toukokuuta pihapuuhiin kahdessa paikassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noihin maisemiin on kaivattukin. Keväällä on onneksi aina niin paljon intoa ja energiaa, että jaksaa puuhata kahtakin puutarhaa yhtä aikaa. Syksyllä sen sijaan ei jaksa siivota talvikuntoon edes yhtä. Kumma juttu...

      Poista
  3. Oi miten ihana paikka! Kivoja suunnitelmia kesäksi. Toivottavasti eivät peurat enää hyppele aidan yli, ne ovat kyllä riesojen riesa. Mukavaa viikon jatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peurat ovat kyllä sellainen täystuho puutarhalle, ettei niiden jälkeen rusakot tai kotilot tunnu missään! Kyllähän tuo aita auttaa tosi paljon. En usko että emot tuovat vasojaan sen yli.

      Poista
  4. Hyvä että jäät lähtivät. En olisi peurojen uskonut kahta metriä hyppäävän. Onkin aika hankalaa pitää niitä sitten loitolla. Onneksi eivät ole täällä haitaksi. Sammalnurmikkokin voi olla kiva :) Mukavaa viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on kyllä hankala poissa pitää, mutta enemmän ne pihaan pyrkivät syksyisin. Kai tankkaavat talvea varten silloin. Sammalnurmikko on minustakin kiva ja se muuttuu aina tavalliseksi nurmikoksi kesän edetessä, kun paikka kuivuu.

      Poista
  5. Ihanaa omata kesämökki suuren järven rannalla! Olen rakentelemassa hyötytarhaa itselleni ja miettinyt tuota peura-aidan tarpeellisuutta ja rakentamista, joten on hauskaa kuulla kokemuksiasi siitä. Hyppäävät kaksimetrisen aidan ylitse? Ajattelin itse 1,5 metristä, muttei ilmeisesti riitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pihassa käy peuroja, niin ehdottomasti kannattaa aidata. Syövät kaikki hyötykasvit suihinsa ja kävelevät kasvilavat ihan kauheiksi. Voi olla, että 1,5 metrinenkin riittää, mutta itse olen omin silmin nähnyt, kun tuosta meidän parimetrisestä hypättiin yli. Meillä on siis valkohäntäpeuroja täällä. Pienemmät kauriit eivät varmaan niin korkealle hypi.

      Poista
  6. Voi, mikä kesäparatiisi! Varmasti ihana viettää kesää ja puuhastella tuollaisessa paikassa. Peurat ovat tietysti harmitus, toivotaan, että pikkuruiset istutuksesi saavat kasvaa rauhassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin ihanaa viettää kesää saaressa. Varsinkin kun minulla on siellä pikkuinen puutarhani. Aina riittää jotain tekemistä, mutta sopivan vähän.

      Poista
  7. Aivan ihanan näköistä! Kyllä meri on vaan upea ja saaret aivan erityisen ihania paikkoja (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaret ovat kyllä ihan omanlaisiaan paikkoja. Jotenkin tuolla on niin luonnonkeskellä.

      Poista