torstai 21. tammikuuta 2021

Voikukkia ja ratamoja kylvämässä

Toiset haluavat voikukat ja ratamot pois pihasta, minä taas olen täällä huolellisesti niitä kylvämässä. Alkuviikosta oli postilaatikossa kaksi ihanaa kirjettä! Hyötykasviyhdistykseltä sekä Plant World Seedsiltä. Tästä tämä puutarhamania taas tuttuun tapaan alkaa. Miten ihanaa aikaa!
Minä olen ihastunut piharatamoihin, jotka parempaan multaan eksyessään kasvattavat hienot suuret lehdet ja komeat kukinnot. En ole niitä nyhtänyt pois, vaan antanut kasvaa siellä täällä tuolla käytävien varsilla. Pari kesää sitten ostin paikalliselta harrastajalta muutaman soikkoratamon alun ja ne myös ovat olleet minusta oikein viehättäviä. Niillä on nimensä mukaisesti soikean suipot lehdet ja isommat ja pörheämmät kukinnot. Harmi vaan, en löytänyt niistä parempaa kuvaa, kun tämän, missä nämä ovat juuri kotiutuneita ja pikkuruisia.
Joulun jälkeen kun ihminen väkisinkin ajautuu illan pimeinä tunteinä selailemaan Hyötykasviyhdistyksen vuoden 2021 uutuussiemeniä, bongasin uuden tuttavuuden purppuraratamon (Plantago major ´Purpurea´) ja innostuin kovasti. Kuitenkin, kun yritin tilata tuotetta, näytti järjestelmä surukseni, että tuote oli loppuunmyyty. Siitä kimmastuneena surffasin Internetin läpi ja löysin kuin löysinkin ainakin lähes samanlaisia (P. major rubrifolia) siemeniä. Ja mikä parasta - erilaisia ratamoja löytyi muitakin: rusettiratamo (P. rosularis ´Bowles' variety´) ja P. subulata, joka on kuvauksen mukaan pikkuruinen alppikasvi. Tilasin niitä kaikkia ja vähän muutakin.
Yllätyksekseni Hyötykasviyhdistyksen kirjeessä oli sittenkin purppuraratamon siemeniä. En tiedä mitä olen sekoillut, mutta onneksi lopputulos on se, että minulla on vain nyt hyvin paljon ratamon siemeniä.
Päätin tehdä kylvöt nyt heti tuohon kuistille, jotta kylvökset saavat pienen kylmäkäsittelyn. Minulla on yksi pääty kalliolla sijaitsevasta kivikkokasvipenkistä vielä vuorenkilven peitossa ja nämä erilaiset ratamot olisivat sinne juuri passeleita. Oih, oma ratamopenkki! Sellaista ei monella ole - ainkaan varta vasten istutettuna.
Kylvöön meni myös vaaleanpunaiset voikukat (Taraxacum pseudoroseum). Saa nähdä, mitä niistä tulee, jos tulee. Googlailun mukaan saattaisivat täälläkin menestyä.
Ihanaa kylvökautta ja odotuksen ja ihanuuden aikaa kaikille!

17 kommenttia:

  1. Voi kun jännää! Kiva katsoa, miten kasvatuksesi onnistuu. Olen nähnyt livenä tuota purppuralehtistä piharatamoa yhden harrastajan pihalla, se on veikeän näköinen! Soikkoratamo on todella kaunis. Minä kylvin toissa vuonna heinäratamoa kasvimaalle, se onnistui ihan hyvin ja viime kesänä siirtelin taimia muualle puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soikkoratamo on todella kaunis minustakin. Heinäratamokin näyttää hienolta! Voidaan suorittaa ratamosiementen vaihtoa syksyllä, mikäli kiinnostaa ja ratamoistani siemeniä tulee.

      Poista
  2. Toisen rikkaruoho on toisen suosikkikasvi! :D Itse annan ratamoiden kasvaa nurmikolla, niiden siemenet kun ovat varpusten ja muiden pikkulintujen mieleen.

