sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Mykistäviä istutuksia Legolandissa

Vietin loistavan viikonlopun kuopukseni kanssa Tanskassa Legolandissa. Paljon hauskaa tekemistä ja näkemistä ja kaupan päälle aivan mykistävän upeat istutukset kaikkialla.

 Olin muutama vuosi sitten esikoisen kanssa vastaavalla matkalla ja silloinkin ihailin istutuksia, mutta nyt oli sellainen atsaleoiden ja alppiruusujen kukinta käynnissä, että en ole koskaan nähnyt. Kuvat valitettavasti näpsitty kännykällä ja kiireessä, ettei jälkikasvu ehdi kadota väentungokseen.
Alppiruusuja oli alueella runsaasti ja niitä oli istutettu runsaasti eri värejä villisti yhteen.
Alppiruusujen kanssa kukki atsalejoja ja magnolioita.
Puumaisiksi leikatut isot kukkivat alppiruusut olivat minusta upeita. Sain koko ajan uutta inspiraatiota omaan metsäpuutarhaani, jonka kanssa olen elänyt vähän suvantovaiheessa.
Sipulikukkaistutukset olivat myös vaikuttavia. Sekaisin tulppaaneja, narsisseja ja orvokkeja. Paikalla pitää olla oikea armeija puutarhureita, sillä missään ei näkynyt ränsistyneitä kukkia tai rikkaruohoja. Hämmentävää oli myös istutusten määrä. Niitä oli aivan kaikkialla ja alue on todella laaja. Ei puhettakaan suomalaisesta tuija-ja-haketta -tyylistä vaan istutukset olivat kerroksellisia ja maata peitti kaikkialla maanpeitekasvit. Kausi-istutusten ja pensaiden lisäksi paikkoja koristi monet perennaistutukset.
Istutukset eivät olleet kauttaaltaan väri-iloittelua, vaan eri alueilla oli tyyliin sopivat kasvinsa. Tässä legoista rakennetussa saksalaisessa vuoristokylässä on käytetty paljon murattia.
 Ja sitten nämä muotoonleikatut pikkupuut! Aivan epätodellisen hienoja!
 Ajattelin rohkeasti alkaa kokeilemaan metsäpuutarhassa kasvien leikkausta. Ainakin muutamalle pensaalle.

 En ehkä kuitenkaan ensimmäisenä japaninvaahteralle, niin kuin tässä yllä.
 Maailma on erilainen puutarhurin silmin ja jopa huvipuistosta löytää uutta inspiraatiota puutarhaan. Kun palasin tänään kotiin oli metsäpuutarhassa sopivasti  ensimmäiset alppiruusut ja atsaleat puhjenneet kukkaan. Näky ei ollut yhtä mykistävä kuin Legolandissa, mutta sitäkin rakkaampi. Matkoilla on hauska käydä, mutta kotiin aina yhtä ihana palata.



12 kommenttia:

  1. Hauska näkökulma Legolandiin! Varmaan lapset ei arvostaneet ajatusta, että jäädään tähän ihailemaan ja kuvaamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kuvat on tosiaan lähes juosten kuvattu😀. Lapsilla oli tosiaan parempaa tekemistä kuin odotella, että äiti taas kuvaa kukkia.

      Poista
  2. Upeannäköisiä istutuksia! Ja,todellakin, nuo puumaisiksi leikatut alppiruusut... Yksi tuollainen voisi näyttää hyvältä minunkin rakenteilla olevassa metsä/kantopuutarhassani. Pitäisiköhän kokeilla?
    Kiitos inspiroivista kuvista!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on yksi vanha ränsistynyt rodo ja ajattelin siitä vähän leikellä runkoa näkyviin. Saa nähdä mitä tulee.

      Poista
  3. Varmasti upea paikka näin keväällä. Olen käynyt heinäkuussa sateisella säällä ja tunnelma oli silloin aivan erilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taisi olla kyllä hyvä ajankohta istutusten suhteen. Oli kyllä upean näköistä.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Oli kyllä mahtava paikka. Siis muutenkin kuin vain istutukset😊.

      Poista
  5. Tuollahan on sitten nähtävää muillekin kuin lapsille ja legoista kiinnstuneille. Mielettömän hienot istutukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä puutarhaihmiselle melkoisesti katsottavaa. Kööpenhaminan tivoli on toinen paikka, jossa on tosi hienot istutukset.

      Poista
  6. Onpa hienot ja paikkaan sopivat istutukset! Upean näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli tosiaan satsattu istutuksiin. Olisi kiva tietää, montako tarhuria siellä häärii. Yhtään en nähnyt.

      Poista