    Minä puolestani olen höpsönä muun muassa ohdakkeisiin, omituinen ihastus kai se(kin). Istutin kesällä pari huopaohdakkeen taimea, toivottavasti ne lähtevät kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustaki tosi monet ohdakkeet ovat kauniita ja itsekin annan niiden kasvaa puutarhassa. Rakastan myös koiranputkia ja maitohorsmaa. Olisi kiva tehdä joskus "rikkakasvi-istutus", jossa olisi vaan helppoja ja yleensä rikoiksi miellettyjä kasveja. Niistäkin saisi kyllä aivan upean penkin aikaiseksi.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Minä yritän tänä vuonna parantaa tapani ja koittaa pitää erittäin hyvää huolta kylvöksistä ja myös nimetä ne selvästi. Usein kylvän paljon kaikkea ja annan puolen kuivahtaa ja lopuista ei tiedä, mitä sieltä kasvaa. Katsotaan, miten käy.

      Poista
  4. Mulla kasvoo pari vuatta punalehtisiä ostettuja ratamoota, sitte ne hävis. Kivan näköösiä olivat ja olisivat kovasti saanehet olla. Valakoosta maitohorsmaa näin muutama vuasi sitte yhyrellä tiänpenkalla. Viikonpäästä niitei enää näkyny, eikä sen jäläkihinkää. Tais lähtiä jonku matkamiähen (-naisen) matkahan. Sullon palio miälenkiintoosta kylyvettävää. Toivottavasti onnistut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista, että hävisivät. Yritin kylvää ennenkin tuota valkoista ja vaaleanpunaista maitohorsmaa, mutta eipä ole mitään näkynyt. Riski tietty on näissä, että on mennyt kitkemään liian innokkaasti.

      Poista
    2. Mun nykyinen mies, aiempi poikakaveri kävi ne mulle keräämässä hakkuuaukion keskeltä hirveän horsmaviidakon keskeltä :D <3 <3

      Poista
  5. Toisen rikkakasvi on toisen aarre :D Voi kun joku täällä päin olisi niin hulluna siihen tavalliseen piharatamoon, että kävisi meiltä keräämässä muutaman tuhat tainta mukaansa. Ei tulisi ikävä ja voisin vaikka kakkukahvitkin tarjota siitä ilosta. Tuo vaaleanpunainen voikukka sen sijaan olisi aika hauska. Sinulla on mielenkiintoisia kylvettäviä. Toivottavasti kaikki itävät ja kasvavat hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, miten lähteävät kasvuun. Epätoivoisesti melkein joka päivä käyn kylvöksiä kurkkimassa, vaikka järki sanoo, etteivät ne nyt vielä kasvuun lähde. Ei silti, kohta aurinko alkaa jo sen verran lämmittää, että tuo kuisti lämpiää ja sitten.... En malta odottaa!!

      Poista
  6. Minä tykkään siitä perus piharatamosta ja annan sen pääosin rehottaa rauhassa. Enpä ole edes ajatellut että niitä on muitakin. Voikukan kylväminen olisi minulle jo vähän liian extremeä ;D Ne perusvoikukat saavat pääosin kyllä rehottaa myös, vain ihan vääriin paikkoihin eksyneitä poistan joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo piharatamo on varsin harmiton. Tosin se ei nyt mitenkään hirveästi täällä leviäkään, ehkä ei ole ihan ideaali paikka sille. Voikukasta voi tulla harmia tulevaisuudessa, kun ei uskalla kitkeä mitään voikukan näköistä, ettei kitkisi näitä vaaleanpunaisia :)

      Poista
  7. Onpa hauska tuo vaaleanpunainen voikukka! En olekaan hoksannut että ratamoitakin voisi olla noin monen sorttisia, vaikka piharatamoista kovin pidänkin. Meillä ne saa kasvaa ruohikolla 😍 Täytyy tutustua näihin muihinkin sukulaisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkomaiset nettikaupat ovat todella vaarallisia, kun siellä innostuu ja optimisitina tilaa kaikenlaista, mistä ei ole mitään takeita, menestyykö edes Suomessa. Toisaalta nämä siemenet ovat kyllä niin edullisia, vaikka niitä kaukaakin tilaisi, ettei menetys niin valtava ole, vaikkei kaikki onnistuisikaan.

      Poista
  8. Koitin kovasti etsiä, että miten kylvöjen kävi, mutten löytänyt..! Teitkö juttua niistä enää?

    VastaaPoista